Turkin pääkaupungissa Ankarassa nähtiin maaliskuun 3. päivänä vuonna 1924 jotakin tavatonta: nuoren Turkin tasavallan kansalliskokous lakkautti osmanivaltakuntaa vuosisatoja johtaneen kalifaatin.
Samassa yhteydessä lakkautettiin uskonnolliset koulut ja uskonto otettiin valtion valvontaan. Turkista oli tuleva sekulaari valtio.
Syrjäytetty viimeinen kalifi oli prinssi Abdul Mejid II. Hän oli saanut nimityksen virkaansa samalta kansalliskokoukselta marraskuussa 1922. Vain hieman aikaisemmin sulttaani – samalla toiseksi viimeinen kalifi – Mehmed VI oli pakotettu luopumaan vallastaan ja lähtemään maan-
pakoon.
Abdul Mejid sai nimityksen vain kalifiksi, ei enää hallitsijaksi. Hän oli 23.10.1923 perustetun Turkin tasavallan ainoa kalifi, eikä lyhyellä kaudellaan käyttänyt itsestään vanhaa nimitystä ”uskovaisten ruhtinas”.
Maanpaossa elänyt Abdul Mejid kuoli Pariisissa 1944. Myöhemmin hänet haudattiin Saudi-Arabian Medinaan.
KAUAN AIKAA kalifaatissa yhdistyivät johtavien muslimivaltakuntien maallinen ja hengellinen valta. Kalifi oli Muhammedin seuraaja islamilaisen yhteisön johtajana. Islamilaisen laintulkinnan mukaan kalifaattia voidaan pitää välttämättömyytenä. Kalifeja voi kerrallaan olla vain yksi.
Keskeisiä islamilaisten valtioiden kalifaatteja olivat muinoin esimerkiksi Damaskoksen ja Córdoban umaijadikalifit, Bagdadin ja Kairon abbasidikalifit ja vuodesta 1517 alkaen Osmanien suurvallan kalifit Konstantinopolissa.
Vuodesta 1924 lähtien islamilaisessa maailmassa ei ole kalifaatteja ollut. Isis-terroristijärjestön vuonna 2014 Irakissa ja Syyriassa muodostama kalifaatti on lähinnä kuriositeetti. Se voi kuitenkin kertoa syvään juurtuneesta kalifaatin kaipuusta.
MISSÄ TAHANSA kulttuurissa on ratkaistava valtion ja uskonnon välinen suhde. Asia on sekä juridinen että teologinen.
Menneisyyden lännessä paavien ja maallisten kruunupäiden suhde oli joskus jännitteinen. Toisaalta niin katolisissa kuin protestanttisissa maissa on ollut valtiokirkkoja ja -uskontoja.
Ortodoksisessa maailmassa oikeinylistävän hallitsijan ja kirkon harmoninen suhde oli muinoin idealisoitu sinfoniaksi.
Kristikunnan maissa kirkot ja valtio on nykyisin yleensä erotettu toisistaan. Islamin maailmassa asia on monimutkaisempi.
Siirtomaiden vapautuminen toisen maailmansodan jälkeen loi joukon moderneja muslimienemmistöisiä valtioita. Niissä on ollut usein vaikeaa ratkaista maallisen ja hengellisen vallan suhdetta – semminkin, kun ne islamin perinteisen tulkinnan mukaan ovat yhteneväisiä.
Asiaan kytkeytyy varsinkin kysymys lainsäädännön luonteesta: islamilainen šaria vai sekulaari laki? Entä onko valtiomuotona tasavalta, islamilainen tasavalta vai jokin muu?
YHDYSVALTALAISEN POLITIIKANTUTKIJAN Samuel Huntingtonin sivilisaatioteoriassa on väitetty, että ilman kaikkia tai useimpia muslimeja yhdistävää johtavaa keskusvaltiota koko islamilainen sivilisaatio on kauan ollut tuuliajolla. Sillä ei enää ole ollut osmani-imperiumin kaltaista napaa ja samalla uskonnollista valtakeskittymää.
Asiassa on kuitenkin kyse myös islamin ja sen juridiikan tulkinnoista.
Turkki on ollut kalifiton sadan vuoden ajan. Kemalistisessa tasavaltaisessa politiikassa on kauan korostettu sekularismia. Mallia saatiin Ranskan laïcité-periaatteesta, joskin Turkin valtio on myös kontrolloinut uskontoja. Islamilaiset ryhmät ovat halunneet uskonnolle lisää vaikutusmahdollisuuksia.
2000-luvulla Turkin pääministerit ja presidentit ovat entistä enemmän ottaneet islamia ja sen arvoja huomioon. Vuodesta 2014 presidenttinä toimineen Recep Tayyip Erdoğanin konservatiivinen ja islamistinen AKP-puolue on tehnyt islamia suosivaa politiikkaa.
Turkki on silti edelleen sekulaari valtio, eikä Erdoğan ole uusi kalifi.
Jutussa on käytetty verkkolähteitä sekä teoksia Tom Kankkonen: Turkki. Eurooppaa ja Aasiaa (Edita 2005) ja Leinonen et alii (toim.): Turkki. Euroopan rajalla? (2007).