Riihimäen seurakuntalaiset saivat suru-uutisen kirkkoherra Sirpa Viherän kuolemasta 8.5. vain runsas kuukausi sen jälkeen, kun hänen musiikkinäytelmänsä Pyhän Claran kukkaset oli koonnut satoja ihmisiä seurakuntakotiin rakkauden ja kuoleman teemojen ääreen. Sirpa oli pääsiäiseen asti mukana Teatteri Viitan näytöksissä. Näytelmän viimeinen repliikki kertoo jotakin sen tekijästä:
– Kaikkeen ei ole vastausta, ei ainakaan tässä elämässä. Mutta onnellinen on se, joka jaksaa etsiä ja kysyä.
Sirpa (os.Misukka) syntyi Saarijärvellä 15.2.1961 ja kirjoitti ylioppilaaksi Lapuan lukiosta 1980. Teologisen tutkinnon hän suoritti Helsingin yliopistossa 1988 samana vuonna, jolloin hänet valittiin Riihimäen seurakunnan tiedotussihteeriksi. Ennen seurakuntatyötä Sirpa oli ollut töissä Vantaan partiolaisten aluejärjestössä, Partiokannuksessa. Sen parista löytyi puoliso Olli ja perhe perustettiin 1987. Edessä oli muutto Riihimäelle. Sirpa sai pappisvihkimyksen Tampereella 31.5.1992 ja siirtyi Riihimäen seurakunnan hengelliseen työhön. Seurakuntapastorin virassa aloitettuaan hän suoritti pastoraalitutkinnon 1997 ja 2006 hänet valittiin johtavaksi kappalaiseksi. Tällöin perheessä varttui jo kolme tytärtä.
Sirpa Viherä valittiin kirkkoherraksi vuonna 2011. Rovastin arvon hän sai 2016. Messut ja toimitukset sekä moninaiset seurakuntalaisten kohtaamiset säilyivät hänen työssään keskeisinä. Hänet tunnettiin syvällisenä ja elämänläheisenä puhujana sekä hyväntahtoisen huumorin taitajana. Kiinnostus hallintoon, johtamiseen ja konsultointiin kuvastuu monipuolisena kouluttautumisena koko hänen uransa ajan. Sirpa koettiin esihenkilöksi, joka opastaa ja luottaa. Hänen osaamistaan arvostettiin myös Tampereen hiippakunnassa, jonka hiippakuntavaltuustoon hänet valittiin kaudelle 2004–2008. Kanta-Hämeen lääninrovastin toimikautta hänellä olisi ollut vielä jäljellä.
TIEDOTUSSIHTEERINÄ Sirpalla riitti intoa tarttua uusiin haasteisiin, kuten seurakunnalliseen radiotyöhön. Ihmisten tavoittaminen nopeasti muuttuvassa tietoyhteiskunnassa edellytti luovuutta ja ennakkoluulottomuutta. Tiedotuksen merkityksen Sirpa ymmärsi kirkkoherranakin. Vuonna 2013 seurakunta alkoi julkaista kahdesti vuodessa ilmestyvää Yhteisellä tiellä -lehteä, jonka päätoimittaja hän oli. Sirpa oli valmis digiaikaan, mutta halusi painotuotteiden kautta palvella kaikkia. Korona-aikana pidettiin kokouksia etänä, some-ryhmiä perustettiin ja messuja alettiin striimata. Sirpa oli valmis uudistamaan vanhoja käytäntöjä aina, kun se oli tarkoituksenmukaista ja resurssit järjestettävissä. Vuonna 2022 seurakunnan täyttäessä sata vuotta julkaistiin juhlakirja, jossa hän totesi, että Riihimäen seurakunta saa katsoa eteen- ja ylöspäin luottavaisin mielin ja Jumalan johdatukseen luottaen.
Verkostoituminen oli Sirpalle luontevaa. Yhteistyö tuotti uusia tapahtumia myös seurakunnan omien tilojen ulkopuolelle. Vihreän talon iltamat, Naisten kahvikutsut ja muut matalan kynnyksen tapahtumat tavoittivat muitakin kuin aktiiviseurakuntalaisia. Kirkkoherran avoin suhtautuminen paikallisyhteisöön ja järjestöihin toi hänelle myös luottamustehtäviä, yksi pitkäaikaisimmista Mannerheimin lastensuojeluliitossa. Hänelle oli itsestään selvää, että osallisuus ja osallistumisen mahdollisuus seurakunnan toimintaan kuuluu kaikille riihimäkeläisille.
RIIHIMÄEN SEURAKUNTALAISET ja työntekijät ovat kuvanneet Sirpaa suvaitsevaiseksi ja hyväksi kuuntelijaksi. Kirkkoherran työhuoneen ovi oli aina auki myös luottamushenkilöille. Hän uskoi ihmisten yhdenvertaisuuteen ja seisoi päätöksissään arvojensa takana. Hengellinen vastatuuli oli välillä navakkaa. Rohkeus, sitkeys ja tahto ovat myös Sirpaan liitettyjä sanoja. Hyvänä johtajana ja esittelijänä hän puhui suoraan ja perusteli kantansa. Päätöksenteko sujui avoimessa keskusteluilmapiirissä ja tarvittaessa äänestettiin.
Draamatuotannosta tuli Sirpa Viherän ja Teatteri Viitan myötä näkyvä osa Riihimäen seurakunnan toimintaa. Hänen ensimmäinen pääsiäisnäytelmänsä Kuninkaan yö keräsi vuonna 2002 Riihimäen keskustaan arviolta kymmenentuhatta katsojaa. Harvempi tietää ostaneensa kirkkoherran askartelemia joulukortteja. Niiden tuotolla tuettiin virolaista ystäväseurakuntaa. Käsityöt, puutarhanhoito ja matkailu toivat vaihtelua ja taukoja kirkkoherran työajattomaan, vaativaan työhön.
Sirpa ei piilotellut pitkäaikaista sairauttaan vaikkei siitä puhunutkaan. Hän keskittyi työhönsä ja toisiin ihmisiin. Ystävät muistavat hänen sanoneen: Uskon moneen asiaan, mutta sattumaan en usko. Kaikella on tarkoitus.
Eeva Liisa Hellsten
Kirjoittaja on Riihimäen seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja.