Uusi kirkolliskokouskausi käynnistyi muutama viikko sitten. Itselleni jo neljäs. Vajavaisena ihmisenä tulisi tässä tehtävässä yhä etsiä Jumalan tahtoa ja Raamatun opetusta kirkkomme haasteissa. Pienuuteni tunnistan.
Ajat muuttuvat ja me niiden mukana, sanotaan. Kovasti on kirkolliskokouskin muuttunut näiden 12 vuoden aikana. Enää ei edes teeskennellä, että valitaan kuhunkin tehtävään sopivimmat henkilöt, vaan valiokuntien johtopaikat ja kirkolliskokouksen varapuheenjohtajien paikat jaettiin ”kaksipuoluejärjestelmän” puitteissa.
Uusienkin edustajien piti valita, meneekö liberaalien vai konservatiivien ryhmään. Muutama rohkea yksilö taisi jättää menemättä kumpaankaan.
Kahtiajako, joka ilmenee etenkin avioliittoasiassa, vaikka kumpuaa uskoakseni todellisuudessa paljon laajemmista katsantoeroista, näkyy leimaavan myös alkavaa kautta. Kirkon oma viestintäkin nimesi avioliitto-opin muuttajat uudistusmielisiksi ja julisti heidän voittoaan.
Tosin oliko se voitto edes tarpeellinen? Onhan hyvin korkeiltakin kirkollisilta tahoilta sanottu, ettei päätöksillämme ole väliä, kun hiippakunnissa tehdään silti miten tahdotaan.
HAJOAAKO KANSANKIRKKO tämän kysymyksen äärellä? Itse en ole erityisen toiveikas tulevaisuuden suhteen. Silti voin yrittää yhtyä virteen: ”Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan.”
Yksi ratkaisu olisi parokiaalisuudesta luopuminen. Ihminen ei olisi sidottu asuinpaikan seurakuntaan, vaan voisi valita itselleen muuten läheisemmän. Protestina ei tarvitsisi erota kirkosta vaan voisi siirtää jäsenyytensä itselleen paremmin sopivaan seurakuntaan.
Tätä voi toki sanoa eriväriseksi mosaiikiksi ja että kirkon hajanaisuus syventyisi. Se kuitenkin on tilanne jo nyt. Tällöin voisimme silti pysyä samassa kirkossa. Ehkä sellaisellakin kansankirkollisuudella joku arvonsa olisi.
LUTERILAISEN KIRKON merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle on ollut niin suuri, ettei sen vieläkään sortuvan soisi.
Hallintorakenneuudistuksissa peräänkuulutetaan rohkeita ratkaisuja. Eikö tämä sitä olisi? Joku sanoo, että yhteys särkyy. Paljonko sitä nytkään on? Ja muodollinenkin yhteys voi olla parempi kuin ei ollenkaan.
Toinen asia tietysti on, jos perimmäisenä tavoitteena ei edes ole suvaita perinteisiä herätysliikkeitä ja muiden konservatiiveiksi leimattujen käsitystä Raamatusta ja olemassaoloa kirkossa. Tai perinteisen kristillisen avioliittokäsityksen uskovia pappeja ja kirkkoherroja kirkon viroissa.
Jos näin on, niin se kannattaisi sitten sanoa ääneen. Ja onhan se kyllä jo sanottukin.
Kirjoittaja on lappilainen lakimies ja kirkolliskokoushedustaja.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä