Äitini kertoi mummustaan, joka illan muuttuessa yöksi sai yhdellä lauseella pelot lakkaamaan. Kun äitini tai sisarensa oli sanonut, kuinka yö pelottaa tai jokin jännittää, oli mummu tuumannut: Siunaa ittes ja mee maate. Viesti on selvä: siunaus suojaa, paha on hyvää heikompi, varjo valolle häviävä.

Tehdessäni kollegani kanssa yhteiskatsausta TikTokin levottomasta maailmasta, törmäsin usein angloamerikkalaiseen kristilliseen kuvastoon, missä kauhisteltiin paholaisen töitä ja persoonallisen pahan välitöntä uhkaa. Saatanan kiusat ja kirot tuntuivat pelottavan erityisesti nuorisoa kovin.

Törmäsin toisenlaiseenkin tulokulmaan. Miljoonia näyttökertoja keränneessä klipissä esiintyi nauravainen ortodoksipappi, joka yritti puhua Raamatusta kameralle. Outojen äänien vuoksi kuvaus keskeytyi alati ja huvittunut hengenmies lähti kiertämään kirkkotanhuaa. Haastattelijalle hän selitti: ne ovat vaan demoneja, ei niitä kannata ottaa vakavasti. Jos otat ne vakavasti, ne kuvittelevat olevansa jotakin. Niille kuuluu nauraa. Eivät ne Jumalalle tai tämän sanalle kuitenkaan mitään mahda.

SÄPSÄHDIN HENGESSÄÄN vahvan veljen uhmakasta otetta. Hetken aikaa asiaa pureskeltuani ymmärsin, että hän osuu oikeastaan ihan oikeaan. Teologisen perinteen valossa paholainenhan on jo ratkaisevan iskun saanut. Mieleeni muistuu Passion of the Christ -elokuvan loppu, jossa paholainen kirkuu helvetissä ymmärrettyään tulleensa lyödyksi. Vaikka hän kituuttaisikin, on kristinuskon ytimessä käsitys siitä, että Saatana on jo kertaalleen lyöty, ja lyödään lopullisesti heti kun aika on täysi.

TikTok-ilmiöksi nousseen papin tapaus ei ole tavaton. Kovana kiteyttäjänä tunnettu Martti Luther tiivisti saman muotoiluun ”perkele on vaan Jumalan kahlekoira”. Toisaalla Luther jatkoi, miten ”paras keino paholaisen karkottamiseksi, jollei hän tottele Raamatun sanaa, on nauraa ja ivata häntä”.

Kun katsoo ympärilleen, ei paha silti jaksa naurattaa. Minua ainakin pelottaa. Uskoi sitten persoonalliseen pahaan tai ei, tuntuu maailmanmeno usein pimeältä.

Toisaalta toivo tarttuu. Mitä useampi uskoo hyvän voittoon pahasta ja rauhan voittoon sodasta, sen todemmiksi toiveet muuttuvat. Taiteilijat ovat kautta aikain nauraneet diktaattoreille. Samalla logiikalla hyvän täytyy uskaltaa hymyillä pahalle. Ehkä pahalle nauramista pitäisi harjoitella. Ehkä pikkuhiljaa hyrinä leviäisi, muistuttaen, että paha ei voita. Se on korkeintaan jatkoajalla.

Jos pelottaa, on isomummun hyvää ohjetta noudattaen tärkeää siunata ittensä. Se auttaa muistamaan, että vaikka taistelu hyvän ja pahan välillä olisi vielä käynnissä, on voittaja jo tiedossa.