Nurmijärven seurakunnan Seurakuntaviesti kertoi 25.10, ettei seurakunnan iltapäivätoiminnassa enää vuoden 2024 alusta alkaen toteuteta kristillistä kasvatusta. Tunnustuksettomaan iltapäiväkerhotoimintaan siirtyminen herätti oitis myrskyisää keskusteltua sosiaalisen median eri alustoilla. Myös Kotimaa osallistui keskusteluun 27.10. julkaistussa näkökulmatekstissä.
Torstaina 2.11. Nurmijärven seurakunnan kirkkoherra Ari Tuhkanen kuitenkin kertoi Kotimaalle, ettei varsinaista päätöstä asiasta ole vielä tehty.
– Tämä asia on vielä kesken.
Tuhkasen mukaan asia tuli julki ennen aikojaan.
– Seurakuntaviestimme juttu ilmestyi pohdinnan ollessa vielä vaiheessa. Myös sanakäänteet olivat turhan voimakkaita.
Tuhkanen kertoo ottavansa asian esille kirkkoneuvostossa joko ”keskustelu- tai pykäläasiana”.
KUNNAN JA seurakunnan yhteistyönä järjestämä toiminta koskee ala-asteikäisten lasten ohjattua iltapäivätoimintaa. Koska kunta tilaa palvelun seurakunnalta, tulee palvelun sisällön suhteen mennä kunnan ehdoilla. Koska kunnan tilaama palvelu ei voi olla tunnustuksellinen, tilanne pohdituttaa seurakunnassa.
Kirkkoherra Ari Tuhkanen peräänkuuluttaa rauhaa keskusteluun ja kertoo, että seurakunta tulee etsimään sopivinta ratkaisua tilanteeseen.
– Olemmehan me vähän puun ja kuoren välissä. Toki me toivomme voivamme tehdä yhteistyötä kunnan kanssa ja tahdomme tarjota apuamme, mutta mistä kaikesta joudutaan luopumaan? Seurakunta ei voi edistää negatiivista uskonnonvapautta.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Nurmijärven kirkkoherra kommentoi kohua iltapäiväkerhojen tunnustuksettomuudesta: ”Olemmehan me vähän puun ja kuoren välissä”
Ilmoita asiavirheestä

