Ovatko herännäisjohtaja Jaakko Eleniuksen moraalikäsitykset jääneet vähän kuin vahingossa voimaan körttiläiseen eetokseen? Muun muassa tätä kysymystä pohdittiin perinteisten, kolmipäiväisten Aholansaaren teologiapäivien ensimmäisenä päivänä eilen keskiviikkona 20.8. Nilsiässä.
Teologi Salla Ranta piti alustuksen aiheesta Etiikka ilman uskoa, usko ilman etiikkaa – luonnollisen moraalin pohdiskelua nykykörttiläisyyden perspektiivistä, jonka jälkeen aiheesta keskusteltiin. Teemaan palattiin myös illan seurapuheissa Paavon pirtin hämärissä. Paikalla oli nelisenkymmentä teologia ja teologiasta kiinnostunutta ihmistä eri puolilta Suomea.
Kotimaan päätoimittajanakin pitkään vaikuttanut teologi Jaakko Elenius toimi Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajana 1983–1991 ja puheenjohtajana 1995–2002.
Hänen aikanaan linjattiin, että herännäisyys tukee ja arvioi kirkon työtä, opettaa ihmisen pelastusta eli Kristusta, korostaa ihmisten vastuuta toisistaan ja yhteiskunnasta sekä vaalii vaatimatonta elämäntapaa. Ulkoisia joukkoon kuulumisen merkkejä alettiin välttää, jotta ne eivät pystyttäisi raja-aitoja ihmisten välille.
Elenius korosti teologiassaan odottamista. Ranta totesi, että Eleniuksen mielestä kirkon ei pitänyt toimia minkään asian puolesta tai mitään asiaa vastaan. Hänen perintöään on osaltaan se, että körttiläisyys ei ole liikkeenä ollut halukas ottamaan kantaa ja osallistumaan julkilausumiin, vaan se on halunnut tarjota ihmisille mahdollisuuden odottavaan tunnusteluun, mikä on johtanut eräänlaiseen passiivisuuden rakastamiseen.
Toisaalta körttiläisyyttä on viime vuosina syytetty siitä, että se on politisoitunut liike, joka ei ole kiinnostunut uskosta, opista tai teologiasta.
Syytösten taustalla on se, että körtit eivät ole liittyneet monien muiden herätysliikkeiden rintamaan tuomitsemaan samaa sukupuolta olevien avioliittoja tai seksuaalisuuden ja sukupuolten moninaisuutta, vaan ovat päin vastoin korostaneet kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä erilaisuutta rikkautena ja voimavarana.
Ranta näkee Eleniuksessa eräänlaisen ”körttiläisyyden Kekkosen”, jota on joko ihailtu tai jolle on ehkä joissain piireissä myös nauresteltu, mutta älyllisesti hänen ajatuksiaan ja linjauksiaan ei ole liikkeen sisällä juuri ruodittu tai haastettu.
Rannan mukaan Eleniuksen kirjoituksissa kuuluu monissa kohdin globalisaatiota edeltäneen ajan yhtenäiskulttuurin kaiku. Miltä osin se on tässä maailmanajassa enää relevantti?
Herännäisyydessä on erityisesti Eleniuksen ajoista asti ajateltu, että kristinuskolla tai körttiläisyydellä ei ole mitään erityistä annettavaa moraalikysymyksissä. Jokaisella Jumalan luomalla ihmisellä on ajateltu olevan sisäsyntyinen luonnollisen moraalin taju, jonkinlainen perimmäinen kyky tuntea ja ymmärtää, mikä on oikein ja väärin, hyvää tai pahaa. On ajateltu, että ihmiskunnalla on ajasta ja paikasta ja kulttuurista riippumattomia yhteisesti jaettuja normeja ja moraalikäsityksiä.
Nykyinen globaali, äärimmäisen moniarvoinen ja moniuskontoinen maailman todellisuus haastaa tätä näkemystä. Lisäksi Salla Ranta nosti esiin ajatuksen, jonka mukaan uskonyhteisöön kuulumiseen liittyy aivan erityinen moraalinen ansa. Ihminen oppii pitämään hyvänä sitä, mitä hänet opetetaan pitämään hyvänä, ja se voi johtaa itsetyytyväisyyteen ja omahyväisyyteen. Ajatus omaan sydämeen kirjoitetusta laista saattaa myös laiskistaa. Uskonyhteisö on kuin käärme, joka edellyttää jäseniltään aivan erityistä valppautta.
Ranta myös huomioi, että kristillisen koodin sisälle syntyneet ja siinä marinoituneet ihmiset ovat useimmin sitä mieltä, ettei ole olemassa mitään kristllistä moraalia. Ehkä he eivät vain havaitse sitä?
Yleisön joukosta kommentoitiin, että moraalisten arvojen opettaminen on tärkeää erityisesti psykopaattisten ihmisten kohdalla. Heillä ei ole lähtökohtaisesti kykyä välittää toisten tunteista, mutta he voivat oppia elämään hyvää elämää, jos saavat myötätuntoista ja loogista ohjausta hyvään.
”Pysyykö luonnollinen moraalilaki staattisesti samana ajasta aikaan?”
Yleisökommentissa pohdittiin myös, että jos pitäydymme Lutherin ajatukseen, jonka mukaan meissä kaikissa on luonnollinen moraalilaki, herää silti kysymys, mikä on sen sisältö ja pysyykö se staattisesti samana ajasta aikaan. Tällainen ajatus olisi jähmeä ja epädymaaninen. Ratkaisuksi tarjottiin, että yleisen moraalilain sisältö olisi kultainen sääntö, jolloin se muuttuu dynaamisesti ajan, paikan ja tilanteen mukaan.
Herännäisyyden ytimessä on Rannan mukaan sen rehellinen poteminen, miten vaikeaa oikein eläminen on. Jotta tällaiseen ”körttiläiseen psykoterapiaan” uskalletaan heittäytyä, tarvitaan kuitenkin vähintään teoreettinen mahdollisuus myös hyvään. Hän siteerasi Jaakko Eleniuksen postuumisti julkaistua tutkimusta Luonnollinen laki Tuomas Akvinolaisen teologiassa: ”Synnistä huolimatta jokaisessa säilyy taipumus ikuisen lain mukaiseen käyttäytymiseen”. Körttiläisen uhman, huumorin ja huonouden potemisen edellytys siis on, että ihmisillä kuitenkin on yhteys rakkauden virtaan.
HERÄTTÄJÄ-YHDISTYKSEN toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen jatkoi aiheen pohdiskelua seurapuheessaan.
Häntä viehättää ajatus siitä, että hyvän elämän toteuttamisen idut olisi istutettu meihin kaikkiin, koska silloin kukaan ei asetu toisten yläpuolelle. Toisaalta hän pohti, onko tässä ajassa nimenomaan ylimielistä passivoitua toimimattomuuteen ja olettaa, että asiat jotenkin luonnollisesti järjestyvät.
Toisalta taas kristinusko laahaa Hiltusen mukaan perässä monien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa ja pitää viimeiseen saakka kiinni vanhasta, joten sen hedelmät eivät vahvista ajatusta siitä, että kristinuskolla olisi erityistä annettavaa maailman moraalisten ongelmien ratkaisuun.
Hiltunen totesi, että heränneiden sanotaan usein rypevän syntisyydessä ja huonommuudessa. Hänen mukaansa on kuitenkin huomionarvoista, että tästä huolimatta liikkeessä arvostetaan ehdoitta sitä, millaiseksi Jumala on ihmiset luonut ja ajatellaan, että meillä ei ole oikeutta paeta toisen ihmisen hädän tuomaa moraalista velvollisuutta auttaa.
Kiinnostavien puheenvuorojen jälkeen jäin miettimään, mikä kaikki erilaisissa yhteisöissä jää yhteiseksi eetokseksi ilman, että siitä on mitenkään yhdessä päätetty tai linjattu. Miten yhteisöjen käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, sopivasta ja sopimattomasta muotoutuvat, sementoituvat ja toisaalta muuttuvat.
Ilmoita asiavirheestä