Pohjois-Korea pidätti toisen lähetystyöntekijän

Pohjois-Korea on sunnuntaina pidättänyt australialaisen kristityn lähetystyöntekijän. 75-vuotias John Short oli hänen puolisonsa kertoman mukaan toisella matkallaan Pohjois-Koreassa, kun viranomaiset löysivät hänen hallustaan koreaksi käännettyä kristillistä materiaalia maan pääkaupungissa Pjongjangissa.

Asiasta kertoo tämänpäiväisessä uutisessaan New York Times.

Lähetystyö on Pohjois-Koreassa kiellettyä, mutta eri lähteiden mukaan maahan salakuljetetaan kristillistä materiaalia Kiinasta, Etelä-Koreasta ja muualta.

Shortin pidätys tapahtui noin vuosi sen jälkeen, kun pohjoiskorealaiset pidättivät niin ikään lähetystyöstä syytetyn amerikkalaisen Kenneth Baen. Bae tuomittiin 15 vuodeksi pakkotyöhön syytettynä Pohjois-Korean vastaisista ”vihamielisistä teoista”.

Pohjois-Koreaan on kohdistettu kansainvälistä painetta Baen vapauttamiseksi.

Pohjois-Korean ihmisoikeustilannetta, myös uskonnonvapaustilannetta, on arvosteltu rajusti myös Yhdistyneiden Kansakuntien alkuviikosta julkistetussa raportissa. Raportti mainitsee ongelma-alueiksi maan väkivaltakoneiston tekemät murhat, vangitsemiset, orjatyön ja raiskaukset, joiden perusteena ovat usein myös rotu, sukupuoli ja uskonto.

Edellinen artikkeliKymmenet avasivat kotinsa kodittomille
Seuraava artikkeliHuipputuottaja ohjasi jumalanpalveluksen

Ei näytettäviä viestejä