Pääkirjoitus: Seksuaalirikokset aiheuttavat pelkoa – silti on annettava poliisille rauha selvittää tapahtunut

Oulun viimeaikaiset tapahtumat ovat järkyttäneet suomalaisia syvästi. Poliisi on ilmoittanut tutkivansa nyt jo yhdeksää Oulussa tapahtunutta seksuaalirikosjuttua, joissa uhrit ovat alaikäisiä ja tekijät edustavat neljää eri kansalaisuutta Suomen kansalaisuuden lisäksi.

Lisäksi Helsingissä epäillään Suomessa asuvaa ulkomaalaista miestä törkeästä raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tapahtumien herättämä keskustelu peilaa niitä tuntoja, joita Suomessa on noussut vuoden 2015 turvapaikkakriisin jälkeen. On vaadittu lakien kiristämistä, karkottamisen helpottamista ja maahanmuuton rajoittamista ja, kuten kaikkien lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kohdalla, kuulutettu kovempia rangaistuksia.

Kiihkeässä keskustelussa liittyvät toisiinsa muuttuvan maailmantilanteen aiheuttama turvattomuus, pelko lasten ja oman turvallisuuden puolesta, epäluottamus oikeusvaltiota ja hallitusta kohtaan sekä halu hyödyntää tapahtumia omien poliittisten päämäärien edistämiseen.

***

Selitystä tapahtuneelle kaivataan. Ovatko suomalaiset olleet liian sinisilmäisiä ja luottavaisia ottaessaan vastaan turvapaikanhakijoita? Olisiko pitänyt seuloa maahantulijoista tiukemmin rikollinen aines esiin? Emmekö onnistuneet kotouttamisessa? Miksi me emme tiedä ajoissa, mitä lapsemme tekevät?

Vastaukset eivät löydy spekuloimalla, sillä Oulun ja Helsingin tapahtumista tiedetään lopulta julkisuudessa kovin vähän yksityiskohtia. Nyt on vedettävä henkeä ja annettava poliisille rauha selvittää, mitä on tapahtunut, ketkä ovat syyllisiä ja mitä syitä taustalta löytyy. Näin suomalainen oikeusvaltio toimii. On syytä muistaa, että juuri se on tuottanut meille maan, joka presidentti Sauli Niinistön sanoin on maailman vakain ja turvallisin maa.

Selvää on, että raiskaus ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat ehdottoman tuomittavia rikoksia ja sitäkin inhottavampia, kun ne kohdistuvat alaikäisiin lapsiin. Rikolliset on saatettava vastuuseen, ja heitä on rangaistava. Uhrit ja heidän perheensä ansaitsevat kaiken myötätunnon ja tuen.

Aivan selvää on myös, että nämä rikokset eivät oikeuta ulkomaalaisvihan lietsomiseen ja väkivaltaan Suomessa asuvia kunniallista elämää viettäviä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan. He eivät ole syyllistyneet mihinkään, ja me suomalaiset pystymme kyllä osoittamaan suuruuttamme rakentavammalla tavalla.

***

Mitä tulee tapahtumien itse kussakin herättämään pelkoon ja ahdistukseen, siinä on nyt kirkolla tuhannen taalan paikka tarjota osaamistaan turvana ja lohtuna. Apu löytyy myös siitä, että pidämme huolta toinen toisistamme ja kaikki yhdessä lapsistamme ja nuoristamme katsomatta siihen, kuka mistäkin on tänne tullut.

Pääkirjoitus on julkaistu 17.1. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Oulun kirkkoherrat rikosepäilyistä: Perusturvallisuus on järkkynyt, mutta kostoa ei pidä lietsoa

Piispa Jukka Keskitalo Oulun seksuaalirikoksista: ”Uutiset ovat järkyttäneet minua sydänjuuria myöten”

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKotimaa24 kysyi Porvoon piispaehdokkaiden taloudellisista sidoksista – näin he vastasivat
Seuraava artikkeliPiispa Jolkkonen ehdottaa paaville uutta luterilaisten ja katolilaisten yhteistä julistusta

Ei näytettäviä viestejä