Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoo Kotimaan pyynnöstä, keille hän sytyttää adventin ajan kynttilät:
***
Ensimmäisen kynttilän sytytän yksinäisille ihmisille. Adventtikynttilä on rukouskynttilä ja samalla odotuksen, kaipuun ja toivon kynttilä. Ajattelen niitä ihmisiä, jotka kaipaavat ja odottavat, että olisi minullekin joku tässä maailmassa. Yksinäisyys liittyy kaikkiin ikäryhmiin.
Mielessäni on kaksi kuvaa. Toinen on Aki Kaurismäen elokuvasta Varjoja paratiisissa. Siinä on kohtaus, jossa roskakuski Nikander, nuorehko mies, paistaa illalla yksiössään kananmunaa. Hän ei viitsi ottaa sitä lautaselle, vaan ottaa paistinpannun ja menee ikkunan viereen ja syö siitä paistinpannusta ja katsoo kaupungille, missä ihmiset kulkevat.
Toinen kuva liittyy terveyskeskuksen vuodeosastolle, jossa ihminen tietää, että hän ei täältä enää lähde. Hän kysyy mielessään, voisiko minua kuitenkin pitää vielä ihmisenä.
***
Toinen kynttilä syttyy vanhalle ihmiselle, joka on joutunut luopumaan jo paljosta, joulun odotusten muistamisestakin. Kun mieli haurastuu, muistotkaan eivät enää ankkuroidu hetkeen. Vanhoille, haurastuneille, luopuneille ihmisille sytytän sellaisen kynttilän, että tässä on kuulkaa täyttä elämää, tässäkin. Elämä on tässä, ei se ole muuttanut pois.
***
Kolmas kynttilä on työstä tai työttömyydestä väsyneille, jotka kysyvät omaa kelpaamistaan ja pärjäämistään. Kun sytytän adventtikynttilöitä, ajattelen, että tuossa kohtaa tarvittaisiin valoa. Ajattelen niitä ihmisiä ja perheitä, jotka selviytyvät jotenkuten. Jos joulussa voisi olla sellainen viesti, jonka Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että tulkaa ja levähtäkää vähän.
***
Neljäs kynttilä syttyy kyllä lapsille, ollaan jo niin lähellä joulua. Se syttyy lasten elämänilolle ja mielikuvitukselle ja hetkessä elämiselle. Sellaiselle elämisen riemulle, jota sitten vanhemmiten ei aina niin löydykään.
Omaa lapsenlasta sitä ajattelee. Lapsen kautta ihmiselle tulee yllättävää iloa.
***
Kuva: Matti Karppinen