Sleyn ja Kansanlähetyksen välit kirkon johdon kanssa nousivat keskusteluun, kun Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen saapui toimittajien tentattavaksi Radio Dein ja Kotimaan Piispan kyselytunnille.
Lähetyksessä keskusteltiin muun muassa Sleyn luvattomista ehtoollisista. Sleyn messuyhteisöt ovat viettäneet Porissa ja Seinäjoella ehtoollista ilman lupaa myös sen jälkeen, kun Turun ja Lapuan tuomiokapitulit kesällä totesivat ehtoolliset luvattomiksi.
Kumpikin tuomiokapituli on syksyllä pyytänyt asiasta selvitystä Sleyn hallitukselta ja kummankin alueen piirijohtajalta. Selvityksessä on pyydetty vastausta siihen, miksi ehtoollista on vietetty ja ketkä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit ovat osallistuneet sen jakamiseen.
Turun tuomiokapituliin Porin messuyhteisön toimintaa koskeva selvitys on saapunut. Sitä ei kuitenkaan ole tuomikapitulissa vielä käsitelty, eikä Leppänen halunnut ennakoida, minkälaisia seuraamuksia papeille voisi olla tiedossa.
– Sehän on selvää, että jollakin tavalla siihen täytyy puuttua, hän totesi.
Myös piispainkokouksessa kysymystä on Leppäsen mukaan sivuttu. Hän totesi, että erityisesti Sleyn ja Kansanlähetyksen kanssa on ollut ”monenlaisia asioita”, joiden kohdalla kirkon johto on joutunut keskustelemaan järjestöjen kanssa siitä, missä toiminnan rajat kulkevat.
Sehän on selvää, että jollakin tavalla siihen täytyy puuttua.
EHTOOLLISKÄYTÄNTÖJEN LISÄKSI keskustelua on käyty ulkomailla tapahtuvista pappisvihkimyksistä. Tänä syksynä Kansanlähetyksen Uudenmaan piirijohtajana aloitti Kenian luterilaisen kirkon pappi Kristian Tienhaara. Hänet vihittiin papiksi Keniassa viime keväänä.
Tienhaara on myös Sleyn entinen työntekijä, mutta vihkimyksensä aikaan hän ei kuitenkaan ollut minkään kirkon lähetysjärjestön palveluksessa.
Piispainkokous on pyytänyt Kansanlähetykseltä ja Sleyltä selvitystä Tienhaaran tapauksesta. Mari Leppänen totesi, että Tienhaaran tapaus on ensimmäinen sen jälkeen, kun piispainkokous tarkensi kriteerejä ulkomailla tapahtuville pappisvihkimyksille. Nyt piispainkokous haluaa Leppäsen mukaan selvittää, onko kyseessä edelleen tapa kiertää yhteisiä pappisvihkimyksiä.
Asia liittyy Leppäsen mukaan laajempaan kysymykseen joidenkin herätysliikkeiden ja kirkon suhteesta. Leppänen totesi, että kirkossa on herätysliikkeitä, joista ei voida tulla yhteiseen ehtoollispöytään tai osallistua yhteisiin pappisvihkimyksiin. Keskusteluun on noussut sekin, voidaanko kirkon piispa ottaa vihkimään järjestöjen lähettejä tehtäväänsä.
– Silloin ollaan perustavanlaatuisen kysymyksen äärellä, että mitä kirkkoa tässä rakennetaan.

VASTAKKAINASETTELUN lisääntyminen myös laajemmin yhteiskunnassa nousi aiheeksi kyselytunnilla.
Mari Leppänen muistutti, että Suomi on pieni maa, jossa hyvinvointi on perustunut riittävän yhteiseen näkemykseen päämääristä. Siksi Leppäsen mielestä olisi tärkeää miettiä, miten voimme estää vihan leviämisen sosiaalisesta mediasta arkeen.
Kysymys vastakkainasettelun lisääntymisestä koskee myös kirkkoa, piispa totesi. Leppänen kertoi kiinnittäneensä huomiota siihen, että uskontoa käytetään politiikan välineenä ja polarisaatiota luovana tekijänä. Esimerkkeinä hän mainitsi Venäjän ortodoksisen kirkon ja Yhdysvaltojen evankelikaalit.
– Näemme tällä hetkellä maailmalla, miten tietoisesti naisten ja vähemmistöjen oikeuksia pyritään vähentämään ja miten uskontoa käytetään siinä välineenä.
– Jotta pystymme rakentamaan turvallisia hengellisiä yhteisöjä, turvallista kirkkoa, meidän täytyy pystyä sanomaan, mitä kristinuskon nimissä voi tehdä, minkälaisia asioita haluamme edistää ja mitä emme halua hyväksyä omassa yhteisössämme, Leppänen sanoi.
Piispan kyselytunnilla piispaa tenttaamassa olivat Turun Sanomien päätoimittaja Jussi Orell, Yle Uutisten toimittaja Hanna Visala sekä Kotimaan toimittaja Tuija Pyhäranta. Lähetyksen juonsi Radio Dein tuore päätoimittaja Kai Kortelainen.
Ohjelma kuullaan uusintana lauantaina 29.11. kello 11.05. Lähetys on kuunneltavissa myös Dei Plus -palvelusta keskiviikkoiltapäivästä alkaen.
Lue myös:
Keniassa papiksi vihitty Kristian Tienhaara toimi asiassa yksin, Jari Jolkkonen arvioi
Pääkirjoitus: Näyttää siltä, että Sley ja Kansanlähetys tahallaan uhmaavat piispoja
Ilmoita asiavirheestä

