Åbo Akademiin teologian professori Björn Vikström niittasi Teologian ja uskonnon tutkimuksen päivien (TUTP) luennossaan Turussa kuulijoidensa eteen kolme tyypillisintä etnonationalistista väitettä: ne ovat ”Me olimme täällä ensin”, ”Historia toistaa itseään (eli vihollinen pysyy aina samana) ja ”Te ette kuulu tänne” (eli yhteiskuntamme on muuttunut ja te ette voi muuttua).

Luentonsa koko teemaksi Vikström oli valinnut ”The Religious Other – a timeless threat or an outdated alien?” (Uskonnollinen toiseus – ajaton uhka vai aikansa elänyt vieras?). Luennossaan hän käsitteli etnonationalismin piirteitä sekä sovinnon narratiiveja.

Monet kansat tai ihmisryhmät kiistelevät oikeudestaan tiettyyn maa-alueeseen perustelemalla asiaa omalla historiallaan tai myyteillä. ”Me olimme täällä ensin” liittyy Vikströmin esimerkkien mukaan tunnetusti esimerkiksi Israel–Palestiina -kysymykseen. Mutta väitteellä on merkitystä myös Intiassa hindujen ja muslimien välisessä kiistassa sekä siinä, että miltei pyhien historiallisten muistojen vuoksi Serbia ei halua tunnustaa albaanimuslimien asuttaman Kosovon itsenäisyyttä.

Historian sakralisointi johtaa Vikströmin mukaan paradoksaalisesti siihen, että uskonto sekularisoituu: siitä tulee siis politiikan väline. Argumentti, jonka mukaan tietyt alueet ovat kulttuurisesti kristittyjä ja toiset eivät ole, on ollut Vikströmin mukaan käytössä juridisissa prosesseissa eräissä Euroopan maissa.

Julkisten rakennuksien seinäristit Baijerissa ja Sveitsin minareettikielto tarkoittavat Vikstömin mukaan, että kristilliset uskonnolliset symbolit julkisessa tilassa on ”pelastettu” muuntamalla ne kulttuurisiksi symboleiksi.

Näihin aatteisiin kytkeytyy Vikströmin mukaan voimakas kristillisyys ja maskuliininen, tarvittaessa jopa väkivaltainen Kristus.

”IKUINEN VIHOLLINEN” tai historian sakralisointi näkyy Vikströmin mukaan esimerkiksi itse itsensä ristiretkeilijöiksi julistaneissa poliitikoissa: Italiassa Matteo Salvini ja Slovakiassa Milan Krajniak. Norjalainen joukkomurhaaja Anders Brejvik oli Vikströmin mukaan ”temppeliherra ilman uskoa Jumalaan”.

Näihin aatteisiin kytkeytyy Vikströmin mukaan voimakas kristillisyys ja maskuliininen, tarvittaessa jopa väkivaltainen Kristus. Esimerkkejä on osoitettavissa Yhdysvaltojen ”Jumala, Aseet ja Isänmaa” -evankelikaaleista Puolan konservatiivisiin katolilaisiin – ja konservatiiveihin monessa muussakin maassa. Kyse on Vikströmin mukaan nationalisteista, jotka väittävät puolustavansa kristillistä kulttuuria tai kansakuntaa.

Ikuisen vihollisen konsepti kuuluu Vikströmin mukaan myös venäläisen patrioottisen narratiivin sapluunaan. Alussa on rauhassa elävä Venäjä, sitten vihollinen hyökkää Venäjälle ilman provosointia, Venäjä miltei häviää ja sen sivilisaatio on tuhoutumaisillaan – sitten Venäjän armeija karkottaa vihollisen sankarillisesti, kärsimyksiä ja uhrauksia kokien. Kaikki Venäjän konfliktit tulkitaan toisen maailmansodan valossa, eli kaikki viholliset leimataan ”natseiksi” tai ”moraalittomiksi länsimaalaisiksi”.

Venäjällä katsotaan myös olevan pyhä tehtävä puolustaa kristinuskoa ja kristillisiä arvoja.

Määrittelemättömät juutalais-kristilliset arvot yhdistetään nyky-Euroopan sekulaariin, liberaaliin ja demokraattiseen yhteiskuntaan.

KOLMAS ETNONATIONALISTINEN narratiivi ”Te ette kuulu tänne” on Vikströmin mukaan kahden edellisen yhdistelmä. Käytännössä muslimisiirtolaisia vastustavat myös poliittiset puolueet, jotka perustuvat liberaaleille ja individualistisille arvoille.

Asiaa perustellaan sillä, että Euroopan juutalais–kristillinen perintö on luonut perustuksen valistukselle, rationaalisuudelle ja sekularismille. ”Juutalais–kristillinen”-termiä käytetään Vikströmin mukaan ehkä siksi, ettei muslimi voisi siihen liittyä.Tässä ajattelussa unohdetaan Vikströmin mukaan kuitenkin se, miten Euroopan kristityt ovat kohdelleet juutalaisia.

Tähän politiikkaan kuuluu Vikströmin mukaan myös sukupuolten tasa-arvoisuuden ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen oletetuilta suvaitsemattomilta maahanmuuttajilta.

Näissä populistisissa kansallismielisissä narratiiveissa on Vikströmin mukaan kolme hämmentävää elementtiä.

– Määrittelemättömät juutalais-kristilliset arvot yhdistetään nyky-Euroopan sekulaariin, liberaaliin ja demokraattiseen yhteiskuntaan.

– Populistiset puolueet onnistuvat paradoksaalisesti puolustamaan niin sanottuja perinteisiä ja patriarkaalisia perhearvoja samaan aikaan, kun ne väittävät puolustavansa sukupuolten tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjä islamin uhkaa vastaan.

– Traditionaalisia perhearvoja luonnehditaan ”normaaleiksi” ja universaalisti tunnistettaviksi empiiristen havaintojen ja yleisten moraalistandardien tai luonnonoikeuden kautta – mutta samaan aikaan ne ovat jotakin erityisesti puolustettavaa oman kirkon ja kansan vuoksi.

Vikström huomautti, että näiden narratiivien ei tarvitse olla koherentteja, niin kauan kuin ”viholliset” tai ”vastustajat” tai sisäiset tai ulkoiset uhat ovat kohteina.

Kulttuurien rajat ylittävä ymmärtäminen on tässä skenaariossa mahdollista.

ONKO SOVINTO tällaisissa asioissa ylipäätään mahdollinen? Sovintoprosesseissa omien ja toisten kertomuksien, narratiivien kuulemista pidetään keskeisenä. Kertomuksien tuominen esiin auttaa saamaan merkityksiä ja suuntaa kaoottisten kokemuksien jälkeen.

Luentonsa aluksi Vikström mainitsi esimerkkeinä sovintoprosesseista sen, mitä on tapahtunut Pohjoismaiden valtioiden ja saamelaisten välillä. Hän viittasi myös norjansaamelaiseen pappiin Tore Johnseniin, jonka ajattelun mukaan sovintoprosessille on olennaista, että historia tunnustetaan. Sen jälkeen voi seurata rekonsiliaatio ja anteeksianto. On tehtävä jotakin, jotta tunnustaminen olisi todellista.

Vikström pohdiskeli myös esimerkiksi ranskalaisen filosofin Paul Ricoeurin (1913–2005) ajatuksia ajasta ja muistamisesta, sekä yhteisöllisten narratiivien kautta muodostuvia identiteettejä. Hän esitti epäilyksensä siitä, voidaanko Ricoeurin ajatuksia todellisuudessa toteuttaa.

Sekä yksilöillä että yhteisöillä on identiteettejä. Me pysymme samoina, vaikka me muutumme.

Kulttuurien rajat ylittävä ymmärtäminen on tässä skenaariossa mahdollista. Toisten kuuntelemisessa voimme huomata, että hyvinkin erilaiset kertomukset saattavat olla kerrottuja pohjimmiltaan samoihin tapahtumiin perustuen.

Vikström problematisoi luennossaan näitä teesejä kysymällä, onko menneisyyden kertominen tie anteeksiantoon – vai unohtamiseen? Omia kertomuksia on tarkasteltava myös kriittisesti ja itsekriittisesti.

Lue TUTP:n uutisista myös:

Pojat ovat tyttöjä uskonnollisempia ja voivat heitä paremmin – yhtä selittävää tekijää yllättävälle kehitykselle ei ole

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä