Pitkään on puhuttu uskonnon paluusta politiikkaan. Suurvaltoja katsoessa tulee mieleen, että paluun on tehnyt pikemmin uskolla poseeraaminen.
Läntisen suurvallan johtoon palasi kiinteistömoguli Trump, josta on poliittisen uran myötä kuoriutunut konservatiivinen kristitty.
Tätä uutta poliitikkobrändiään hän on pyrkinyt vahvistamaan kuvauttamalla itsensä kirkon edustalla Raamattu käsissään.
Idässä suurvaltaa on puolestaan johtanut jo pitkään Putin, joka esiintyy mielellään ”perinteisten kristillisten arvojen” puolustajana. Niitä hän on puolustanut muun muassa hyökkäämällä toiseen itsenäiseen valtioon.
Kuvia Putinista sytyttelemässä tuohuksia on niin paljon, että niillä voisi varmasti tapetoida Kremlin.
Kuvia Putinista sytyttelemässä tuohuksia on niin paljon, että niillä voisi varmasti tapetoida Kremlin.
SUOMEEN VASTAAVAA uskon ja poliittisen vallan sotkemista on ainakin toistaiseksi vähän vaikea kuvitella.
Kirkolla on roolinsa valtiollisissa juhlallisuuksissa, mutta se on ennen kaikkea seremoniallinen. Vakavasti otettavat poliitikot eivät meillä yleensä poseeraa vakaumuksellaan.
Kristittyjä on toki aina ollut mukana suomalaisessa politiikassa. Heillä ei vain ole ollut tapana tehdä uskostaan numeroa. Esimerkiksi rauhansanalainen Juha Sipilä ei pääministerikaudellaan mielellään kommentoinut uskoaan mitenkään, vaikka moni kyllä yritti kysyä.
Kuuntelin hiljattain kiinnostavan Kansanlähetyksen tuottaman Itse Ajattelijat -podcastin jakson parin vuoden takaa. Siinä konkaripoliitikot Timo Soini ja Anna Kontula hahmottelevat erilaisia tapoja ymmärtää uskonnon ja politiikan suhdetta.
Perussuomalaisista muutama vuosi sitten lähtenyt Soini on puhunut avoimesti katolilaisuudestaan. Vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja Kontula puolestaan kieltäytyy ottamasta henkilökohtaisesti kantaa uskonkysymyksiin. Linjaansa hän perustelee sillä, että julkisuudessa poliitikon uskosta tai sen puutteesta tulisi väkisin osa poliittista brändiä ja työväline.
Soini kertoo määrittelevänsä itsensä kristityksi poliitikoksi, mutta ei poliittiseksi kristityksi. Tietysti maailmankatsomus vaikuttaa politiikkaan, Soini myöntää, kuten siihen mitä hän ajattelee abortista. Mutta ei kristinuskosta löydy vastausta kysymykseen sopivasta bensan hinnasta.
Kontulan mielestä abortin ja bensalitran väliin jää iso joukko kysymyksiä, joihin kanta voidaan johtaa kristillisestä etiikasta. Esimerkiksi Kontula ottaa liikennekaavoituksen ja luomiskertomuksen tulkinnan. Käsitys hyvästä kaavoituksesta on erilainen riippuen siitä, ymmärretäänkö ihminen luomakunnan hallitsijaksi vai tilanhoitajaksi.
EHKÄ MEIKÄLÄISTÄ poliittista kulttuuria selittää suomalaisten äidinmaidossa omaksuma kahden regimentin oppi. Peräti neljä viidestä suomalaisesta ajattelee, ettei valtion lakien tulisi perustua mihinkään uskontoon. Tämä selvisi hiljattain Helsingin yliopiston LegitRel-hankkeessa, jossa tutkittiin politiikan ja uskonnon suhdetta.
Uskovaisena esiintymällä tuskin saavuttaa Suomessa valtavaa poliittista suosiota. ”Parempi on viisas ja jumalaton hallitsija kuin tyhmä ja hurskas”, kerrotaan Lutherinkin sanoneen.
Se on hyvä, sillä hengellisyys ei lopulta ole poliittinen mielipide. Yksin kristinuskosta voidaan johtaa kasapäin erilaisia näkemyksiä.
Podcastissa Timo Soini kertoo olevansa tarkka siitä, ettei väitä minkään puolueen olevan kristitylle erityisen sopiva tai sopimaton: ”Niin se ei ole, koska ei Jumalalla ole jäsenkirjaa.”
Lue myös:
Näkökulma: Kaikki ovat idiootteja – Trumpilainen retoriikka valloitti maailman
Kolumni: Nimillä omitaan valtaa, mutta johdetaan harhaan
Ilmoita asiavirheestä