Söderlångvikin kartanon metsikössä Kemiönsaaressa on mahdollisuus kohdata mystiset, kirkkaanvihreänä hehkuvat Sammaljätit. Noin nelimetriset lapsihahmot kertovat tarinaa, joka avautuu jokaiselle kokijalle eri tavalla.
Maantie Kemiönsaaressa mutkittelee maalaismaiseman halki. Söderlångvikin kartanon mailla Öruddenin metsikössä on alkukesän vehreyden ja lintujen sirkutuksen lisäksi vastassa jotain todella ainutlaatuista.
Neljä jättikokoista lapsihahmoa hohtaa metsässä kirkkaan vaaleanvihreinä kilpaillen heleydestä puhjenneiden lehtien kanssa. Päädyn pohtimaan, olenko tietämättäni siirtynyt satumaailmaan, vai ovatko valtaisan kokoiset vihreät hahmot tulleet vierailulle toisesta todellisuudesta.
Polun varrella on ensimmäisenä vastassa poika, jonka selässä on köysillä kiinnitetty lamppu ja kädessä lyhty, jonka sisällä on lintu. Hän on Valontuoja. Pienen lammen rannalla istuu lapsihahmo, Ystävyys, jonka kämmenillä on orava ja sammakko.
Vaeltajalla on selässään sukset ja sauvat. Keräilijällä puolestaan on työvälineitä ja metsästä kerättyjä kasveja ja keppejä.
Yhtäkkiä linnunlaulun yli alkaa kuulua erikoista ääntä, joka on kuin yhdistelmä joikumaista kuorolaulua ja apinoiden kimeää ääntelyä. Viimeistään nyt jättien keskellä kuvittelee luiskahtaneensa mystiseen satumaailmaan.
Teokset viittovat ja laulavat
Taiteilija Kim Simonsson, 52, kävelee Sammaljätiltä toiselle. Hän katsoo jokaista hahmoa silmiin. Katseessa on sanatonta ymmärrystä.
‒ Metsässä on hyvä olla hiljaa. Jätit kommunikoivat äänettömästi viittomalla, hän sanoo.
Valontuojan viittoma tarkoittaa sekä lamppua, valoa että hetkeä, jolloin valo syttyy palamaan. Vaeltaja puolestaan viittoo merkkiä, joka tarkoittaa kävelemistä tai vaeltamista. Keräilijän viittoma tarkoittaa kerätä.
Simonsson koskettaa ja koputtaa kädellään lempeästi Ystävyys-jätin kättä.
‒ Aika hyvin nämä tuntuvat kestävän talvea.
Simonssonia voisi kutsua myös Sammaljättien isäksi. Hän on kuvanveistäjänä tehnyt pienempiä, noin metrin korkuisia sammalhahmoveistoksia lähes kymmenen vuoden ajan.
Sammaljätit hän suunnitteli tilauksesta Ranskaan Lille 3000 -taidefestivaaleille vuonna 2022. Jättiläishahmoja on yhteensä kymmenen. Neljä niistä on asettunut Kemiönsaarelle Söderlångvikin kartanon metsikköön.
Idean Sammaljättien viittomiin Simonsson sai pojaltaan, jonka kanssa hän aluksi käytti viittomakieltä kommunikointiin.
‒ Sammaljätit ovat itsenäisiä lapsia. Niiden taustalla on ajatus utopistisesta yhteiskunnasta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia, ja kaikki ihmiset, eläimet ja muut olennot elävät sopusoinnussa rauhanomaisesti rinnakkain, Simonsson selittää.
Sammaljätit kommunikoivat myös laulamalla, etenkin auringonnousun ja auringonlaskun aikaan.
‒ Pyysin ystävääni säveltäjä Perttu Haapasta säveltämään Sammallapsille laulut. Mieleeni oli jäänyt radio-ohjelmasta gibbonapinoiden huhuilu ja se on yksi laulujen lähtökohta.
Sammaljättien laulua kuuluu metsikössä aamulla ja illalla ja kesäaikaan kello 12 ja 15.
Ensimmäiset jätit jännittivät
Kun Kim Simonssonilta tilattiin kymmenen sammaljätin teoskokonaisuus Ranskan Lilleen, taiteilijan ensimmäinen ajatus oli kieltäytyä.
‒ Vastasin, että en pysty tekemään vuoden aikana kymmentä jättiveistosta. Olin tehnyt vain yhden suuren veistoksen; kolme ja puolimetrisen pronssisen Emma-tytön Espoon Tapiolan metroasemalle.
Hetken harkittuaan Simonsson kuitenkin otti haasteen vastaan. Hän suunnitteli Lillen veistoksiin pienen mallin, joka 3D-skannattiin ja tiedosto suurennettiin viiteen metriin.
‒ Minua jännitti nähdä lopputulos. En tiennyt, saako jätteihin herkkyyden esimerkiksi silmiin. Ensimmäiseen versioon en ollut tyytyväinen, mutta toinen versio oli helpotus, kaikki näytti hyvältä.
”Tavoitteenani on palauttaa aikuisia takaisin lapsuuden ja nuoruuden hyviin hetkiin ja muistoihin.”
Sammaljättien sisällä on rautakehikko, ja päällä styroksia, joka on pinnoitettu lasikuidulla. Pinnalla on millin pituinen kerros nylonkuitua. Vihreä hehku syntyi kokeilun kautta.
‒ Päällystin kerran mustaksi maalatun veistoksen neonkeltaisella ja se muuttui hehkuvan vihreäksi, sammalen väriseksi. Toivoisin, että sammaljäteissä alkaisi ajan myötä kasvaa elävää jäkälää ja sammalta.
Sammaljätit saivat Lillen kaupungissa erinomaisen vastaanoton ja paljon positiivista palautetta.
‒ Jätit eivät ehkä ole lapsille yhtä ihmeellisiä kuin aikuisille. Tavoitteenani on palauttaa aikuisia takaisin lapsuuden ja nuoruuden hyviin hetkiin ja muistoihin, Simonsson sanoo.
Lillen Taidefestivaalin jälkeen teokset myytiin.
‒ Yksi Sammaljätti on Lillen pohjoispuolella, kaksi Yhdysvalloissa yksityiskokoelmissa, yksi Itävallassa ja kaksi Ruotsissa, Simonsson luettelee.
Amos Rex -taidemuseon entinen johtaja Kai Kartio kävi katsomassa teoksia Lillessä ja hankki neljä Sammaljättiä Amos Rexiin, jossa ne olivat esillä keväästä syksyyn vuonna 2024,
Amos Rexin sisäpihalta Lasipalatsin aukiolta ja Bio Rexin terassilta Sammaljätit matkasivat nykyiseen kotiinsa, museona toimivaan Amos Andersonin kesäkotiin Söderlångvikin kartanon metsikköön.
‒ Olisi kiva saada tehdä Suomeen iso näyttely Sammaljäteistä ja valmistaa ne tällä kertaa itse, Simonsson visioi.
Piirtäminen syrjäytti jalkapallon
Kim Simonsson halusi yläkouluikäisenä ammattijalkapalloilijaksi. Lukiossa hän pelasi jo miesten sarjassa.
‒ Hoikalle pojalle oli fyysisesti haasteellista pelata isojen miesten kanssa, Simonsson kertoo.
Kerran harjoitusten jälkeen hänen pelikassinsa hävisi pyörän kyydistä kotimatkalla.
‒ Lähdin etsimään sitä, en löytänyt. Soitin valmentajalle, että lopetan. Minulla ei ollut sellaista räjähtävää nopeutta, mitä huippujalkapallossa tarvitaan ammattitasolla.
Hiukan aiemmin Simonsson oli innostunut piirtämisestä, jossa hän huomasi olevansa hyvä. Piirtäminen vaikkapa mallista tuntui helpolta.
”Sain ympärilleni yhteisön, se oli todella kuin olisi päässyt paratiisiin. Löysin sen, että olen veistäjä.”
Kaapelitehtaan iltataidekurssilla hän tapasi muita taiteesta kiinnostuneita ja päätti hakea lukion jälkeen Kuvataideakatemiaan.
‒ En päässyt, mutta laskeskelin mihin Taideteollisen korkeakoulun osastolle olisi helpointa päästä, ja niinpä hain ja pääsin lasi- ja keramiikkalinjalle. Lasista tiesin suunnilleen aaltovaasin.
Simonsson koki löytäneensä paikkansa ja tehtävänsä.
‒ Sain ympärilleni yhteisön, se oli todella kuin olisi päässyt paratiisiin. Löysin sen, että olen veistäjä. Olin jo aiemmin tajunnut, etten voisi mennä johonkin toimistoon töihin.
Simonsson on lahjakas myös matematiikassa.
‒ Jos joku oli hyvä matematiikassa ja taiteellisesti lahjakas, hänelle suositeltiin arkkitehdin uraa. Alussa minulla oli valtava stressi taloudellisesta pärjäämisestä. Tein monenlaista työtä elantoni eteen, muun muassa siivosin sairaalassa.
Stressi toimeentulosta katosi sammalhahmojen menestyksen jälkeen. Taidepiireissä tunnustusta oli tullut jo vuonna 2004, kolme vuotta valmistumisen jälkeen, kun Simonsson valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Koko Suomen tuntemaksi hän tuli Sammaljättien myötä.
Simonssonin taiteesta noin puolet myydään Suomessa ja puolet maailmalla. Suomessa hänen töitään on esillä Galerie Forsblomissa.
”Teen sitä, mitä rakastan”
Taiteilijana Simonsson kokee olevansa käsityöläinen.
‒ Rakastan käsillä tekemistä. Meillä on suomen kielessä paljon sanoja, joissa sana käsi on mukana; käsitämme eli ymmärrämme asioita käsien kautta.
Hän muistuttaa taiteilijan elämän olevan kaikkea muuta kuin boheemia.
‒Teen arkista yhdeksästä viiteen duunia. Mutta saan tehdä sitä, mitä todella rakastan. Olisi mahdoton ajatus, että en tekisi.
Eläkevuodet eivät siis siinnä suunnitelmissa.
‒ Elätän taiteella myös perheeni. Olen varmaan ollut onnekaskin, mutta ennen kaikkea olen ollut ahkera. On hyvä muistaa, että jos joku saa ja saavuttaa jotain, se ei ole pois keneltäkään muulta.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 7-8/2026.
Ilmoita asiavirheestä