Voisi luulla, että pienoismallin rakentaminen tapahtuu näin: ostetaan kaupasta rakennussarja, pistetään osat kasaan ohjeen mukaan ja maalataan pinta.
Oikeasti se ei mene niin. Rakennussarjalentokoneen ilmanottoaukot saattavat olla puoli milliä liian kapeat, tai koneella on viisi milliä liikaa kokonaispituutta, tai harmaa väri vivahtaa liikaa ruskeaan. Siitä alkaa varsinainen työ.
– Tykkien, autojen ja muiden sisäkalutkin laaditaan tismalleen oikean mallisiksi, vaikkei kukaan ikinä niitä näkisi. Mieli ei ole tyytyväinen, jos sisälle jää pienikään virhe, kuvaa Tapio Huhtelin, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan pienoismallikerhon toinen vetäjä.
Mallipiirustuksiin tulee virheitä esimerkiksi silloin, kun niistä otetaan laajakulmalla valokuva, jolloin äärialueiden mittakaava kärsii. Myös kopiokoneet saattavat muuttaa mittoja jopa pari prosenttia. Netistä löytyy hyviä piirroksia, joista mitat voi tarkistaa, Huhtelin neuvoo.
Pienoismallit kiinnostavat miehiä
Pienoismallikerho kokoontuu Heinätorin seurakuntatalossa joka toinen viikko. Kaikille avoimissa tapaamisissa käy miehiä muutamasta jopa kuuteentoista. Myös joitakin tyttöjä on käynyt, mutta he eivät ole jääneet harrastuksen pariin pitkäksi aikaa.
Seurakuntatalo on sunnuntai-iltapäivällä tyhjä ja autio pienoismallikerhoa lukuun ottamatta. Huhtelin liimaa levynsirpaletta lentokoneeseen työpöydän ääressä. Vieressä istuu porukan tällä hetkellä ainoa juniori, Jaro, joka maalaa pelifiguuria.
Kerhohuoneen kulmasohvalla viisi miestä keskustelee tiiviisti rakennusmalleista. Tietoa etsitään kännyköistä ja kirjoista. Huhtelin viittaa leikkisästi keskustelijoihin.
– Arvostelupalvelu on tuolla. Sehän on parasta, jos joku erehtyy tuomaan jonkun mallin näytille, ja sitä aletaan porukalla arvioida, että hähhähhää, tuo on pikkuisen väärä väri.
Tosiasiassa toisten suunnitelmista ja pienoismalleista annetaan rakentavaa palautetta.
– Kerho on tilanteesta riippuen sosiaalinen tapahtuma ennemmin kuin rakentelua.
Seurakunta antoi kerhotilaa käyttöön
Puheensorina sohvan suunnalla äityy kovaksi. Jaro on saanut päivän urakkansa tehtyä ja naksuttelee kuplamuovia.
Pienoismallikerho on toiminut jo ainakin 80-luvulta asti. Vanhat vetäjät väistyivät, kun silloinen tila menetettiin. Kokoontumisiin tuli vuosien tauko, kunnes Tapio Huhtelin kutsui porukan kymmenen vuotta sitten kirjastoon keskustelemaan jatkosta.
– Päätettiin pyytää tiloja seurakunnalta, sillä minulla on seurakuntaan päin suhteita. Seurakunta oli hyvin suosiollinen, eikä ole asettanut tilojen käytön vastineeksi kummempia velvoitteita. Sen sijaan me olemme saaneet näkyvyysapua, kun Rauhan Tervehdyksessä on aina kerhon ilmoituksia.
Heinätorin seurakuntatalossa on kokoonnuttu viimeiset kuusi vuotta.
– Tässä on etuna varastohuone. Ja kahvinkeitin, Huhtelin naurahtaa.
Kaikesta voi tehdä pienoismallin – tai suurennoksen
Kerhossa jokainen kokoaa mieleisiään malleja. Hetken miehet miettivät, onko maailmassa mitään, mistä ei pienoismalleja voisi tehdä.
– Hyönteisistä ei tehdä pienoismalleja vaan isonnusmalleja. On ollut tuollaisia parikymensenttisiä koppakuoriaisia ainakin ranskalaisen pienoismallifirman valikoimissa.
Työpöydän ääreen saapuu Teemu Suoharju, joka innostui jo alakouluikäisenä scifi- ja fantasia-aiheisten pienoismallien rakentelusta pöytäpeliharrastuksen myötä.
Pöytäpelissä pöydälle rakennetaan maasto miniatyyrijoukkojen kohtaamiselle ja pelin säännöt on määritelty tarkasti.
– Jotkut pelaavat voittamisen halusta vaikka kolikot pelinappuloina, mutta minua kiinnostaa enemmän taistelijoiden, laitteiden ja maaston tarkka kokoaminen.
Pienoismalleja ja niiden osia voi valmistaa myös itse esimerkiksi askartelumassoista hartsin avulla.
Huhtelin on tehnyt ystävilleen tilaustöinä muun muassa syntymäpäiväsankareiden pienoismalleja pelkkien nuoruusajan valokuvien pohjalta. Kotona kaapeista ja hyllyiltä pursuu viidenkymmenen vuoden aikana tehtyjä laivoja, panssarivaunuja, sinitiainen, punarinta, autoja, pelifiguureita ja lentokoneita. Hän on tehnyt myös Tiedekeskus Tietomaahan maisemarakennelmia, junaratoja junineen ja tuulivoimalan. Siis melkein mitä vain.
– On tullut annettua niitä omille muksuille ja lapsenlapsille. Ja kyllä niitä on ammuttu ilmakiväärilläkin. Kun taidot kehittyvät, jonkun 20 tai 50 vuotta sitten tehdyn voi pistää maalitauluksi tai antaa eteenpäin.
– On niitä joskus vaan kiva katsella, jos saman alan harrastaja tulee käymään. Aika hyvin muistaa pienoismallia katsellessa sen tekemisenkin. Kun lukee hyvän kirjan tai katsoo hyvän elokuvan, tulee mieleen, että minullahan on tuo pienoismalli hyllyssä, tai että minäpä alan tehdä tuota.
Totuudellisuus vaatii tietojen etsimistä ja lähdekritiikkiä
Tietokonepelit ovat syrjäyttäneet rakennussarjat kauppojen hyllyillä. Rakennusmalleja myydään vielä joissain erikoisliikkeissä, mutta enemmän verkossa.
Englannissa ja Ranskassa harrastus on laajempaa kuin Suomessa, ja ulkomaisista nettikaupoista voi ostaa jopa irrallisia päitä, jalkoja, käsiä ja saappaita tai kokonaisia antiikin tai keskiajan armeijoita varusteineen.
– 3D-printtitekniikalla voi myös tehdä osia. Printteri on kallis laite, ja materiaalia tarvitaan koko ajan. Siinä astuu myös helposti pienoismallisuunnittelijoiden varpaille, sillä suoraan kopioiminen on laitonta hommaa, Suoharju muistuttaa.
Suoharjua on viime aikoina alkanut kiinnostaa toinen pöytäpelien kestosuosikki, toinen maailmansota.
– Niiden myötä tuli tarve asettaa rakentamiselle tiukemmat rajat. Harrastuksen suola on ottaa selville asioita, se on mielenkiintoista.
Tiedonhankintataitojen rinnalla oppii lähdekritiikkiä. Tarvittavat tiedot itsessään ovat niin erityisiä yksityiskohtia, ettei kerhon toinen vetäjä Arto Kukkonen muista tarvinneensa niitä muuten arkielämässä. Paras palkinto on, kun hahmot saa kaiken tiedonetsinnän avulla todenmukaisiksi. Se tuottaa tyytyväisyyttä.
– Tietojakin voi tarvita, jos koulussa kysytään, Jaro huomauttaa.
Kuva: Raija Kurki. Teemu Suoharjun fantasiafiguurit on tehty pöytäpelejä varten. Taustalla kerholaiset keskustelevat pienoismallien yksityiskohdista ja uusista ideoista.