Lapsena saatu uskontokasvatus vaikuttaa elämässä vielä aikuisenakin – niin hyvässä kuin pahassa. Mari Hietala pyrkii keväällä valmistuneessa pro gradu -tutkimuksessaan selvittämään, millaisia ovat uskontokasvatuksen varjopuolet.
Uskonnonpedagogiikan alaan kuuluvan Uskonnollinen elämäni alkoi jo ennen kuin kunnolla edes avasin silmäni -tutkielman esittely on luettavissa teologia.fi-sivustolta.
Hietala on analysoinut tutkimuksessaan viidentoista uskonnon uhriksi itsensä kokevan omakohtaisia kertomuksia uskontokasvatuksesta. Analyysissä ja tutkimustuloksissa keskitytään nimenomaan sellaisiin kokemuksiin, joissa uskontokasvatuksen on koettu epäonnistuneen.
Hietalan mukaan esimerkiksi uskonnollisen yhteisön opetukset ovat saattaneet luoda henkilölle ongelmallisen suhteen yhteisön ulkopuoliseen maailmaan. Tämä on näkynyt muun muassa eri ryhmiin kuuluvien leimaamisena puolin ja toisin.
Monet uskontokasvatuksen epäonnistumisista liittyvät myös tilanteisiin, joissa uskontokasvattaja esiintyy jyrkkänä ja autoritaarisena. Hietalan tutkimushenkilöt kertovat esimerkiksi, että monissa tapauksissa heidän ei annettu ilmaista mielipiteitään vapaasti. Tämä on saattanut vaikuttaa rohkeuteen ilmaista omia mielipiteitään vielä myöhemmälläkin iällä.
Osa ongelmista liittyi seksuaalisuuteen. Jos kasvatuksessa seksiä on pidetty syntinä, on henkilön suhtautuminen omaan seksuaalisuuteensa saattanut kärsiä. Osa naispuolisista tutkimushenkilöistä kertoi raskauden ja lapsen saamisen pelottavan esimerkiksi tästä syystä.
Tutkimuksessa käy ilmi, että uskontojen uhrit ovat pitäneet joitain uskontokasvatuksen puolia myös myönteisinä kokemuksina. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi moraaliopetukset sekä yhteisön tuki.
”Aineistoltaan määrällisesti näin pienen tutkimuksen tulokset eivät luonnollisesti ole yleistettävissä, mutta silti ne antavat omalta osaltaan arvokasta tietoa tutkimastani ilmiöstä”, Hietala toteaa teologia.fi:n graduartikkelissa.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös: