Muutama vuosi sitten halusin tutustua italialaisohjaaja Michelangelo Antonionin tuotantoon. Antonionin elokuvista valitsin sen, jolla on iskevin nimi. Katsottuani Seikkailun (1960) oloni oli kuitenkin petetty. Eihän siinä ollut seikkailua nimeksikään! Vain vieraantuneita ihmisiä harhailemassa kylmässä maailmassa.

Sanojen ja sisällön kohtaamattomuudesta syntyvä hämmennys on yleinen ongelma. Lupauksiin ei oikein voi enää uskoa, kun joka toinen näytelmä on ”pysäyttävä”, joka toinen kirja ”riipaiseva” ja jokainen poppibiisi ”tajunnanräjäyttävä”. Eivätkä Facebookissa itseään rennoksi mainostavat ryhmätkään ole rentoja.

Sanojen arvon puolesta ilmiö kuitenkin todistaa. Kun asialle halutaan arvovaltaa, sitä on helppo hankkia nimellä. Usein nimeen kuuluu myös omimisen ulottuvuus. Esimerkiksi Perussuomalaiset ovat kiintoisasti kaapanneet ”tavallisen suomalaisen” käsitteen.

Moni käyttää nimeä valttina. Kuluttajia ja äänestäjiä on yllättävän helppo ohjailla etuliitteillä ”koko kansan” ja ”suomalaisten puolesta”. Usein jätetään tahallaan määrittelemättä, keihin ”koko kansalla” tai ”suomalaisilla” viitataan.

Voiko avioliittoa tai ylipäätään ihmissuhdetta pitää millään muotoa kristinuskon tai kirkon kannalta ydinasiana?

SAMANLAISET KIELIPELIT kalvavat kirkkoa. Kuka on kirkon äänenkannattaja? Ketkä ovat ”kristittyjä”? Vaikka tällaisten rajojen vetäminen on jo itsessään epäkristillistä, näiden rajojen piirtäjiä löytyy.

Joskus rajaukset ovat erityisen toiseuttavia tai harhaanjohtavia. Olen parillekin tutulleni joutunut oikaisemaan, ettei Seurakuntalainen ole Suomen seurakuntien lehti eikä kristillisdemokraatit ole kristityiksi itsensä mieltävien ilmeinen puoluevalinta.

Kirkkopolitiikassa hämmentyä voisi konservatiivien kirkolliskokousryhmittymästä ”kirkon kivijalka”, jolla ilmeisesti tässä kontekstissa viitataan sateenkaariparien vihkimättömyyteen ja yleiseen muutosvastarintaan.

Oma lukunsa on Ytimeen-verkosto, joka vuonna 2024 perustettiin edustamaan perinteisessä avioliittokäsityksessä pitäytyviä pappeja. Ajatus on merkillinen – voiko avioliittoa tai ylipäätään ihmissuhdetta pitää millään muotoa kristinuskon tai kirkon kannalta ydinasiana? Melanchthonin en muista esimerkiksi siitä mitään Ydinkohdissaan kirjoittaneen, saatika evankeliumien aiheeseen sen enempää keskittyvän.

Harmillisen harhaanjohtava on myös ”perinteisen” virka- ja avioliittokäsityksen taakse ryhmittyneiden verkkosivu, joka on nimetty Kirkkokansaksi. Enemmistö kirkkokansasta kun ei näiden näkemysten taakse ryhmity.

MUUTTUVATKO NIMET sitä mahtipontisemmiksi ja kristinuskon väitettyä ydintä ja kirkkokansaa omivimmiksi, mitä syvemmälle marginaaliin ajattelu siirtyy?

Toivottavasti monelle etsijälle ei käy niin kuin minulle kävi Antonionin suhteen. Minä en löytänyt Seikkailusta seikkailua. Epäilen, ettei Ytimestä löydy ydintä ainakaan tällä konseptilla eikä Kirkkokansasta läheskään koko kirkkokansaa.