Rakas, kulahtanut, yhteinen, satuttava ja hyvää tekevä kirkko – Kotimaa haastatteli Tampereen hiippakunnan nuoria kirkolliskokousedustajia

Nuoret edustajat keväisissä tunnelmissa. Vas. Leevi Karisalmi, Tuomas Kauppinen, Katariina Kojo. Kuva: Rami Marjamäki

Kirkolliskokouksen edustajiston keski-ikä on herättänyt keskustelua siitä, kuinka saataisiin nuoria entistä enemmän mukaan päätöksentekoon. Tampereen hiippakunnasta uuteen kirkolliskokoukseen kolmenkymmenen tienoilla olevia edustajia saatiin kuitenkin peräti kolme. Mikä heidät sai asettumaan ehdolle?

Lasten ja nuorten keskuksen osallisuuskoordinaattorina toimiva, Avara kirkko -listalta valituksi tullut Tuomas Kauppinen, 31 (valituksi tullessaan 30), kertoo pyrkineensä kirkolliskokoukseen jo toista kertaa.

– Lähetysseuran ansiosta olen ollut nuoresta lähtien kiinnostunut kristinuskon ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhdistämisestä. Näen kristinuskon vahvana yhteiskunnallisena voimana. Neljä vuotta sitten taisin saada kolme ääntä, mutta nyt sitten vähän paremmin.

Avara kirkko -listalta pääsi edustajaksi myös 29-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri Katariina Kojo.

– Ja Tuomas on itseasiassa ollut isoseni, hän sanoo nauraen.

Riparin jälkeen Kojon yhteys kirkkoon kuitenkin ”vähän katkesi”.

– Hengellisyys ja kristinusko on aina kiehtonut minua, mutta suhteeni kirkkoon ei ole ollut mitenkään erityisen aktiivinen.

Malli kirkolliseen vaikuttamiseen löytyy kuitenkin läheltä. Sekä Kojon mummo että äiti ovat istuneet kirkkovaltuustossa.

– Ryhdyin aivan sattumalta pari vuotta sitten seuraamaan paria eri somepappia.

Yhtäkkiä kirkon kuulumiset alkoivat kiinnostaa taas enemmän.

– Lopulta intouduin lähtemään seurakuntahvaaleihin ja päädyin Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Kojolle vaikuttaminen on tullut tutuksi kirkollisten luottamustehtävien lisäksi myös vihreistä, joiden listoilta hän ollut ehdolla muun muassa kunnallisvaaleissa. Lisäksi Kojo on ollut aktiivinen järjestöjen luottamustehtävissä sekä opiskelijapolitiikassa.

Tampereen yliopistossa historiaa opiskeleva Leevi Karisalmi, 27, nousi edustajaksi Tampereen hiippakunnan kirkkodemareiden riveistä. Kuten Kojoakin, myös Karisalmea on aina kiinnostanut sekä hengellisyys että aatteellisuus.

– Minäkin olen vaikuttanut tuolla maallisen politiikan puolella.

SDP:n aluesihteerinä töitä tekevä Karisalmi kertoo saaneensa perinteisen tapakristillisen kasvatuksen.

– Kirkossa on käyty juhlapyhinä ja iltarukoukset luettu. Kun nyt sitten kysyttiin, lähtisinkö ehdolle, päätin ehdottomasti tarttua tilaisuuteen.

”Turun kirkolliskokouksen todellisuudessa saattaa helposti unohtua se, miten pieni joukko luterilaiset ovat kristinuskon kontekstissa”

MITÄ ENSIMMÄISTÄ istuntokauttaan jännittävät nuoret aikuiset sitten kirkolliskokouksessa aikovat tehdä? Keitä he edustavat? Katariina Kojo kertoo antavansa äänen niille nuorille aikuisille, joiden kirkkosuhde on syystä tai toisesta etäinen.

– Haluan antaa äänen tavalliselle, omaa uskonnollista identiteettiään etsivälle ja pohtivalle nuorelle aikuiselle. Haluan olla rakentamassa kirkkoa, en vaan ihmetellä etäältä, että ketkä siellä päättävät ja mitä.

Tuomas Kauppinen nyökyttelee.

– Minulla on kaksi tavoitetta. Ensimmäinen on nuorten ja nuoret aikuiset saavat äänen, toinen kristinuskon globaalista perspektiivistä muistuttaminen.

Kauppinen painottaa, että Turun kirkolliskokouksen todellisuudessa saattaa helposti unohtua se, miten pieni joukko luterilaiset ovat kristinuskon kontekstissa.

– Ja ihan yleisesti me länsimaalaiset ihmiset, Kauppinen kiirehtii lisäämään.

Myös Karisalmi korostaa sen tärkeyttä, että tavalliset rivijäsenet ottavat kirkollisesta vaikuttamisesta selvää ja lähtevät mukaan.

– Joku näistä asioista kuitenkin päättää. Moni kaveripiirini jäsen kuuluu kirkkoon, vaikka he eivät ehkä ole erityisen hengellisiä tai kirkollisia ihmisiä. Moni kuitenkin kuuluu siksi, että kirkko tekee niin paljon hyvää. Siksi minä haluan olla edistämässä osaltani kaikkea sitä hyvää, mitä kirkko tekee ja samalla vähentää niitä jännitteitä, jotka yhteisiä hyviä tavoitteita haittaavat.

KAIKKIEN KOLMEN uuden kirkolliskokousedustajan puheissa toistuu käsitys yhteisen hyvän edistämisestä, polarisaatiota vastaan taistelemisesta ja sovinnosta. Erottavista asioista puhuttaessa pöydälle nousee ensimmäisenä piispojen esitys kahdesta avioliittomallista. Tuomas Kauppinen aikoo äänestää sen puolesta.

– Totta kai kompromissi on aina huono kaikille osapuolille. En silti keksi tällä hetkellä parempaakaan vaihtoehtoa.

Katariina Kojo on Kauppisen kanssa eri mieltä.

– Syrjiviä käytänteitä ei voida kirjata kirkkojärjestykseen. En voi äänestää sen puolesta.

Myös Karisalmi kokee tilanteen haastavaksi.

– Miten päin vaan äänestääkään, niin aina äänestää väärin. Näen, että piispojen kompromissiesitys on silti pieni askel eteenpäin. Suunta on oikea.

Kauppinen uskoo, että myös keskustelu lähetysjärjestöistä tulee jatkumaan.

– Toivon, että kirkolliskokous etsii ja löytää kirkon ykseyttä tukevia ratkaisuja. Kirkkoon täytyy saada mahtua eri tavalla ajattelevia. Silti syrjiviä käytänteitä vastaan tulee taistella. Välillä tuntuu siltä, että Kristuksen ruumiilla on kaksi napaa.

”Suoritususkonnollisuus on ongelma kirkolle”

TÄSTÄ PÄÄSTÄÄN polarisaatioon. Jokainen kolmesta edustajasta kokee yhteiskunnallisen polarisaation säteilevän kirkkoon. Karisalmen mukaan tällä hetkellä ne, jotka huutavat eniten, saavat helpoimmin äänensä esiin.

– Suurin osa meistä nuorista aikuisista on kuitenkin kirkossa hiljaa.

Kojo on puolestaan huolestunut nuorten miesten konservativisoitumisesta.

– Sukupolvemme on todella polarisoitunut ja jako sukupuolten välillä valitettavan selvä. Pelkään, että se tulee näkymään myös kirkossamme.

Karisalmi muistuttaa, että pitkään eri yhteiskuntaluokat ja poliittiset suuntaukset mahtuivat samaan kirkkoon.

– Nyt 2000-luvulla äärilaidat ovat vaan levinneet alati kauemmas toisistaan ja se näkyy kirkossakin.

Kauppinen on samaa mieltä.

– 1900-luvulla kirkko oli vielä jossain määrin kuin julkinen sauna. Kun kunnanjohtaja, yrittäjä ja työmies astuivat sisälle, niin tittelit saattoivat unohtua. Kirkko yhdisti.

Uusia kiistoja on Kauppisen mukaan odotettavissa.

– Joskus neljänkymmenen vuoden päästä avioliittokysymys saattaa olla jo historiaa, ainakin toivottavasti. Uusia tulenarkoja aiheita kuitenkin varmasti syntyy muuttuvassa maailmassa.

Kauppinen ryhtyy listaamaan.

– Miten pieni luterilainen kirkkomme määrittelee itsensä suhteessa muihin kirkkoihin ja uskontoihin? Miten suhtaudumme esimerkiksi kasvavaan muslimivähemmistöön ja uushenkisyyden haasteisiin? Nämä tulevat olemaan suuria keskusteluja.

Kojo näkee samoin.

– Luterilaiseen kirkkoon kuuluu paljon ihmisiä, jotka uskovat korkeampaan voimaan, mutta uskonnollinen kieli tuntuu etäännyttävältä ja vieraalta. Kuinka paljon kirkko oppii jatkossa laajentamaan uskonkäsitystään? Kuinka pitkälle uskonnollinen kieli voi taipua ja muuttua?

Kaikki kolme kokevat yhdeksi suureksi haasteeksi uskonnollisuuteen liitetyt suoritusulottuvuudet. Kauppinen kertoo monen luulevan, että vasta kun uskoo sataprosenttisesti niin kuin uskontunnustuksessa seisoo, on oikea kristitty.

– Tällainen suoritususkonnollisuus on ongelma kirkolle. Etsijöille on oltava tilaa.

TARVE USKONNOLLISUUDELLE ja hengellisyydelle ei ole kuitenkaan katoamassa mihinkään. Siitäkin kolmikko on yhtä mieltä. Karisalmi uskoo, että nuorten aikuisten hengellinen kaipuu on jopa kasvanut sotien ja maailman uhkakuvien keskellä. Myös Kojo hahmottaa samoin.

– Suoritusyhteiskunta lisää pysähtymisen tarvetta. Omassa viiteryhmässäni se tarkoittaa usein joogaa tai meditaatiota. Messuun menemiselle on suurempi kynnys, vaikka tarve saattaa olla sama.

Miten kirkko voisi tähän tarpeeseen sitten vastata? Yksi ratkaisu voisi nuorten edustajien mukaan olla siinä, että kirkon kasvot mediassa monipuolistuisivat. Karisalmi on harmissaan siitä, että kirkon kasvot ovat usein melko konservatiiviset. Niin Kauppinenkin, joka on keskustellut aiheesta viestintäpalvelu X:ssä.

– Olen todella turhautunut siihen, että kristilliset arvot liitetään konservatiivisiin näkemyksiin. Kristinuskosta koitetaan tehdä kovien arvojen keppihevosta.

Kauppista pelottaa, että moni nuori aikuinen omaksuu kristinuskosta liian jyrkän tai virheellisen kuvan.

– Jos kirkko nähdään vain vanhoillisena moraalinvartijana, menee paljon ohitse. Miten saisimme kristinuskon näyttämään vastakulttuurilta, jossa lähimmäisenrakkaus ja heikoimmista välittäminen ovat keskiössä?

Stereotypiat ja mielikuvat istuvat vahvassa. Kojo kuvailee, että monen nuoren aikuisen silmissä kirkko on kulahtanut.

– Se on ikävä sana, mutta se nousee mieleen.

Karisalmi palaa uudelleen uskonnollisuuteen liittyvän vaatimustason äärelle.

– Monella on se käsitys, että kirkkoon ei ole tervetullut silloin tällöin tai silloin, jos uskoo vain vähän. Sitäkin kuvaa olisi kehitettävä.

Kauppinen kertoo, että poteroitunut kirkko olisi syytä saada näyttämään yhtenäisemmältä.

– Nyt on keskityttävä siihen, mikä meitä yhdistää, eli evankeliumiin. Sehän on parasta mitä meillä on tarjota. Ja vitsinä lisättäköön: sehän on kirjaimellisestikin hyvä sanoma.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Edellinen artikkeliLähdettiin soitellen Saharaan
Seuraava artikkeliYli puolet kanttoreista kieltäytyisi työskentelemästä samaa sukupuolta olevien parien vihkimisissä

Ei näytettäviä viestejä