Venäjän hyökkäys Ukrainaan vajaat 11 kuukautta sitten on opettanut maailmalle sekä uutta että vanhaa.

Koko kriisin takana lymyävät valta- ja geopolitiikka. Ukrainan ja Venäjän ristiriita on jo vuosisatainen: sekä tsaarit että Neuvostoliiton johtajat pyrkivät kieltämään ukrainalaisen kansallisuuden ja ukrainan kielen. Ei presidentti Putinkaan pidä ukrainalaisia minään kansana, mikä kertoo imperialistisen venäläisen ajattelun jatkumosta.

Länsimaista katsoen sodan suuriin likatahroihin on kuulunut Moskovan patriarkaatin eli Venäjän ortodoksisen kirkon ja varsinkin sen patriarkan Kirillin Putinin käynnistämälle hyökkäykselle antama varaukseton tuki. On toki mahdollista, että patriarkka on ollut myönnytyksiin pakotettu. Kuitenkin esimerkiksi ruotsalaisen tutkijan Elisabeth Brawn mukaan Kirillin retoriikka on mennyt paljon, paljon ”vaadittavaa” minimiä pidemmälle.

Pyhän Venäjän tai Kolmannen Rooman ideologiaan kuuluu vain yksi suuri itäslaavilainen ortodoksinen imperiumi. Oikeasti itsenäinen länteen kallistunut Ukraina – tai Valko-Venäjä – on siinä katsannossa mahdottomuus.

***

Ilman Ukrainaa Moskovan patriarkaattikaan ei olisi niin suuri ja mahtava kuin se nyt on. Tästäkään syystä se ei ole voinut hyväksyä Ukrainan kansallisen kirkon nousua eikä varsinkaan sitä, että Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka myönsi sille itsenäisyyden vuonna 2019.

Ukrainan sodassa on siten myös jonkinlainen uskonsodan juonne. Tähän suuntaan asiaa on vienyt myös patriarkka Kirillin lupaus, jonka mukaan kuolema ”erikoisoperaatiossa” pesee uhrina pois kaatuneen venäläissotilaan synnit.

Tämä lienee erikoisuudessaan patriarkan saamaa uutta ilmoitusta.

Venäjän kirkon johdon toiminta on herättänyt laajaa ekumeenista ihmetystä ja ärtymystä sekä läntisten että ortodoksisten kirkkojen keskuudessa. Sodan alusta lähtien on esimerkiksi ehdoteltu, että Moskovan patriarkaatti pitäisi panna jäähylle tai erottaa Kirkkojen maailmanneuvostosta (KMN). Tällaista on pitänyt mahdollisena esimerkiksi Englannin kirkon entinen priimas Rowan Williams.

Moskovan patriarkaatin edustajien hävyttömät, Ukrainaa ja yltiövarovaisen KMN:n työtä pilkanneet puheenvuorot viime vuoden Karlsruhen yleiskokouksessa olivat kylmääviä. Moni kokousosallistuja kenties mietti, olisiko Venäjän kirkon paikka nyt järjestön ulkopuolella.

Moskovan patriarkaatti on maalannut itsensä ekumeeniseen nurkkaan.

Venäjän ortodoksinen kirkko liittyi KMN:oon Neuvostoliiton aikoina vuonna 1961. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan tuolloin järjestön jäseneksi tuli myös kirkon soluttanut Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB. Tuloksiakin taisi tulla: seuraavina vuosikymmeninä KMN ei ainakaan julkisesti puuttunut sosialististen maiden vapauden puutteeseen, ihmisoikeuksien polkemiseen tai kirkkojen alistamiseen.

Lienee realistista ajatella, ettei Venäjän kirkko ole nykyisinkään irti ”syvän valtion” lonkeroista.

***

On selvää, että Venäjän kirkossa on Putinin valloitus- ja hävitysretken kannattajien ohella myös sodan vastustajia, jotka häpeävät maansa tekoja ja kirkkonsa sanoja. Mutta he eivät toistaiseksi ole seurauksien pelossa uskaltaneet nousta vaatimaan muutosta. On myös muistettava, että hyökkäys Ukrainaan ei ole vain Putinin sota: sillä voi olla Venäjällä – ja sen kirkossa – huomattavasti suurempi kannatus, kuin lännessä haluttaisiin ajatella.

Kirill on polttanut siltojaan moniin suuntiin. Esimerkiksi Radio Deissä 11.1. haastatellun piispa Matti Revon mukaan patriarkka ”tuhoaa oman uskottavuutensa ja ekumeenisen luottamuksen Venäjän ortodoksiseen kirkkoon”. Mitä Moskovan patriarkaatin KMN-jäsenyyteen tulee, Revon mukaan ”siellä on kristittyjä veljiä ja sisaria, joiden on pysyttävä meidän yhteydessämme”.

KMN ei ole tainnut olemassaolonsa aikana erottaa jäsenkirkkojaan? Jos se nyt kuitenkin edes aloittaisi Venäjän kirkon kanssa vakavat keskustelut sen jäsenyyden edellytyksistä, voisi sekin ehkä olla Kremlin marioneteiksi antautuneille hierarkeille painava ekumeeninen viesti: tehkää parannus!