Emmi Gongin isä lähetti hänen äidilleen Lahdesta ostamansa Mustankallion vesitornikortin Pariisista seurustelun alkuaikoina. Tarinan innostamana Gong aloitti sillä yhden postikorttikansioistaan.
Hänen olohuoneensa kirjahyllyssä on 77 kansioon järjestettyinä 12 000 postikorttia. Suurin osa niistä on eläin-, kasvi- ja luontoaiheisia. Kiinnostus vesitorneihin syttyi lapsena perheen asuessa Nastolan vesitornin vieressä.
Kymmenvuotiaana Gong sai tädiltään lahjaksi valokuva-albumin.
– Kun tajusin, että voin järjestää siihen saamani eläinpostikortit, sen jälkeen ei ollut enää paluuta, Keravan seurakunnan pappi kertoo.
Lähdettyään opiskelemaan Helsinkiin Gong huomasi pian suhtautuvansa uudella tavalla kotiseutuunsa.
– Kotiseuturakkaus syttyi. Kortit säilövät muistoja, tuovat menneen ja kotiseudun lähelle. Olen saanut niitä tärkeiltä ihmisiltä elämäni varrelta, kortit muistuttavat matkoista ja hauskoista hetkistä.
Lomalla korttien järjestelyyn voi kulua kymmenen tuntia päivässä
Huutonetissä Gong innostuu, jos paikalla on sitkeä vastahuutaja. Kortin arvoon vaikuttaa kysyntä ja tarjonta. Kalleimmasta kortistaan, 1900-luvun alun Nastola-maisemasta, hän maksoi 88 euroa. Viime kesänä Gong lahjoitti siileihin ihastuneelle ystävälleen viisikymmentä siilikorttia innostaakseen häntä keräilyn pariin.
– Kohokohtia ovat kaikkein övereimmät jutut. Kun olin päässyt lukiosta, ostin kahdeksantoista samanlaista kansiota kerralla yhtenäistääkseni kokoelmani ulkoasua.
Gong on kerännyt myös suomalaiskuvittaja Arnold Tilgmannin Vaakuna-sarjaa, sekä venäläisen Aleksei Isakovin kortteja.
– Etsin kortteja venäläisistä huutokaupoista Google Translatorin avulla. Yksi venäläinen nettikaverini osti minulle niitä, ja minä ostin hänelle Suomesta kortteja.
Gong järjestää kerran vuodessa kansionsa lomallaan. Siihen hurahtaa helposti kymmenen tuntia päivässä.
– Kokoelma on aina kesken ja epätäydellinen. Kerään postikortteja puhtaasti sen takia, että se on hauskaa ja nautin siitä.
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

