Kirkon säästötoimien kohdistuminen myös kasvatukseen ja nuorisotyöhön herättää huolta. Erityisesti sitä pidetään huolestuttavana, että säästötoimia joudutaan tekemään ilman kokonaiskuvaa, jolloin niiden yhteisvaikutuksia on vaikea arvioida.
Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja Jarmo Kokkonen Kirkkohallituksesta sanoo, että kirkon piirissä tapahtuu samansuuntaisia, säästötarpeeseen perustuvia toimenpiteitä usealla taholla. Esillä ovat olleet Kirkkohallituksen leikkaukset, mutta myös järjestöjen ja hiippakuntien resursseja on jouduttu supistamaan. Kokonaisuutena kirkon oman kasvatustoiminnan resurssit ovat vähentyneet.
− Yhteisvaikutus ei näy nopeasti ja dramaattisesti. Tästä asiasta on kuitenkin välttämätöntä keskustella, ettei ajauduta puolihuolimattomasti tilanteeseen, joka ei ole kenenkään tavoitteena.
Kokkonen on huolissaan erityisesti nuorisotyön kehittämisestä. Innovaatioiden ja uusien työtapojen kehittäminen vaatii työpanosta ja mahdollisuutta kokeiluihin. Kokonaistasolla kirkossa ei ole enää ketään, joka huolehtii kehittämistyöstä. Sillä on väistämättä vaikutuksia tulevaisuudelle, jos uusien innovaatioiden luominen tyrehtyy.
− Seurakunnissa syntyy kyllä uusia innovaatioita, mutta jos kokonaiskirkon taso puuttuu, nämä innovaatiot eivät välttämättä leviä kirkon sisällä.
Kehittämistoiminta, koulutus ja viestintä ovat olleet Kirkkohallituksen seurakunnille tarjoamia keskitettyjä palveluita, joista ovat hyötyneet ennen kaikkea pienet ja keskisuuret seurakunnat. Suuret seurakunnat ja yhtymät voivat tehdä paljon itse, mutta valtaosalla seurakuntia ei ole siihen mahdollisuuksia.
”Suomessa on todellinen riski, että vastakkainasettelu nuorten ja senioreiden välillä kasvaa.”
KUN KIRKKOHALLITUS vähentää seurakunnille suunnattuja palveluja, on esille nostettu hiippakuntien rooli seurakuntien ohjaamisessa. Kaikissa hiippakunnissa ei kuitenkaan ole henkilöstä, jolla olisi erityisosaamista esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön kehittämiseen.
Hiippakunnat ovat myös alueellisia toimijoita, jolloin valtakunnallinen koordinaatio saattaa jäädä heikoksi.
Niukentuvien määrärahojen puristuksessa monessa seurakunnassa joudutaan miettimään toiminnan kohdentamista. Päätöksiä ovat tekemässä aikuiset. Lasten ja nuorten äänen kuulumiseen on kirkossa kiinnitetty runsaasti ja esimerkillisesti huomiota, mutta todellisuudessa heidän vaikutusmahdollisuutensa ovat rajalliset.
− Pienentyvien ikäluokkien Suomessa on todellinen riski, että vastakkainasettelu nuorten ja senioreiden välillä kasvaa. Nuorilta voidaan karsia samalla, kun aikuiset ja eläkeläiset pystyvät pitämään huolta omista eduistaan, Jarmo Kokkonen sanoo.
Uudessa tilanteessa seurakunnat joutuvat miettimään uusi tapoja työn järjestämiseen. Yhteistyö seurakuntien kesken ja ehkä myös hiippakuntien kesken lisääntynee entisestään. Isoilla seurakuntayhtymillä saattaa olla mahdollisuus ottaa kehittämisessä roolia, joka ulottuu omien rajojen ulkopuolelle. Lähtökohtaisesti yhtymät palvelevat kuitenkin omia seurakuntiaan, eikä niitä voida velvoittaa kansalliseen vastuuseen.
Esimerkki yhteisestä ja vapaaehtoisesta kehittämistyöstä on suurten seurakuntien ja seurakuntayhtymien yhdessä Kirkkohallituksen kanssa rakentama aikuisrippikoulun verkkomateriaali.
”Tässä ei ole enää leikkaamisen varaa. Pienemmällä ei valtakunnallista
vastuuta voi hoitaa.”
YKSI NUORIIN liittyvä toimintamuoto on kuitenkin haluttu rajata leikkausten ulkopuolelle: rippikoulu. Sen järjestäminen on voimakkaammin säädeltyä kuin nuorisotyö, eivätkä seurakunnat voi päättää esimerkiksi pitää taukoa rippikouluissa. Rippikoulun kokonaisvaltaisessa kehittämisessä Kirkkohallituksella on rooli jatkossakin, tosin resurssia on varattu ainoastaan 0,5 henkilötyövuotta.
− Arvioni on, että tässä ei ole enää leikkaamisen varaa. Pienemmällä ei valtakunnallista vastuuta voi hoitaa, Jarmo Kokkonen sanoo.
Kirkon vaikutuspiirissä nuorisotyötä tehdään myös ansiokkaasti lukuisissa järjestöissä. Seurakuntien yhteinen Lasten ja nuorten keskus järjestää monilla alueilla toimintaa, johon yhden seurakunnan voimavarat eivät riittäisi. Eivätkö järjestöt voi ottaa suurempaa roolia, kun kirkon omat resurssit ovat vähentyneet?
− Myös järjestökenttään kohdistuu yhteiskunnan tekemiä säästöpäätöksiä. Järjestöt tekevät hyvää työtä, mutta potti ei ole kasvamassa sielläkään. Tärkeää on kuitenkin se hyvä yhteistyö, jota teemme järjestöjen kanssa. Kokonaiskirkko myös tukee järjestöjä jonkin verran.
Kokkonen huomauttaa, että lähetyskasvatus lasten ja kouluikäisten parissa ei voi perustua yhteiskunnalliseen rahoitukseen. Kirkon on itse huolehdittava siitä.
− Joskus päätökset ovat sellaisia, että kokonaisuus häviää pieniin juonteisiin. En usko, että lähetyskasvatuksesta tieten tahtoen halutaan luopua, mutta siihen on ajauduttu, kun säästöjen kokonaisvaikutukset ovat jääneet näkemättä.
Lue myös:
Kirkkohallitus suunnittelee koulutuspäivien lopettamista ja tutkimuksen vähentämistä
Kirkkohallitus tukee seurakuntien kokeilutoimintaa − avustusta kahdeksalle hankkeelle
Ilmoita asiavirheestä