Mentalisti Jose Ahosella oli pandemian aikana ylimääräistä aikaa, koska keikkoja peruuntui.
Tamperelainen oli jo nuoruudestaan lähtien ollut kiinnostunut esoteerisista ja mystisistä asioista, vaikka ei ollut niihin juurikaan uskonut.
Koronavuosina hän syventyi aihepiiriin lisää ja päätti kirjoittaa siitä kirjan. Siinä hän selvittäisi, millaista väkeä nykyajan meediot ja selvännäkijät oikein ovat ja mitä he ajattelevat.
– On kiehtovaa ja hauskaakin perehtyä siihen, miten erilaisissa todellisuuksissa me ihmiset voimmekaan elää, hän miettii.
– Halusin tutustua avoimin mielin ihmisiin, joilla on erilaisia maailmankatsomuksia ja todellisuuden ymmärtämistapoja.
Ahosen kirjoittama Yli luonnollisen – Mentalistin tutkimusmatka salatieteisiin (Atena 2023) vie lukijan kiehtovalle matkalle energiaparantajien, esoteeristen kamppailulajien, kehonsa äärirajoille altistajien, noitien ja ufosiepattujen pariin.
Mentalisti kertoo, että kaikki kirjaan haastatellut ihmiset ottivat hänet hyvin vastaan, vaikka hän peittelemättä esittäytyi skeptikoksi.
– Kaikki ymmärsivät lähtökohtani. Totesimme, että me katsomme maailmaa hiukan eri vinkkeleistä, mutta se on ihan ok.
JOSE AHONEN arvelee, että hänen mentalistin ammattinsa saattoi helpottaa yhteistyötä yliluonnollisen maailman kanssa tekemisissä olevien henkilöiden kanssa.
– Haastateltuja kiinnosti minun työni. Jotkut uskoivat, että minäkin varmasti käytän esityksissäni jotain yliluonnollisia voimia. Heille piti selittää, että esitykseni perustuvat psykologisiin kikkoihin. Mitään yliluonnollista ei tapahdu.
Ahonen haluaa korostaa sitä, että mentalistina hän on puhtaasti viihdyttäjä. Hän esiintyy esimerkiksi erilaisten yritysten tilaisuuksissa.
Tiettyjä yhteyksiä esoteeriseen maailmaankin kuitenkin löytyy. Nykyaikaisen mentalismin pohjalla on osin Britannian viktoriaanisen ajan meedioistuntojen metodeja, joiden tavoitteena oli huijata katsojia.
– Oli muun muassa sellaisia esityksiä, joissa henget kommunikoivat ihmisten kanssa. Ero meihin nykyajan mentalisteihin on se, että minä kerron avoimesti yleisölle huijaavani heitä.
Jose Ahonen toteaa, että hänen kirjaprojektinsa päämääränä ei missään nimessä ollut lähteä ”paljastamaan huijareita”. Hän ei pidä sellaista lähtökohtaa lainkaan hedelmällisenä.
– Jos toinen ihminen uskoo, että hänen käsistään lähtee energiaa, niin voi olla, että niin tapahtuu, tai sitten ei tapahdukaan. Toki siinä vaiheessa minunkin karvani nousevat pystyyn, jos hädässä olevien ihmisten kustannuksella pyritään tekemään rahaa.
Ahosen mukaan oli kiehtovaa tutustua hyvinkin erilaisia katsomuksia omaavien ihmisten käsityksiin. Se tarjosi mieli avoimena liikkeellä olevalle mentalistille mahdollisuuden ehkä oppiakin jotakin.
– Tuntui mielenkiintoiselta mennä rauhassa kahville juttelemaan sellaisen kaverin kanssa, joka kertoi, että hänet on joskus siepattu ufoon ja viety toiselle planeetalle.
NUOREMPANA JOSE Ahonen kertoo olleensa hyvin ehdoton epäluonnollisten ilmiöiden suhteen. Hän niputti samaan kastiin myös kaikenlaiset uskonnot.
Kristinuskosta Ahoselle oli kertynyt ikäviä kokemuksia erään uskovan ala-asteen opettajan kautta. Hän kiusasi Ahosta ja useita muita oppilaita.
– Määrittelen itseni edelleen uskonnottomaksi skeptikoksi, mutta kyllä käsitykseni hengellisistä asioista on muuttunut monipuolisemmaksi. Minusta uskonnotkin kuuluvat ehdottomasti ihmisyyteen.
Nykyisin mentalisti uskaltaa avoimesti tunnustaa myös tietämättömyytensä.
– Eihän minulla oikeasti ole aavistustakaan siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun vedän viimeisen henkäykseni. Ehkä olen jossakin tuonpuoleisessa. Tai sitten synnyn uudelleen.
Ahosen mielestä katsomusten kaltaisten hyvin suurten asioiden ääressä on tärkeää säilyttää nöyryys.
– Tulisi myös suhtautua ymmärryksellä ja rakkaudella niihin, joilla on erilainen käsitys noista kysymyksistä.
Ahonen harkitsi kirjansa yhdeksi osioksi myös karismaattisten uskonnollisten liikkeiden käsittelyä.
– Rajasin tuon aiheen kuitenkin pois, koska en halunnut sorkkia uskontoja liikaa. Se on vaikeaa, koska silloin pitäisi keskustella myös teologiasta.
Muitakin yliluonnollisuuteen viittaavia teemoja jäi varastoon odottamaan mahdollista seuraavaa kirjaa. Ahosta kiehtoisi syventyä tarkemmin esimerkiksi enkelihoitoihin, kehosta poistumisiin sekä kummituskokemuksiin.
– Erittäin kiinnostava aihepiiri ovat myös maapallon litteyttä rummuttavat salaliittopiirit. Tuossa joukossa on jonkin verran niitäkin, jotka vetoavat asiassa Raamattuun.
KIRJASSAAN AHONEN sivuaa jonkin verran myös kristinuskoa ja muita uskontoja. Hän arvioi, että uskonnon ja maagisen ajattelun raja on aika liukuva ja subjektiivinen.
– Käsittelen kirjassa sitä hälyä, joka syntyi helsinkiläispappi Henri Järvisen kerrottua Kirkko ja kaupunki -lehdessä hyödyntäneensä tarot-kortteja eräänlaisena meditatiivisena harjoituksena.
Mentalisti pohtii, että kohun taustalla saattaa olla se, että aihepiiriä ei tunneta kunnolla. Tämä saattaa synnyttää virheellisiä mielleyhtymiä jopa noituuden suuntaan.
– Minusta tarot-kortit eivät kerro vastauksia elämän solmukohtiin, mutta ne antavat ajattelemisen aihetta. On muistettava, että erilaisia symboliikkaa sisältäviä kortteja käytetään perinteisessä terapiassakin.
Jotkut maagis-uskonnolliset käytännöt voivat vetää sanattomaksi. Manhattanin saaren ympärille rakennettu 28 kilometriä pitkä vaijeri lienee sellainen.
– Kirjassani mainittu vaijeri liittyy juutalaisten eruv-käytäntöön. Siinä rajataan langalla tai jotenkin muuten haluttu alue tiukkojen sapattisäännösten ulkopuolelle.
Jose Ahonen huomauttaa, että kristinuskossakin on paljon rituaaleja ja tietyllä tavalla maagista ajattelua.
– Esimerkiksi leivän ja viinin muuttuminen ehtoollisella Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi on tästä yksi hyvin vaikuttava esimerkki.
Ahonen myöntää, ettei hänkään ole vapaa erilaisista maagisista tavoista. Esitykseen valmistautumiseen liittyy hyvin ei-rationaalisia rituaaleja.
Ahonen ei kuitenkaan luokittele niitä pyhyyteen vaan mieluummin henkisyyteen kuuluviksi.
– Koitan saada ennen esitystä itseni sellaiseen tilaan, että olen täysin läsnä. Jos mahdollista, niin katselen yleisöä jo ennen lavalle menoa. Sanon mielessäni mahdollisimman monelle: rakastan sinua, rakastan sinua. Haluan tämän viestin menevän heille läpi.
Jose Ahosen painajainen olisi elää kliinisessä teknokratiassa, jossa eläisi vain insinöörejä, ateisteja, tutkijoita ja skeptikoita.
– Ihmisyyden kokemukseen kuuluu monimuotoisuus ja kaikenlaiset sävyt. Kaipaan sitä, että ihmiskunta tulevaisuudessakin kurkottelee eri tavoilla yli luonnollisen.
Ilmoita asiavirheestä

