Kaikkien aikojen vaikuttavimpien elämäkertojen joukkoon lukeutuvassa Roope Ankan elämä ja teot -kirjassa kuvataan, miten Skotlannin nummilta rahasäiliön uiskentelijaksi ponnistava ankkapohatta joutuu oppimaan monta asiaa kantapään kautta. Yksi kipeimpiä opetuksia on, kun omaan menestystarinaansa uppoutunut kitupiikki oivaltaa, että kukaan ei pärjää yksin. Jokainen on velkaa jollekin.
Menestystarinoita tulviva aikamme kaipaisi kovasti muistutusta siitä, että kukaan ei ole oman onnensa seppä. Nekin, jotka kuvittelevat raivanneensa tiensä ypöyksin, ovat saaneet jossain ratkaisevassa kohdassa matkaa vähintään välillistä työntöapua. Sen myöntäminen on viisauden juuri.
Omin voimin ei yksikään menesty, muistuttaa Hanna Ensimmäisessä Samuelin kirjassa. Luterilaisen opin ytimessä on lisäksi ajatus siitä, että omin voimin ei yksikään pelastu.
Onko menestymisen, pelastumisen ja ihan vaan elämisen avain oikeastaan siinä, että osaa ojentaa kätensä ja tarttua jo ojennettuihin käsiin?
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

