Yhteiskunnallisena keskustelijana tunnettu Kotimaan entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen sanoo syventyvänsä nyt elämän mysteeriin. Sanottavaa kirkon ja median suuntaan riittää edelleen.
Mitä kuuluu?
− Kiitos hyvää, olen oikein positiivisella mielellä tulevaisuuden suhteen. Tässä iässä huomaa, että olemme menneet eteenpäin, ja se kyllä jatkuu, vaikka aina välillä vähän motkotetaan.
− Päällimmäinen juttu on Suomalaisen Klubin kirjalliset illat, joita järjestämme kerran kuukaudessa. Tänä syksynä niissä on ollut jokaisessa yli sata ihmistä keskustelemassa.
Siis se klubi, joka ei ota naisia jäsenikseen?
− Kyllä. Toisin kuin julkisuudessa kerrotaan, naiset ovat monella tavalla toiminnassa mukana. Vanha jäänne pitäisi muuttaa, ja ottaa naiset jäseniksi. Suomalainen Klubi on aina ollut kansallisen yhtenäisyyden symboli, ja on ihan selvää, että naisilla on siinä historiassa merkittävä paikka.
Työskentelit Kotimaan päätoimittajana vuosina 1987–1989 ja 1993–1996. Mikä merkitys näillä jaksoilla on ollut sinulle?
− Työskentelin ulkomaantoimittajana ja raportoin eri puolilta maailmaa, myös aika tiukoista paikoista. Sain kutsun Kotimaan päätoimittajaksi, ja otin sen ilolla vastaan. Kotimaa oli aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Toimitus oli hyvä, erittäin skarppi – tosin sanottiin, että ne ovat laiskoja, mutta se oli ihan pötypuhetta.
− Avasimme silloin Kotimaan ovet kaikille, myös herätysliikkeille ja kristillisille järjestöille. Kotimaan omistajiin kuuluivat silloin myös Kirkkohallitus ja suurimmat seurakunnat ja järjestöt. Se tarkoitti sitä, että Kotimaa oli kirkon lehti. Se oli hyvin innostavaa.
Kausien välissä työskentelit Suomen Yhdyspankin viestintäjohtajana. Mikä sai sinut, papin ja journalistin, lähtemään rahamaailman palvelukseen?
− Minulle sanottiin, että lähden mammonan palvelijaksi, mikä tavallaan pitikin paikkansa. En kuitenkaan mammonan haalijaksi, koska ihan kuukausipalkalla siellä olin. Lähdin pankkimaailmaan, koska olin nähnyt köyhän maailman todellisuutta juttuhkeikkojen yhteydessä. En kuitenkaan ollut saanut selville, mitä se raha oikein on. Ja kyllähän siellä pankissa sen opin, eikä minua niissä asioissa sen jälkeen enää yllätetty.
Noihin vuosiin osui myös Kotimaan 90-vuotisjuhlavuosi. Miten sitä juhlittiin?
− Ei oikeastaan muuten kuin että kiersin seurakunnissa eri puolilla Suomea. Ensin saarnasin kirkossa, sitten iltapäiväkahveilla kerroin Kotimaasta. Nämä juhlasaarnat koottiin myös kirjaksi, jota kustantaja jakoi asiamiehille ja antoi lahjaksi.
Keskustelu lehden kannanotoista kävi kiivaana ja sinua syytettiin puoluepolitiikan tekemisestä. Oliko kritiikki aiheellista?
− Se oli silkkaa politiikkaa ja hyvin kohtuutonta, koska en kuulunut mihinkään puolueeseen. Kotimaa oli nimenomaan kristillisyhteiskunnallinen lehti eikä minkään puolueen kelkassa. Se otti niitä päähän, jotka olivat vuosikymmeniä katsoneet, että Kotimaa kuului heille.
− Sain täydellisen tuen Kotimaan omistajilta ja hallitukselta, ja toimitus oli innostunut. Se oli myös paluuta Kotimaan perustajien ajatuksiin. Sitä varten lehti perustettiin vuonna 1905.
Sinut vihittiin papiksi vuonna 1973. Miten papin ja toimittajan tehtävät ovat sopineet yhteen?
− Nuorena minulla oli samanlainen visio kuin ranskalaisilla työläispapeilla, jotka menivät tehtaisiin töihin papin virkansa kuitenkin säilyttäen. Ja sellainen minusta tulikin, tosin eri raamissa, koska työskentelin journalistina. Jonkin verran oli tosin työtä siinä, että sain helsinkiläisen journalistikunnan vakuuttumaan, että olen ihan oikea journalisti. Kyllä sekin onnistui.
− Nykyisin eläkeläisenä minulla on aina silloin tällöin puhetilaisuuksia ja silloin tällöin olen saanut saarnata kotikirkossa Kulosaaressa. Teen niitä sen verran, että se on kivaa.
Millä mielellä seuraat media-alan nykyistä tilannetta?
− Huomaan turhan usein, että medialla on pikkuisen kapeahkot näköalat. Vähän harmittaa se, etteivät toimittajat ole perehtyneet tarpeeksi asioihin ja kuitenkin esittävät tiukkoja mielipiteitä. Tosin tunnistan itseni siitä samasta nuorempana.
− Tarvittaisiin ahkeruutta, sivistystä ja ymmärtämystä. Sanotaan, että älykäs selviytyy tilanteista, joihin viisas ei joudu koskaan. Tässä ammatissa oppiminen ei lopu ikinä.
Millä mielellä seuraat kirkon toimintaa?
− Vähän huolestuneena siinä mielessä, että ymmärretäänkö kirkon johdossa, kuinka merkittävä rooli kirkolla on yhteiskunnassa ja kuinka sitä tarvitaan juuri nyt. Ja ymmärretäänkö, kuinka paljon seurakunnissa on kristillistä uskoa? Sitä ei tarvitse generoida mistään, se on siellä.
− Katseet suuntautuvat kirkon johtoon. Enemmän vaan rohkeutta suhteessa yhteiskuntaan. Ei tarvitse olla niin huolissaan, että menetämmekö yhteiskunnan suosion ja rahat.
Vieläkö olet aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa?
− En oikeastaan lainkaan. Olen ajatellut, että loppuelämä voisi olla syventymistä hiljaisuudessa siihen mysteeriin, mitä elämä on. Ja tehdä myös jotain sen puolesta.
− Luomisesta tuleva visio on niin mahtava. Ihmisen tehtävä on viljellä ja varjella, eikä siihen ole mitään lisättävää.
Lue myös:
Kotimaa juhli 120 vuottaan Cinema Orionissa — Katso kuvagalleria
Katso tästä Kotimaan juhladokumentti Auringonkiertoja
Ilmoita asiavirheestä