Nyt voi taas seurata rairuohon kasvua – ”Täysin päinvastaista kuin nopeat, aisteillemme ärsykkeitä tuottavat videot”

Vantaan seurakuntien rairuoho kylvettiin tiistaiaamuna 19.3. Kuva: Kuvakaappaus

Kirkko Vantaalla lähettää jälleen ennen pääsiäistä verkossa nähtävää livestriimiä pääsiäisruohon kasvamisesta. Rairuoholive käynnistyi tiistaiaamuna Vantaan seurakuntien YouTube-tilillä.

– Rairuoholiven tarkoitus on saada ihmiset huomaamaan, miten elämää voi katsoa ilon kautta ja antaa sen johdattaa kohti pääsiäistä. Rairuoholive myös tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi omien ajatusten, rukouksen tai hiljaisuuden äärelle, kertoo viestinnänsuunnittelija Lotta Numminen Vantaan seurakuntien tiedotteessa.

Rairuoholive on jo perinne, se toteutetaan nyt neljättä kertaa. Tiistaina rairuohon kylvi sairaalapappi Krista Valtonen.

– Ruohon kasvamisen seuraaminen on täysin päinvastaista kuin nopeat ja lyhyet, aisteillemme ärsykkeitä tuottavat videot ovat, Valtonen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa ruohoa katsellessa ehtii ajatella myös sitä, että ilokin monesti kasvaa pikkuhiljaa ja havaitsemme vasta jälkikäteen, missä kohtaa kunkin ilonaiheen siemen on istutettu.

– Monen arvokkaan asian arvo näyttäytyy niiden poissaoloa vasten. Siksi pääsiäisen ilo on minulle iloa syvimmässä merkityksessään. Luottamusta siihen, että lopulta hyvä voittaa. Mikä voisi olla iloisempaa.

Aiempina vuosian Rairuoholiven teemana on ollut ”toivo kasvaa.” Tänä vuonna kasvatetaan iloa. Lotta Nummisen mukaan viesti toivosta ei ole muuttunut, mutta pääsiäiseen haluttiin liittää myös ajatus ilosta.

– Monen usko tulevaisuuteen on horjunut ja jaksaminen on ollut koetuksella monella tavalla jo pitkään. Mutta iloa voi löytää monesta asiasta, esimerkiksi siitä, onnistuuko liverairuohon kasvatus tällä kertaa vai ei.

***

Vinkkaa paikallisuutinen!

Onko sinulla vinkki hyvästä toimintatavasta tai hauskasta ideasta omassa seurakunnassasi? Kerro se meille: toimitus@kotimaa.fi

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Edellinen artikkeliGazan kristityt sinnittelevät kirkkojen suojissa – ”He ovat peloissaan, huolissaan ja uupuneita”
Seuraava artikkeliLukijalta: Kirkkoherran nimike pitää vaihtaa ja ”pienten” seurakuntien yhdistäminen lopettaa

Ei näytettäviä viestejä