Meri-Porin seurakuntahanke etenee vauhdilla

meri porin srk 205

Tulevassa liitosseurakunnassa on jäseniä reilut 8000.

– Mitään ei sulauteta mihinkään, vaan nämä kolme osapuolta muodostavat uuden liitoksen, jolla on uusi nimikin. Porin yhtymän tämähetkiset seitsemän seurakuntaa ovat tavattoman erikokoisia ja pienimmät – Ahlainen ja Reposaari – ovat olleet hallinnossa helposti isompiensa silmätikkuna. Liitoksen toteutumisen jälkeen Porissa on viisi tasakokoisempaa seurakuntaa, toteaa Maija-Leena Seppälä Porin seurakuntien viestintäpalveluista.

Ahlaisten, Pihlavan ja Reposaaren seurakuntaneuvostot valitsivat loppusyksystä 2012 yhteisen toimikunnan, jolla on alusta alkaen ollut vahva näkemys uuden yhteisen seurakunnan tarpeellisuudesta.  Hanketta kohtaan myötämielisiä on oltu myös toimikunnan järjestämissä kansalaiskeskusteluissa.

Seppälän mukaan liitoshanke on edennyt nopeasti ja luontevasti.

Seurakuntaneuvostojen eilen tekemän aloitteen mukaan Ahlaisten, Reposaaren ja Pihlavan seurakuntien työntekijät siirtyvät uuden liitosseurakunnan työntekijöiksi. 

– Reposaarella ja Ahlaisilla on ollut jo yhteinen kirkkoherra. Näiden kahden yhteyttä puoltaa niiden välille saatu pengertie, joka valmistuttuaan pudotti välimatkan aiemmasta 60 kilometristä yhteentoista kilometriin. Myös tämä maantieteellinen seikka puoltaa liitoshanketta.

Seurakuntaneuvostojen aloite lähtee lausuntoa varten seuraavaksi Porin seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Lopullisen päätöksen seurakuntajaosta tekee kirkkohallitus.  Jos seurakuntien yhdistyminen toteutuu, noudatetaan syksyn 2014 seurakuntavaaleissa uutta seurakuntajakoa.

Edellinen artikkeliOisko tulta? -blogilla on neljännesmiljoona lukijaa
Seuraava artikkeliKysely: Lähetysjärjestöjen johtajilla ei tiedossa hyväksikäyttötapauksia

Ei näytettäviä viestejä