Hei Mari,
Terveiset täältä Botswanasta. Takana on juhlaputki, jossa ilo ja suru ovat vuorotelleet. Helmikuun 23 päivä vihittiin Namibiassa teologian tohtori Veikko Munyika ELCIN:in läntisen hiippakunnan piispaksi. Ongwendiwassa vietetyssä juhlassa telttakatoksen alle oli kerääntynyt arviolta pari tuhatta ihmistä, joiden joukossa oli myös maan presidentti Hifikepunye Pohamba. Afrikkalaiseen tyyliin juhlat kestivät seitsemän tuntia ja päättyivät yhteiseen ruokailuun. Näissä pitkissä juhlissa kun istuu pyhävaatteissa ja päällä vielä alba, niin turnauskestävyys meillä suomalaisilla on välillä koetteilla. Paikallisia tämä kuuma sää, muovituolit ja pitkä ohjelma sen sijaan ei näytä vaivaavan yhtään.
Namibiasta kiiruhdimme sitten suoraan Botswanaan, jossa puolestaan pastori Mothusi Letlhage vihittiin ELCB:n uudeksi piispaksi Woodpeckerin koulutuskeskuksessa pidetyssä juhlassa. Tätä juhlaa siunasi sade, joka aamusta alkaen valui harmaana koko eteläisen Botswanan ylle. Juhlakansa jouduttiin mahduttamaan ulkotilaisuuden sijasta sisätiloihin ja katoksen alle ja alttarin paikkaa vaihdettiin.
Näitä molempia hienoja afrikkalaisia juhlia varjosti kuitenkin suuri suru, johon viitattiin niin Namibiassa kuin Botswanassakin. Päivää ennen Namibian juhlia oli Paulinumin seminaarissa väkivaltaisesti surmattu botswanalainen naisopiskelija. Eteläisen Afrikan maita on viime päivinä koetellut varsinainen intohimomurhien aalto. Jo pelkästään Namibiassa tänä vuonna sattunut jo 12 surmaa, joissa seurustelukumppani – etupäässä poikaystävä – on tappanut kumppaninsa.
Tämä tragedia kosketti läheltä luterilaisia kirkkoja rajan molemmin puolin ja siihen viitattiin juhlapuheissakin. Namibiassa maan presidentti sanoi miehille: Shame on you! ja Botswanassa kaikkien miespuolisten juhlavieraiden piti nousta seisomaan ja heitä puhuteltiin ankarasti.
Toisista piispanvihkijäisistä kiiruhdimme sitten muiden mukana tuon surmansa saaneen opiskelijan hautajaisiin Kangiin, joka on pieni kaupunki Kalaharissa. Hautajaisia edelsi yö, jossa saattoväki valvoi paikallisen tavan mukaan surukodin pihassa ja vainajan äiti nukkui patjalla lattialla tyttärensä arkun vieressä. Samassa huoneessa hänen kanssaan, samoin lattialla, nukkuivat suvun vanhemmat naiset ja vainajan eno istui tuolilla arkun lähellä. Kello viideltä aamulla kuulutettiin kovaäänisistä. Ke nako ya go bona moswi – on aika tulla katsomaan kuollutta, jolloin kaikki kiersivät avonaisen arkun ympäri jättämässä jäähyväiset. Tämän jälkeen seurasi muistotilaisuus monine puheineen, siunaus ja hautaus.
Nyt olen siis matkalla kotiin Windhoekiin monivaiheisten tapahtumien jälkeen ja mieli täynnä niin iloa kuin suruakin. Täällä pilvet roikkuvat yhä alhaalla ja ihmiset iloitsevat sateesta. Ollaan jo maaliskuussa ja teillä siellä valo voittaa ja kevät on tulossa.
Rakkain terveisin,
Maija
Maija-ystävä hei!
Onpa teillä ollut iloa sekä surua, ja pitkiä ajomatkoja! Oli kuitenkin mukava kuulla, että ainakin Botswanassa on satanut.
Täällä Kotimaan toimituksessa, niin kuin koko Suomessa, viime päiviä on sävyttänyt Ukrainan tilanne. Maanantaina piti päättää, miten asia nousee esille tämän viikon lehdessä. Olin tyytyväinen toimituksen kanssa mietittyyn lopputulokseen: Jussi Rytkönen, joka tuntee parhaiten Venäjää ja Itä-Eurooppaa, kirjoitti hyvän pääkirjoituksen. Saimme myös metropoliitta Ambrosiuksen lausunnot kirkollisesta tilanteesta ja lisäksi jutun siitä, miten seurakunnissa ja sosiaalisessa mediassa Ukrainaa on käsitelty. Ensi viikon lehteen yksi toimittajistamme kirjoittaa Ukrainan kirkollista tilannetta selvittävän laajan artikkelin. Kotimaa24:ssä on myös ollut runsaasti Ukrainaa käsitteleviä juttuja.
Ukraina vei niin mielemme, että mokasimme kirkon yhteisöverotuottoa koskevan muutosuutisen suhteen. Lehteen emme tehneet siitä mitään, vaikka asian suuruuden takia olisi pitänyt tehdä. Tässä työssä saa jatkuvasti tehdä virheitä!
Näiden päivien uutisvirrassa olen muistanut taannoisia keskustelujamme iltanuotiolla Mäntlahdessa. Kuinka ainakin puolet meistä neljästä nuotiopiiriläisestä päätyi kesäillan jo pimettyä siihen, ettei Suomi ole koskaan täysin irrallaan Venäjän tapahtumista. Venäjä, Venäjä, Venäjä.
Onko Namibialla omaa Venäjää? Onko se taloudellisessa mielessä Etelä-Afrikka?
Kotimaa-lehden, Kotimaa Pron ja Kotimaan 24n sisältöjen tekemiseen lisäpainetta tälle viikolle on tuonut kohta painoon lähtevä Suola -aikakauskirja. Jälleen kerran olen saanut seurata, miten ammattimaisesti toimitus työskentelee paineisessa tilanteessa.
Viime päivinä olen käyttänyt aikaa vastaamalla poikkeuksellisen runsaaseen lukijapalautteeseen. Pääkirjoituksessa esittämäni näkemys avioliittolain muutoksen tarpeellisuudesta jakaa lukijoiden (jos niin kirkon piispojenkin) mielipiteet. On hienoa saada palautetta, vaikka se pääosin onkin risuja. Sähköpostitse on syntynyt hyviä keskusteluja, vaikka omasta näkökannasta ei olisikaan luovuttu.
Mutta on ollut niitä harmaitakin aamuja. Sellaisia että ennen työpaikan oven avaamista on ollut pakko pyytää alkavalle työpäivälle viisautta, iloa ja ystävällisyyttä. Kun luontaisessa minässä, kuten tiedät, tahtovat terävä kieli ja kärsimättömyys puskea pintaan.
Kohta lähden kotiin, ilta alkaa jo hämärtää. Iltalukemisena on pakistanilaisen koulutytön Malalan elämäkerta. Sen koulutytön, jonka talebanin kannattaja yritti surmata pari vuotta sitten. Olen jo yli puolivälin kirjaa, se on järkyttävä ja hienoa kertomus rohkeudesta.
Hyvää päivää Windhoekiin, Ossille terveisiä!
Rakkain terveisin, Mari