Uskontojen kohtaaminen on yhä ajankohtaisempi aihe niin maailmalla kuin Suomessakin. Media tuo kansainvälisiin konflikteihin liittyvät uskonnolliset kysymykset olohuoneisiin, ja maahanmuuttajat tekevät uskontoja näkyviksi katukuvassa. Suomalaiset etsivät itsekin hengellisiä vaikutteita myös muualta kuin kotoisasta kirkosta.
Uskonnollinen pluralismi eli moninaisuus näkyy myös teologisessa tutkimuksessa. Uskontoteologia on oppiaine, joka tutkii esimerkiksi sitä, mitä kristittyjen tulisi oman oppinsa ja etiikkansa valossa ajatella toisista uskonnoista. Uskontoteologinen tutkimus on ollut viime vuosikymmeninä vilkasta, ja Suomessakin on tehty aihepiiristä muutama väitöskirja.
Oppianalyysistä käytännön tasolle
Piispainkokouksen teologinen sihteeri, teologian tohtori Jyri Komulainen näkee, että uskontoteologiassa ollaan nyt siirtymässä uuteen vaiheeseen: uskonnoista ei enää etsitä yhtäläisyyksiä, vaan niiden perimmäinen erilaisuus hyväksytään.
– Aiemmin kyseltiin, mikä paikka muilla uskonnoilla on Jumalan pelastussuunnitelmassa. Nyt ymmärretään, että eri uskontojen pelastuskäsitykset poikkeavat ratkaisevasti toisistaan. Opinkappaleiden analyysista on siirrytty käytäntöjen tutkimiseen: mikä on kristillisen etiikan mukainen tapa elää suhteessa muihin uskontoihin?
”Ihmiset pitää rakastaa Kristukselle”
Tätä teemaa käsiteltiin seminaarissa, jonka Suomen ekumeeninen neuvosto (SEN) järjesti Helsingissä joulukuun alussa. Eri kirkkokuntien ja kristillisten järjestöjen edustajat pohtivat tilaisuudessa kristinuskon suhdetta muihin uskontoihin. Teemasta kuultiin kirjo erilaisia puheenvuoroja.
Iso Kirja -opiston rehtori Taina Karhu Suomen Helluntaikirkosta näki, että lähtökohtana muiden uskontojen kohtaamiselle on kristillinen rakkaus.
Karhun mukaan kristitty voi mennä muiden uskontojen edustajien keskelle tasavertaisena ja näyttää, mitä itse on Jeesuksen kautta löytänyt.
”Kristillistä pelastusta ei saa vesittää”
Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetysjohtaja Pekka Huhtinen korosti lähetyskäskyn ottamista todesta.
– Ei ihmisillä ole varaa vesittää kristinuskon pelastuskäsitystä. Emme me voi ajatella, että joku varmaankin pelastuu, vaikka ei olekaan kristitty. Vain Jumala itse voi poiketa suunnitelmastaan, ja se mahdollisuus on jätettävä yksin hänelle.
Ortodoksista kirkkoa edustanut teologian tohtori, pappi Mikael Sundkvist sanoi kokevansa uskontoteologisen keskustelun helposti elitistiseksi. Hänen mukaansa ortodoksinen kirkko ei uskalla rajoittaa pelastuksen mahdollisuutta ainoastaan kirkon jäsenille. Jos ihminen pelastuu kirkon ulkopuolella, se tapahtuu silloinkin Kristuksen kautta, tavalla, jonka Jumala yksin tietää.
– Tärkeämpää olisikin pohtia, miten kirkot voisivat toimia harmonian lisäämiseksi yhteiskunnassa.
Käännettävä uskonto
Lundin yliopiston missiologian professori Mika Vähäkangas muistutti, että kristinusko on alusta asti ollut ”käännettävä” uskonto: sitä on viety rajoituksitta eri kulttuureihin ja käännetty niiden kielille. Muiden uskontojen rituaaleja ja symboleja taas on ”kastettu” eli omaksuttu osaksi kristinuskoa.
Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteerin Heikki Huttusen mielestä kristinuskoa ei voi asettaa uskontona muiden rinnalle. Luterilaista teologia Dietrich Bonhoefferia ja ortodoksista teologia Alexander Schmemannia siteeraten Huttunen sanoi, että kristinusko lopettaa uskonnollisuuden tekemällä Jumalan uudella tavalla todelliseksi.
– Jeesus syntyi ja kuoli kylän ulkopuolella, hän tuli käytäntöjemme keskelle ulkopuolelta, eikä asettunut niiden alaisuuteen.
Uskontojen kohtaamista myös kirkon sisällä
Seminaarissa nousi esiin uskontoteologian tarve tilanteessa, jossa ihmiset etsivät hengellisiä vaikutteita monelta suunnalta.
Uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen kirkkohallituksesta näkee, että uskonnollisen pluralismin merkitys kasvaa yhtä vauhdikkaasti kuin kristinuskon merkitys yleisenä mielipidevaikuttajana vähenee.
– Ennen kristinusko oli ainoa, joka ruokki suomalaisten yleistä uskonnollisuutta. Nykyään identiteetin voi rakentaa osin vaikkapa buddhalaisuuden varaan. Ihminen voi valita myös tarkkailijan identiteetin uskonnollisten symbolien viidakossa.
Kristinuskon kontekstualisoitumista eli paikallista sovittautumista eri kulttuureihin tutkinut Jyri Komulainen on samoilla linjoilla.
– Uskontojen kohtaamista tapahtuu nykyään kirkon sisällä, kun sen jäsenet liikkuvat sujuvasti myös muiden uskontojen traditioissa, käyvät esimerkiksi Intiassa meditoimassa. Olisi tarvetta uskontoteologiselle pohdinnalle, joka ottaisi huomioon tämän kehityksen.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.