Paavi Leo leikattiin onnistuneesti — syövän ei epäillä levinneen

Paavi Leo XIV. Kuva: Fabio Frustaci/All Over Press

Paavi Leo XIV:lle tehtiin rintakehäleikkaus Gemellin sairaalassa tiistaina 13.10. Leikkauksesta kertoivat kirurgit Luigi Carbone ja Stefano Margaritora Vatikaanin lehdistötoimiston julkaisemassa tiedotteessa. Vatican News on seurannut tilannetta.

Kirurgit ovat poistaneet paavin oikean keuhkon alemman lohkon, jotta siinä oleva kasvain saatiin poistettua kokonaisuudessaan. Leikkaus vahvisti epäilyn paavin keuhkosyövästä.

Itse operaatio kesti noin puolitoista tuntia. Lääkärit kertovat sen sujuneen onnistuneesti ilman komplikaatioita.

Paavi Leo pääsi nukutuksesta herättyään normaalisti huoneeseensa, missä hän uutisten mukaan illallisti ja vietti rauhallisen yön. Jo illalla hän oli tavannut sihteereitään ja Vatikaanin työntekijöitä, kertoo Vatikaanin lehdistön edustaja Matteo Bruni.

LÄHIPÄIVINÄ PAAVILTA poistettua kudosta tutkitaan tarkemmin. Tällä hetkellä epäilyä syövän leviämisestä ei kuitenkaan ole eikä etukäteen tiedotettuun viikon mittaiseen sairaalajaksoon ole tullut muutoksia.

Katolilaiset ympäri maailmaa ovat rukoilleet paavin puolesta. Paavia on myös muistettu messuin ja tapahtumin. Paavin vanhassa kotikaupungissa Chicagossa seurakuntalaiset kokoontuivat jo maanantai-iltana rukoilemaan paavin terveyden puolesta.

Lue lisää paavista:

Pääkirjoitus: Leo XIV on ollut paavina vuoden, eikä Trumpkaan voi häntä ohittaa

Katolinen kirkko ottaa moraalista vastuuta tekoälystä: ”Ei pidä pelätä”

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVuoden papiksi valittu Marika Närhi: ”Elämä Jumalan kanssa on seikkailua”
Seuraava artikkeliNäyttely: Omaehtoinen taiteilija Elga Sesemann unohtui, koska asui syrjässä ja oli nainen

Ei näytettäviä viestejä