Pääsiäisen ihmeeseen johtavien tapahtumien suuri draama on tullut väistämättä tutuksi jokaiselle länsimaisen kulttuurin keskellä eläville. Jopa sivuhahmot ja näennäisen ohikiitävät hetket on ikuistettu loputtomiin teoksiin, aina Juudaksesta Pilatuksen käsien pesemiseen. Sivuhenkilöt tarjoavat erilaisia ikkunoita matkalla kohti mysteeriä. Evankeliumin avainkohdassa vain vilauksilta näkyviin henkilöihinkin on liitetty oletuksia ja odotuksia. Niiden kautta on peilattu omaa asemoitumista kärsimykseen, uskoon ja kuolemaan. Ristin kanssa auttanut Simon Kyreneläinen, mieltään muuttanut roomalainen sadanpäämies, Pilatuksen vaimo, ryövärit, Longinus ja niin edelleen.
Mutta entä Barabbas?
Kuvaus Barabbaasta on merkittävä siksikin, että se esiintyy kaikissa neljässä evankeliumissa. Ryöväriksi ja roistoksi kuvattu Barabbas on roomalaisten vangitsemana, ja Luukas tietää kertoa, että hänen tunnollaan on ainakin mellakka ja murha. Suuri draamallinen hetki koittaa Pilatuksen ilmoittaessa, että hän tavan mukaisesti vapauttaa yhden vangitun juutalaisen pääsiäisjuhlan kunniaksi. Evankelistat osallistuvat Pilatuksen käsienpesemiseen liittämällä teksteihin Pilatuksen oletuksen väkijoukon tulevasta päätöksestä. Pilatus vaikuttaa lähes varmalta, että merkillinen nasaretilainen huudetaan vapaaksi, ja Barabbas päätyy ristintielle. Niin ei kuitenkaan käy.
Kaikki kävi niin kuin oli kirjoitettu, niin kuin oli määrä käydä. Barabbas sai jatkaa elämäänsä. Evankeliumien manipulatiivinen teksti kuitenkin tekee lukijasta kanssakauhistelijan: näin ihmiset toimivat! He vapauttavat käärmeen ja teurastavat kyyhkysen! Mitä se kertoo maailmasta?
II
Barabbas asettaa Golgatan uhrin maailmanlaajuisiin mittasuhteisiin. Barabbas, jonka nimi merkitsee isän poikaa, antaa kasvot ihmiskunnalle. Ihmiskunta on öyhötykseen taipuvainen, massahysteriaan syyllistyvä ja virheitä liukuhihnalta syytävä toimija, eikä tätä havaitakseen tarvitse kuin lehtiä lukea. Perisynnin käsite on juuri siksi niin kiistaton: ihminen on taipuvainen tekemään pahaa, pahan potentia piilee jokaisessa elävässä. Mikä voisikaan korostaa Ihmisen pojan viattomuutta tehokkaammin kuin rosoinen Barabbas?
Barabbaan hahmoa on historiassa käytetty järkyttävällä tavalla. Matteuksen kuvauksen pohjalta häntä on käytetty antisemitismin polttoaineena, ja moralistit ovat herkästi tahtoneet nähdä Barabbaassa toisen: toiseutetun synnintekijän. Kumpikin polku kulkee harhaan. Barabbas olen minä, ja se olet sinä. Barabbas saa armon ansaitsemattaan, Kristuksen kustannuksella. Kenestä ei voisi sanoa samaa?
III
Ruotsalaisen nobelisti Pär Lagerkvistin Barabbas (1950) kuvaa murhamiehen ihmetyksen täyteistä taivalta kaunokirjallisuuden keinoin. Hämmennys ansaitsemattomasta armosta kulkee kintereillä halki elämän. Sen kanssa on vaikea olla sinut. Lagerkvistin romaani alleviivaa evankelistojen nerokkuutta: rakkautta levittäneen Jumalan Pojan mittaamaton kärsimys korostuu julmasti murhamiehen vapautuksen rinnalla. Kuva vie pohjan myös menestyksen teologialta. Se korostaa kristinuskon narrimaista suuruutta: sen logiikka ja syy- ja seuraussuhteet eivät ole alisteisia tämän maailman ymmärrykselle. Barabbaan vapauttaminen oli osa Kaikkivaltiaan suunnitelmaa. Se kertoo ihmiselle, kuka hän on, millaisessa maailmassa hän elää, ja yhtäältä sitä, miten paljon häntä hänen virheistään huolimatta rakastetaan.