”Ainoa kiinnostava asia reformaatiossa on Lutherin persoona, ja se on myös ainoa, joka on todella vaikuttanut kansaan. Kaikki muu on sekavaa hölynpölyä, joka on meille vieläkin rasitukseksi.” Näin kommentoi Johann Wolfgang von Goethe vuoden 1817 reformaatiojuhlan aattona.
Persoona on kiinnostanut. Ensimmäiset elämäkerrat kirjoitettiin heti kuoleman jälkeen, eikä niitä tehty ilman vihaa tai puolueellisuutta. Kannattajat näkivät Jumalan valitun aseen, vastustajille hän oli helvetin enkeli.
Legendanmuodostus alkoi jo Lutherin elinaikana ja on jatkunut hänen kuoltuaan, samoin elämäkertojen tulva. Mutta millaisesta persoonasta on kysymys? Tunnemme kaksi Lutheria. On nuori vallankumouksellinen, kaitakasvoinen ja palavakatseinen munkki, joka uskalsi asettua kirkkoa ja keisaria vastaan ja jonka molemmat tuomitsivat kuolemaan. Elämäkerrat keskittyvät kuvaamaan Lutherin sankariaikaa.
Mikael Agricola ja hänen toverinsa tulivat Wittenbergiin 1530-luvulla. He kohtasivat vanhan Lutherin, jonka taisteluvuodet olivat takana. Vallankumous oli jäänyt kesken. Luther pysyi professorinvirassaan ja saarnasi kaupungin kirkossa. Hänen oma ruhtinaansa suojeli häntä, mutta Saksin pikkuvaltion rajojen yli pannaan julistettu ja lainsuojaton ei voinut astua.
Hän ei enää pyrkinyt uudistamaan koko kristikuntaa eikä ollut reformaattori sanan alkuperäisessä merkityksessä. Hän oli epäonnistunut. Paavinvalta ei ollut sortunut.
Luther oli tietoinen omasta arvostaan ja vaikutusvallastaan.
LUTHER PYSYI vanhassa luostarissaan, josta muut veljet olivat lähteneet. Siitä oli tullut hänen pappilansa. Hän oli ”sotkeutunut tyttönsä letteihin” ja mennyt naimisiin vuonna 1525 luostarista karanneen nunnan kanssa. Naimattomuuteen sitoutunut luostariveli oli näin tehnyt mahdollisimman suuren synnin. Luther sanoikin tehneensä tämän ärsyttääkseen perkelettä ja hänen palvelijaansa paavia. Perhe-elämä ja suuri talous veivät Lutherin kauas nuoruuden askeesista.
Luther oli vain yksi yliopiston professoreista ja kaupunginkirkon saarnaaja, mutta hän oli tietoinen omasta arvostaan ja vaikutusvallastaan. Kaupunki oli hänen kaupunkinsa ja yliopisto hänen yliopistonsa.
Eräässä pöytäpuheessaan hän sanoi: ”Se joka kuolemani jälkeen halveksii tämän koulun auktoriteettia, on harhaoppinen ja luonnoton ihminen. Sillä Jumala on tässä koulussa ilmoittanut sanansa, ja tämä koulu ja kaupunki voivat tänään kilpailla kaikkien muiden kanssa opissa ja elämässä.”
Hän sinutteli virkaveljiään, mutta häntä itseään teititeltiin. Hän oli ”kunnianarvoisa isä, Herra Tohtori”. Kaikki professorit olivat hänen kannattajiaan. Ystäviin kuului myös Lucas Cranach, taidemaalari, apteekkari ja pormestari. Saksin vaaliruhtinaat olivat hänen tukenaan.
Kaupungin kirjapainot painoivat kaiken mitä hän kirjoitti ja mitä kuulijat hänen luennoistaan, saarnoistaan ja päivällispöydässä lausumistaan viisauksista muistiin kirjoittivat. Hänen pääteoksensa, saksankielinen Raamattu valmistui vuonna 1534. Siitä tuli myös pohjoismaisten Raamattujen esikuva.
LUTHER JOUTUI kokemaan, että uuden ja paremman kirkollisen järjestyksen rakentaminen ei ollut helppoa. Kun kirkolliset tuomioistuimet eivät enää käsitelleet avioliittoasioita, kysyttiin usein Lutherin neuvoja. Joskus ne olivat enemmän tarkoituksenmukaisia kuin viisaita.
Luther antoi vaimoonsa kyllästyneelle maakreivi Filipille luvan kaksinnaimiseen Vanhan testamentin patriarkkojen esimerkin mukaan. Tämä raamatullinen avioliittokäsitys poikkesi kuitenkin maallisesta lainkäytöstä, mikä aiheutti evankeliumin asialle mainehaittaa.
Ongelmia riitti myös ”kuuluisassa Jumalan kaupungissa” ja sen yliopistossa, jossa ylioppilaat tappelivat, pelasivat ja juopottelivat samoin kuin paavinvallan aikana. Lutherille valitettiin, että kaupungin tyttäret osoittivat liian auliisti suopeuttaan varsinkin ulkomailta tulleille ylioppilaille. ”Elben paaviksi” ivattu Luther ei myöskään ollut turvassa pilkkarunoilta, ja hän vastasi ”paskarunoilijoille” samalla mitalla.
Lutherilla oli vielä paljon sanottavaa. Osa siitä olisi voinut jäädä sanomatta.
Luther oli saanut pääteoksensa valmiiksi 1534, mutta hänellä oli vielä paljon sanottavaa. Osa siitä olisi voinut jäädä sanomatta.
Hän kävi vastustajiaan kohtaan yhä jyrkemmäksi ja hänen kielenkäyttönsä raaemmaksi. Juutalaisvastaiset kirjoitukset ovat vastenmielistä luettavaa. Laaja Juutalaisista ja heidän valheistaan on yhdistelmä Vanhan testamentin selitystä ja raakaa vihapuhetta. Se miellytti Adolf Hitleriä, ja ilmestyi suomeksi tämän valtakaudella 1939. Monet Lutherin kannattajatkin paheksuivat sitä, ja sitä on yritetty selitellä parhain päin. Luterilaiset kirkot ovat sanoutuneet irti perustajansa juutalaisvihasta.
Paholaisen perustamaa Rooman paaviutta vastaan vuodelta 1545 on varustettu karkeaa alapäähuumoria edustavilla pilapiirroksilla. Luther kutsui teosta testamentikseen. Se kertoo sammumattomasta vihasta, joka myrkytti katolilaisten ja protestanttien välisiä suhteita tulevina vuosisatoina.
Kirjoittaja kuuluu työryhmään, joka valmistelee uutta suomennosta Lutherin teoksista.
Lue myös:
Sini Mikkola kirkkohistorian professoriksi
Ilmoita asiavirheestä