Pelastaako Jeesuksen ruokavalio ilmaston? – Näin Nasaretilainen söi, kertoo Vanhan testamentin tutkija

Jeesuksen ruokavalio on tuottanut mietittävää kautta aikojen. Jo varhaiset teologit pohtivat, tarvitsiko Jeesus edes ravintoa tai oliko hän sittenkin syömäri ja juomari, Vanhan testamentin yliopistonlehtori Kirsi Valkama toteaa. Hän käsittelee Jeesuksen ruokavaliota Kirkkohallituksen Maan suola -verkkolehdessä julkaistussa artikkelissaan.

Entä nykyajan kysymykset? Oliko Jeesuksen ruokavalio terveellinen ja ekologisesti kestävä?

Pääosin kyllä, Kirsi Valkama vastaa. Jeesus eli Välimeren pohjukassa, ja Välimeren ruokavalio on ollut vuosia yleistermi suositellulle ruokavaliolle. Valkama kuitenkin huomauttaa, että alueen ruokavalio on ajan myötä muuttunut.

”Vaikka jotkut peruselementit, kuten oliiviöljyn käyttö, on pysynyt samana, ei varhaisempina aikoina ollut tarjolla esimerkiksi samanlaista kasvisten runsautta kuin nykyään.”

Jeesus ei ollut varakas, joten on oletettavaa, että hän söi kuten valtaosa Galilean juutalaisista ensimmäisellä vuosisadalla. Alueen ruokavalion perusta koostui viljasta, viinistä ja oliiviöljystä. Energiasta yli puolet saatiin viljasta.

Päivittäiseen ruokavalioon kuuluivat erityisesti linssit, herneet ja pavut, kuten härkäpapu. Niitä täydensivät vihannekset sekä pieni määrä hedelmiä.

”Hedelmät olivat jotain mitä me nyt sanoisimme herkuksi – jälkiruokaa, mutta kuivattuna myös energiapitoista matkaevästä. Hedelmistä yleisimpiä olivat rypäleet”, Valkama toteaa.

Jeesuksen aikana Välimeren alueella syötiin lisäksi granaattiomenia ja viikunoita sekä taateleita. Energiaa saatiin myös manteleista ja pähkinöistä. Makeuttamiseen käytettiin hunajaa.

Ruoka nautittiin yhdessä

Ruokavalion tärkeimmät eläinkunnan tuotteet olivat kohtuudella syödyt lampaan- ja vuohenmaitotuotteet sekä kala. Jeesuksen voidaan olettaa syöneen tuoretta kalaa. Gennesaretinjärvi on tunnettu pienistä ruokakaloistaan, ja opetuslapsista useamman kerrotaan olleen kalastaja, Valkama kirjoittaa.

Hän jatkaa, että juutalaisena Jeesus todennäköisesti jätti syömättä äyriäiset ja simpukat.

Valkaman mukaan kyyhkysiä ja ilmeisesti myös kanoja kasvatettiin munien ja lihan vuoksi. Tavalliselle kansalle linnunliha oli parempaa ruokaa ja lammas erityistä juhlaruokaa.

Valkama viittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeisiin ja toteaa, että niiden valossa Jeesuksen ruokavalio vaikutti hyvältä. Kasviksia Jeesuksen tosin olisi suomalaisten ravitsemussuositusten valossa kannattanut syödä monipuolisemmin.

Uuden testamentin ateriointitilanteisiin viitaten Valkama toteaa myös, että syömisellä oli vahva sosiaalinen luonne: ruoka nautittiin yhdessä.

Kuva: Jussi Rytkönen. Granaattiomena kuului Välimeren ruokavalioon jo Jeesuksen aikana.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkon Mediasäätiön elokuvapalkinto kahden eri uskontoa edustavan pojan ystävyydestä kertovalle dokumentille
Seuraava artikkeli”Jumalan sanan julistamista ei voi neuvosto estää” – Kirkkoherran ja luottamushenkilöiden välit kärjistyivät Vuosaaressa

Ei näytettäviä viestejä