Patriarkka Kirillin kannanotot on vuoden 2022 uskontouutinen – ”Kirkko korruptoi itsensä uuden tsaarin kumppanina”

Kotimaa listasi jälleen vuoden uskontouutiset aihetta tuntevien toimittajien ja tutkijoiden avulla. Ykkösuutiseksi nousi lähes yksimielisesti Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirillin kannanotot liittyen Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan.

Tärkeimpien uskontouutisten joukkoon nousi Kotimaan kyselyssä myös Iranin kansannousu. Kotimaisista aiheista mainittiin muun muassa Päivi Räsäsen oikeudenkäynti sekä pohjoispohjalaisen päiväkodin saama huomautus.

”Kirkko taivuttelee kansaa ja tykinruoaksi lähetettäviä sotilaita uskomaan hyökkäyssodan oikeutukseen”

Sana-lehden toimitussihteeri Sari Tikkanen totesi, että Suomen ortodoksisen kirkon johtaja, arkkipiispa Leokin paheksui Kirillin puheita pohjanoteerauksina.

– Myös arkkipiispa Tapio Luoma kommentoi väärinä yritykset valjastaa kristillinen usko nationalististen ja imperialististen aatteiden palvelukseen, Tikkanen sanoo.

Freelance-toimittaja Heikki Salmela nostaa esille patriarkka Kirillin vastenmielisen hengellisen retoriikan. Kirill on esimerkiksi sanonut, että hyökkäyssodassa kuolleet venäläiset pääsevät automaattisesti taivaaseen.

– Kirillin lausunnot ovat ääriesimerkki kristillisen yhteisön liittoutumisesta sortopolitiikkaa harjoittavan valtiovallan kanssa, Salmela sanoo.

Radio Dein ohjelmajohtaja Kai Kortelainen muistuttaa, että ortodoksikirkko alistettiin Venäjällä maallisen vallan alle jo Pietari Suuren aikana 1700-luvulla.

– Tämä vuosi on näyttänyt, kuinka valheellisesti myös Vladimir Putin käyttää uskontoa. Kirkko ei uskalla asettua valtionjohtoa vastaan. Sen sijaan se taivuttelee kansaa ja tykinruoaksi lähetettäviä sotilaita uskomaan hyökkäyssodan oikeutukseen.

”Kirkko korruptoi itsensä harhaisen venäläisen maailman ideologisena tukijana”

Kirkko ja kaupungin vt. päätoimittaja Pauli Juusela nostaa esille ”muka teologiset” perustelut, jotka ortodoksinen kirkko on antanut Putinin toiminnalle. Juuselan mukaan kirkko korruptoi itsensä uuden tsaarin kumppanina ja harhaisen venäläisen maailman ideologisena tukijana.

– Kirkon toiminta on irvokasta. Kuten Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier sanoi, Venäjän kirkon johtajat kulkevat Jumalaa pilkkaavaa tietä, Juusela sanoo.

MTV:n uutisaamun vastaava tuottaja Jouni Sipilä sanoo, ettei olisi uskonut näkevänsä kristillisen uskon ja kirkon asettamista julman sodan, kidutusten ja siviilien murhaamisen käsikassaraksi.

– Se muistuttaa uskonnon voimasta myös silloin, kun se asetetaan väkivallan välineeksi, Sipilä sanoo.

Kotimaa-lehden toimittaja Emilia Karhu toteaa, että brutaalia väkivaltaa on ennenkin harjoitettu uskonnon nimissä, mutta tänä maailmanaikana kristikunnan sisällä se on poikkeuksellista.

– Kirillin toimista tulevat mieleen joidenkin islamilaisten ääriryhmien vaino ja viha ”väärin uskovia” muslimeja kohtaan, Karhu sanoo.

Iranilaisen Masha Amidin kuolema politisoitui mediassa

Helsingin yliopiston apulaisprofessori Johanna Sumiala nostaa esille iranilaisen Masha Amidin kuoleman sekä siihen liittyvät mielenosoitukset.

– Amidin kuolema on saanut globaalia julkisuutta, ja hänen kohtalonsa siveyspoliisin käsissä on käynnistänyt laajaa naisten oikeuksiin liittyvää liikehdintää. Amidin kuolema on yksi vuoden 2022 vahvimmista osoituksista kuoleman politisoitumisesta mediassa erityisesti uskonnollisessa kontekstissa, Sumiala sanoo.

Iranin kansannousun mainitsee myös Kotimaan toimitussihteeri Tuija Pyhäranta.

– Se on tehnyt eurooppalaiset tietoiseksi siitä, että Iranissa julman islamistisen hallinnon alaisuudessa elää maallistuneita muslimeja.

”On tärkeää pitää huoli siitä, ettei antisemitismistä tule salakavalasti salonkikelpoista”

Kotimaisista aiheista Tuija Pyhäranta listaa kaksi uutista. Niistä toinen on niin sanottu sambajumalanpalvelus, joka televisioitiin ensimmäisenä adventtina.

– Vaikka kyse oli yhdestä ristikulkueesta, siihen tiivistyi kysymyksiä kirkon roolista ja merkityksestä suomalaisille. Tulisiko kirkon ylläpitää perinteitä vai omaksua uutta kulttuuria? Onko vanhassa pitäytyminen vanhoillisuutta tai toisaalta uuden omaksuminen pelkkää miellyttämisen halua?

Toisena aiheena Pyhäranta mainitsee Kiasmaan kohdistuvan taitelijaboikotin ja siihen liittyvän kysymyksen siitä, mikä on antisemitismiä ja mikä poliittista pyrkimystä vaikuttaa Israelin politiikkaan.

– Jälkimmäiseen on oltava mahdollisuus. Toisaalta on tärkeää pitää huoli siitä, ettei antisemitismistä tule salakavalasti salonkikelpoista, Pyhäranta sanoo.

Demokraatti-lehden eduskuntatoimittaja Johannes Ijäs nostaa esille pitkäaikaisen trendin.

– Vuonna 2010 syntyneistä lapsista kastettiin vielä 79 prosenttia, mutta vuonna 2021 osuus oli enää 54 prosenttia. Tulos noudattelee kirkon muutoinkin laskevia tilastotrendejä, mutta kasteen kohdalla lasku on hätkähdyttävä.

”Kunnan maksama hyvitys on hälyttävä ennakkotapaus”

Pohjoispohjalaiseen päiväkotiin liittyvän Pääsiäispolku-episodin listaavat kotimaisiin uskontouutisiin Emilia Karhu ja Askel-lehden toimitussihteeri Päivi Puhakka.

– Erikoiseksi tapauksen teki se, että kunta maksoi valituksen tehneelle perheelle 1 500 euroa hyvitystä, koska yhdenvertaisuusvaltuutettu totesi päiväkodin toimineen syrjivästi. Päätös on laittanut koulut ja päiväkodit entistä enemmän varpailleen, Karhu sanoo.

Päivi Puhakan mukaan uskontorauha ostettiin 1 500 eurolla.

– Kunnan maksama hyvitys on hälyttävä ennakkotapaus, Puhakka sanoo.

Johanna Sumialan mielestä vuoden 2022 yhteiskunnallisesti merkittävin uskontoa koskeva uutinen Suomessa on kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) oikeudenkäynti ja siihen liittyvä julkinen keskustelu.

– Oikeudenkäyntiin liittyvä uutisointi nostaa suomalaiseen julkiseen keskusteluun perustavanlaatuisia teemoja liittyen uskonnon ja juridiikan rajoihin nyky-Suomessa, Sumiala sanoo.

Horisontti-ohjelmaa Yle Radio1:lle toimittava väitöskirjatutkija Mikko Kurenlahti nostaa esiin ohjelmassa käsiteltyjä teemoja.

– Uskonnollinen ja katsomuksellinen moninaisuus nykyajan keskeisenä piirteenä ja toisaalta jonkinlainen jaettu pyhyyden kaipuu ovat olleet esillä. Horisontissa olemme keskustelleet niin modernista noituudesta ja tarot-korteista kuin myös suomalaisesta islamista, neulomisen hengellisyydestä ja kristillisestä sionismista.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTurun arkki­hiippakuntaan neljä uutta rovastia ja yksi director cantus
Seuraava artikkeliLuonto puhuu: Väriltään poikkeava lintu saattaa olla enkeli valepuvussa

Ei näytettäviä viestejä