En ymmärrä Frank Martelan näkemystä (Kotimaa.fi 27.4.2026), jonka mukaan toimijuus on toivoa tärkeämpi. Ei näitä kahta voi asettaa paremmuusjärjestykseen. Toivo tai toiveikkuus on hyvinvoinnin olennainen osa. Tutkimusten mukaan toiveikkaat ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä ja myös aktiivisia. Emme osaa sanoa, mikä on syytä ja seurausta, sillä kyse on hyvin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kun elämä sujuu hyvin, kaikki on silloin hyvin. Hyvinvoivat ovat onnellisia, tyytyväisiä, toiveikkaita, optimistisia, uskovat oman elämän hallintaan ja osallistuvat aktiivisesti monenlaisiin toimintoihin.

On ihmisiä, jotka ovat toiveikkaita, mutta eivät ole aktiivisia toimijoita. Sairauksien ja suurten vaikeuksien keskellä toivo auttaa jaksamaan. Siitä on paljon todistuksia jopa keskitysleirejä myöten. Ajattelen, että toivo on hyvin lähellä elämänhalun käsitettä. Usein masentuneet ihmiset ovat kadottaneet toivonsa. Heitä kuvaa myös passiivisuus; he eivät todellakaan ole aktiivisia toimijoita. Terapiassa on mahdollista edetä sekä toivoa virittämällä että toimintaan kannustamalla. Lisääntynyt toiveikkuus kannustaa toimimaan ja toiminnan lisääntyminen lisää toiveikkuutta.

Lääketieteen ja filosofian tohtori Alphonsus Obayuwana määritteli onnellisuuden perustekijöiksi toiveikkuuden ja tarpeiden tyydytyksen. Kun ihminen on toivoton, hänellä on kokemus, että mitään parempaa ei ole tulossa. Elämän puutteellisuus ja turvattomuus tuottavat niin ankaraa ahdistusta ja pelkoa, että ne täyttävät mielen kokonaan. Obayuwana käyttää elämän puutteellisuudesta lyhyesti sanaa nälkä. Turvattomuus ja toivottomuus liittyvät yleensä yhteen.

Obayuwana tekee näistä kahdesta seuraavan yhtälön: Onnellisuus = toivo/nälkä. Nälkä on syytä tulkita laajasti. Kyse ei ole vain ravinnon puutteesta, vaan myös esimerkiksi ihmissuhteiden niukkuudesta. Onnellisuutta kasvattaa toiveikkuus ja nälän tyydyttäminen. Onnellisuuden lukuarvo on sitä suurempi, mitä suurempi on toivo ja mitä pienempi nälkä. Toiveikkuus vähentää nälän tunnetta, mutta kun nälkä on hyvin voimakasta, silloin toivokin katoaa ja sen mukana onnellisuus. Onnellisuutta ei siis ole ilman perustarpeiden tyydytystä ja toivoa.

Nämä kaksi hyvän elämän kulmakiveä ovat aivan ratkaisevia onnellisuuden kannalta. Ne kattavat todella paljon siitä, mitä on hyvä elämä. Nälkää voidaan konkreettisesti vähentää edistämällä taloudellista turvallisuutta ja tasa-arvoa. Juuri sen vuoksi Pohjoismaat ovat kaikkein onnellisimpia kansakuntia. Siinä riittää paljon tehtävää.

Miten toivoa voidaan edistää? Onneksi ihmiset ovat luonnostaan toiveikkaita. Toiveikkuus lisääntyy tarpeiden tyydytyksen mukana. Yhtälön ongelma on siinä, että nämä kaksi liikkuvat paljolti yhdessä. On vaikeata virittää toivoa silloin, kun elinolosuhteet ovat kovin puutteellisia eikä mitään hyvää ole näköpiirissä. Yhtä vaikeata on saada ihmiset toimimaan, kun toivottomuus on vallalla.

Toivo näkee kohteen, jota kohti kannattaa pyrkiä. Miksi toimia, jos ei ole mitään toivoa antavaa kohdetta? Toivottomuus tekee avuttomaksi.

Nämä ovat etenkin syitten ja seurausten suhteen arvoituksellisia asioita. Toivo tai elämänkipinä saavat toimimaan ja tuloksellinen toiminta tuottaa toivoa.

Markku Ojanen
Psykologian emeritusprofessori
Lempäälä

Lue myös:

Lukijoilta: Kuka kuminauhaa todellisuudessa venyttää?

Lukijoilta: Nimi Kouvolan seurakunta tuli meille täysin yllätyksenä