Mitkä pyhäpäivät pitäisi siirtää takaisin omille paikoilleen arkipyhiksi? – Vastaa kyselyyn

Vappupäivän siirtämistä viikonloppuun ei toistaiseksi ole ehdotettu. Kuva: Olli Seppälä

Arkipyhistä luopuminen nousi jälleen agendalle, kun EK:n Jyri Häkämies ehdotti Helsingin Sanomissa helatorstain ja loppiaisen siirtämistä viikonloppuun. Näin suomalaiset saataisiin tekemään enemmän töitä ja valtion kassaan kilisisi euroja.

Toive ei suinkaan ole uusi. Vuosi sitten samalla asialla oli Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Hän perusteli toivettaan sillä, että näin voitaisiin rahoittaa kasvavia puolustusmenoja.

Joulukuussa 2025 liikemies Kyösti Kakkonen ehdotti muun muassa vapun muuttamista työpäiväksi ja joulun siirtämistä viikonlopun kupeeseen.

Kaikkea ei kuitenkaan voi mitata rahassa. Työnteko tuottaa euroja, mutta arkea rikkovat vapaapäivät tuottavat hyvinvointia. Kirkkovuosi tarjoaa niiden viettoon jo olemassaolevien arkipyhien lisäksi lukuisia mahdollisuuksia.

Esimerkiksi maanantaille aiemmin sijoittunut toinen helluntaipäivä siirrettiin lauantaihin 1970-luvulla. Juhannuspäivä siirtyi lauantaiksi 1950-luvulla. Arkivapaiden kannalta erityisen surkea vuosikymmen oli 1770-luku, jolloin kalenterista katosi parikymmentä arkipyhää. Muun muassa pyhäinpäivä siirrettiin tuolloin viikonloppuun. Kolmannesta ja neljännestä joulupäivästä taas tehtiin arkipäiviä.

Tällä viikolla kysymmekin, mitkä kristilliset pyhäpäivät olisi aika siirtää takaisin alkuperäisille paikoilleen tai tehdä niistä kansallisia vapaapäiviä.

Mitkä kristilliset pyhäpäivät tulisi palauttaa omille paikoilleen tai vapaapäiviksi? Voit valita yhden tai useampia.

Lue myös:

Kirkko ei edelleenkään lämpene arkipyhien siirtämiselle

Kommentti: Helatorstai on kirkon juhla, joka taistelee kummajaisena paikastaan tapakulttuurissa

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPaavi ja Canterburyn arkkipiispa tapasivat ensimmäistä kertaa
Seuraava artikkeliPiispat syynissä: Arkkipiispa on täysjärkinen käytännön johtaja

Ei näytettäviä viestejä