Pohjolaisen Viimeinen ehtoollinen ei saa jäädä tuomiokirkkoon

viimeinenehtoollinen-0105Pauno Pohjolaisen installaatiota tai sen osia hankita pysyväksi teokseksi kirkkoon. Hankkimisen puolesta vetoavan adressin oli verkossa ehtinyt allekirjoittaa yli 370 henkilöä.

Kieltävää päätöstä esittänyt seurakuntayhtymän taidetoimikunta katsoi teoksen olevan ”varsin vaikuttava ja voimakas elämys”. Päätös olla hankkimatta teosta perustui kuitenkin rakennussuojelullisiin, kirkkotilan käyttöön sekä taideteoksen tekniseen toteutukseen liittyviin seikkoihin.

Rakennussuojelullisesti toimikunnan mielestä teos ei ota huomioon kappelin arkkitehtuuria eikä hienovireisiä keskiaikaisia maalauksia. Lisäksi installaatioon kuuluva massiivinen Kristuksen pää on toimikunnan näkemyksen mukaan mittakaavaltaan ristiriitainen kappelin ja koko tuomiokirkon interiöörin kanssa. Teoksen sijoituspaikkana toimineen kappelin palauttamista Mikael Agricolan kappeliksi alttareineen ei voida toimikunnan näkemyksen mukaan toteuttaa ilman, että Pohjolaisen teoksen vaikuttavuus kärsisi.

Taidetoimikunnan lausunnossa huomautetaan myös, että työn teknisestä toteutuksesta näkee, että se on tarkoitettu väliaikaiseen näyttelyyn. Listauksen mukaan kiinnitysrakenteet näkyvät häiritsevästi, teoksen pitkäaikainen kestävyys saattaa olla kyseenalainen ja yksityiskohtien viimeistely puuttuu.

Pauno Pohjalaisen installaatio oli osa Turun kulttuuripääkaupunki-hankkeen tuomiokirkossa järjestettyä Viimeinen ehtoollinen –näyttelyä. Suositussa tapahtumassa kävi lähes 60 000 vierasta.

(Uutista korjattu 24.9. klo 17.21)

Katso myös:

Pohjolaisen viimeinen ehtoollinen halutaan säilyttää tuomiokirkossa

Seurakuntien kulttuuripaakaupunkitapahtumat ovat täyttaneet katsomot

Kuvat: Jussi Vierimaa

Edellinen artikkeliKMN julkisti teologiaportaalin
Seuraava artikkeliMarian ilmestyspaikka Hattulassa rauhoittui

Ei näytettäviä viestejä