Nordean ja Volkswagenin katumus riittämässä kirkolle

Kirkon eläkerahasto ja sen sijoituksia hoitavat yhteistyökumppanit ovat syynänneet tarkkaan Nordean ja Volkswagenin edesottamuksia.

Eläkerahaston osakepotissa on noin 2,5 miljoonaa euroa Volkswagenin osakkeita ja 8,25 miljoonaa euroa Nordean osakkeita. Volkswagen-omistukset eivät ole suoria, vaan ne on järjestetty neljän rahaston kautta.

Nordea on ollut kielteisessä julkisuudessa perustettuaan asiakkailleen yhtiöitä veroparatiiseihin. Asia tuli ilmi niin kutsutun Panaman paperit -vuodon kautta. Volkswagen puolestaan kärähti pakokaasutestien päästöarvojen manipuloinnista.

Kirkon eläkerahasto, tai tarkemmin sen sijoituksia hoitavat yhteistyökumppanit, ovat pitäneet Volkswagenin ja Nordean edustajiin yhteyttä ja pyrkineet varmistamaan, että niiden toiminta vastaa eläkerahaston sijoituksiltaan vaatimia standardeja.

Kirkon keskusrahaston johtaja Leena Rantanen toteaa Kotimaa24:lle, että firmat ovat yhä eläkerahaston sijoituksia hoitavien toimijoiden tarkkailussa. Hänen mukaansa Volkswagen ja Nordea ovat osoittaneet katumista ja parantaneet toimintatapojaan. Tämän vuoksi eläkerahasto ei ole luopunut niiden osakkeista. Rantanen myöntää kuitenkin olevansa huolissaan Nordean osakkeen arvosta, mikäli kävisi niin, että pankin palveluita käyttävät institutionaaliset toimijat hylkäisivät sen laajasti.

– Mutta kun pankki on katunut ja jos se ei toista virheitä, ehkä tilanne siitä sitten taas petraantuu, Rantanen sanoo.

”Ei ole ajatustakaan kiertää veroja”

Kysymykseen kirkon veroparatiisisijoituksista Rantanen vastaa, ettei kirkko ole sijoittanut niihin siinä merkityksessä, missä media määrittelee veroparatiisin.

Kirkko on kuitenkin sijoittanut rahastoyhtiöihin, jotka sijaitsevat Luxemburgissa ja Irlannissa, eurooppalaisissa veroparatiiseissa. Rahastot puolestaan ovat sijoittaneet eri maissa, myös veroparatiisimaissa toimiviin yrityksiin.

– En näe ongelmaa kirkon kannalta kummassakaan. Kirkon eläkerahastolla ei ole ajatustakaan kiertää veroja, Rantanen sanoo.

Hän jatkaa, että eri maissa on erilaiset verokannat, toisissa korkeammat ja toisissa matalammat.

– Kukin yritys maksaa kotimaansa verokannan mukaan veroa eikä kysymys ole veronkierrosta.

Hän katsoo, että Luxemburgilla on nimenomaan erikoisosaamista rahastopalveluissa.

Suomalaiset eläketoimijat eivät maksa veroa sijoitustoiminnastaan.

Finnwatchin vuoden 2014 selvityksen mukaan kirkon eläkerahaston rahoista noin kolmannes oli epäsuorien rahastosijoitusten kautta veroparatiiseissa.

Kuva: Olli Seppälä. Leena Rantanen on Kirkon keskusrahaston johtaja.

Lue myös:

Kirkon eläkerahasto arvioi omistuksiaan – Salkussa satoja tuhansia Nordean osakkeita

Huomattava osa Kirkon eläkerahaston sijoitusvaroista veroparatiiseissa

Edellinen artikkeliPaimenmuisto toi Pyhän Henrikin säätiön tunnustuspalkinnon
Seuraava artikkeliAlttariristin löytäjä: ”Vein ristiä kuin 
Simon Kyreneläinen”

Ei näytettäviä viestejä