
Oulun seurakuntien liikuteltava keskustelutila on siirretty loppukesän ajaksi Hartaanrannan asuntomessualueen läheisyyteen. Yksityisiä keskusteluja varten suunniteltu liikuteltava rakennus sijaitsee tavallisesti Oulun tuomiokirkon pihalla.
Sieluntila-niminen moduulirakennus otettiin käyttöön kolme vuotta sitten. Runsaan kymmenen neliön suuruisessa tilassa on mahdollisuus käydä sellaisia yksityisiä keskusteluja, joihin tuomiokirkossa ei ole muuten mahdollisuutta. Oulun tuomiokirkkoseurakunnan vs. kappalainen Lauri Holma kertoo, että tuomiokirkko on kaikuisa ja avara tila, ja sen rinnalle on tarvittu pienempi ja yksityisempi tila.
— Sieluntilassa on pari nojatuolia ja jakkaraa. Moduulirakennuksen kaksi seinää on peililasia ja myös katto on lasinen, joten se sopii hyvin avaraan elämän pohdiskeluun.
— Sitä voi pitää modernina rippituolina, jossa voi pysähtyä peilaamaan omaa tilaansa.
Holman mukaan rakennuksella oli alkuvaiheessa enemmän käyttöä kuin tällä hetkellä. Tämä tuskin johtuu kuitenkaan siitä, että keskustelujen tarve olisi vähentynyt.
— Alkuvaiheessa se oli uutta ja media nosti asiaa esille. Nyt on ollut hiljaisempaa.
SIELUNTILA-RAKENNUS ON alun perin suunniteltu liikuteltavaksi, mutta vasta nyt se on siirretty ensimmäisen kerran. Alun perin seurakunnat halusivat rakennuksen asuntomessualueen sisälle, mutta tämä ei sopinut järjestäjille. Yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa rakennukselle löytyi paikka Hartaanrannan messualueelle johtavan sillan kupeesta. Lauri Holman mukaan paikka on parempi kuin alun perin toivottu.
— Tässä voimme kohdata kaikki alueella liikkuvat. Myös ne, jotka eivät mene maksulliselle alueelle sisälle.
— Paikalla on työntekijä ja vapaaehtoinen, jotka kertovat seurakuntien toiminnasta. Samalla voi varata ajan pidemmälle keskustelulle.
Sieluntila toimii asuntomessujen ajan myös uuden kulttuuripyhiinvaellusreitin lähtö- ja päätepisteenä. Oulun seurakuntien perustaman, Hietasaaressa sijaitsevan reitin pituus on noin seitsemän kilometriä.
Matkan varrella sijaitsee 14 pysähdyspaikkaa, joissa on alueen kulttuuriin, historiaan, luontoon ja hengellisyyteen liittyviä rasteja. Reittiä on mahdollista seurata digi- tai printtioppaan avulla.
— Rasteilla on mahdollista oppia uusia asioita Hietasaaren alueesta. Ne myös kannustavat pohtimaan omaan elämään liittyviä kysymyksiä. Rastien kautta voi nousta esiin jotain, mikä kaipaa huomiota tai pohdintaa, kertoo Lauri Holma.
Sieluntila on avoinna asuntomessujen ajan 18.7–17.8. torstaista sunnuntaihin kello 14–18.
Ilmoita asiavirheestä
