Jotain hyvin surumielistä on siinä, kun luterilaisen kirkon piispat joutuvat kysymään: ”Onko rauha tässä maailmassa itse asiassa usein vain sitä, että sodan uhka on mahdollisimman pieni?”

Tähän on tultu, että edes piispat eivät kirkasotsaisesti enää usko maailmanrauhaan. Piispojen tänään julkaisema piispankirje Kutsu rauhaan ei itse asiassa mainitse edes tuonoloista rauhaa kerran perillä siellä, missä kyyneleet pyyhitään pois ja leijona ja lammas syövät ruohoa yhdessä.

Piispat ovat kirjeessään hyvin kiinni tämänpuoleisessa maailmassa ja nimenomaan länsimaiden tilanteessa. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on perinteisesti luotettu sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestelmään ja YK:n toimintaan. Nyt piispat toteavat, että YK:n mahdollisuudet toteuttaa rooliaan rauhan vaalijana ovat rajalliset ja valtiot turvautuvat kahdenvälisiin kauppasopimuksiin, jotka vähentävät konfliktien uhkaa. Toteavatpa piispat senkin, että länsimailla on toisenlaiset standardit itselleen ja toisenlaiset globaalin etelän valtioille.

Piispat pohtivat myös aseteollisuuden uutta nousua ja siihen liittyviä arvovalintoja. Turvallisuustilanne pakottaa pohtimaan arvoja uusiksi. Näinhän on, kun Suomessa pohditaan, onko tärkeämpää pakottaa Israel vetäytymään Gazasta vai turvata Suomen puolustus Israelista ostettavalla puolustusjärjestelmällä. Pitkän Venäjän vastaisen rajan tällä puolen olisi naiivia pitää oman kansan turvallisuutta toissijaisena. Arvovalinta se kuitenkin on, ehkä arvopohjaista realismia.

Piispankirjeen pohdinnat tuntuvat olevan hyvin kiinni tämän päivän tilanteessa. Etenkin Gazan sota on toisaalta näyttänyt YK:n hampaattomuuden nykykriisien torjujana ja toisaalta asettanut kyseenalaiseksi sen kyvyn olla tasapuolinen avun antaja ja rauhan rakentaja. Maailmanjärjestys on muuttumassa. Ja miksi ei olisi? Ei mikään ihmiskunnan historiassa ole kiveen hakattua ja ikuista.

Ehkä jopa masentavan realistisia piispat ovat tarjotessaan ratkaisuksi maailmantilanteeseen rukousta. Siltäkään he eivät odota tuonoloisia ihmeitä ja mystiikkaa vaan aivan tämänpuoleista ihmisen kypsymistä rukouksen mukana rauhantekijäksi ihmissuhteissaan. Hyvin samaan päätyi muutama viikko sitten Oulun hiippakunnan lähetysjuhlilla vieraillut Lapin rajavartioston komentaja. Rauhanreseptinään hän kehotti kaikkia pitämään huolta itsestään ja lähimmistään — komentajan mukaan siitä rauha alkaa.

Komentajan hyvään rauhanreseptiin tekee kyllä mieli lisätä hiukan vanhatestamentillista toivoa profeetta Jesajalta: ”Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.”

Lue myös:

YK:n rooli on rajoittunut ja aseteollisuudesta on tullut eettinen sijoituskohde, toteavat piispat uudessa piispankirjeessään

Pääkirjoitus: Rauha lähtee jokaisesta ihmisestä ja sitä nyt tarvitaan