Perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden yhdenvertaiseen kohteluun. Tämä oikeus ei nykyisellään toteudu seurakuntien rekrytoinneissa ja syrjiviksi arvioitujen valintapäätösten hallinto-oikeuskäsittelyssä.
Olemme seuranneet läheltä ja itse osallistuneet eri seurakuntien rekrytointiprosesseihin. Viranomaisasemassa seurakuntien tulisi toimia perustuslain, hyvän hallinnon periaatteiden ja yksityisyydensuojalain mukaisesti. Viranhakijan poliittiset tai kirkkopoliittiset näkemykset, perhe-elämä tai hakijoista kerrotut huhut eivät saisi vaikuttaa valintapäätöksiin, eivätkä työnantajan edustajat saisi edes käsitellä tällaisia asioita.
Kaikki seurakuntien rekrytointityöryhmiin kuuluvat luottamushenkilöt eivät ymmärrä rooliaan työnantajan edustajana, eivätkä viranhaltijat riittävästi muistuta tästä roolista. Kuitenkin yksityisyydensuojalaki on yksiselitteinen. Työnantaja ja työnantajan edustajat saavat hankkia tietoja hakijoista ainoastaan hakijalta itseltään ja kolmannelta osapuolelta vain hakijan suostumuksella.
Silti olemme toistuvasti nähneet tilanteita, joissa seurakuntien edustajat suorastaan kutsuvat seurakuntalaisia kertomaan näkemyksiään hakijoista. Pääkaupunkiseudun yhden seurakunnan vaalitiedotteessa kehotettiin: ”Vaikka valinnan tekee seurakuntaneuvosto, voi seurakuntalainen osallistua vaalipaneeliin ja/tai ottamalla yhteyttä luottamushenkilöihin.”
Huhumyllyn uhriksi joutuva viranhakija on suojaton.
Pienemmän länsisuomalaisen kaupunkiseurakunnan kirkkoherra perusteli toimintaansa kirkkoneuvoston pöytäkirjassa rekrytointia koskien: ”On tavanomaista ja avoimen hallintotavan mukaista, että esittelijä asiaa valmistellessaan kuulee seurakuntalaisia, luottamushenkilöitä ja seurakunnan muita viranhaltijoita.”
Huhumyllyn uhriksi joutuva viranhakija on suojaton. Viranhakijoina olemme olleet tilanteissa, joissa olemme suoraan kysyneet, millaisia huhuja meistä on kerrottu. Eräs luottamushenkilö kertoi käyneensä luottamuksellisia keskusteluja, joita ei voi paljastaa. Kirkkoneuvostot ovat vastanneet, että ”kokouksissa ei ole käsitelty hakijoiden yksityiselämää koskevia asioita”.
Myöskään hallinto-oikeus ei tietojemme mukaan tutki kokousten ulkopuolella tapahtuneita asioita. Hallinto-oikeus arvioi päätöksen laillisuutta, mutta tyytyy kirkkoneuvoston lausuntoon, ettei kokouksissa ole käsitelty hakijan yksityiselämää koskevia asioita. Yksityisyydensuojalain vastainen tiedonhankinta, jolla käsityksemme mukaan monessa tapauksessa on tosiasiallinen vaikutus valintaan, jää tutkimatta.
Käsitellessään virkavalintaa koskevaa valitusta hallinto-oikeus toteaa toimielimen käyttäneen sille kuuluvaa harkintavaltaa ja oikeutta painottaa täytettävän viran kannalta merkityksellisiä valintakriteerejä. Kokemuksemme mukaan ansiovertailuissa kuitenkin todetaan usein ainoastaan hakijoiden kärkijoukko eikä yksilöidä parhaiten viran edellytykset täyttävää hakijaa. Harkintavallan nimissä valitsijat pääsevät syrjimään hakijoita henkilökohtaisten ominaisuuksien tai näkemysten perusteella. Liian usein virkavalinnoista äänestetään, vaikka ansiovertailun perusteella luulisi olevan selvää, kenellä hakijoista on parhaat edellytykset viranhoitoon.
Hallinto ei riittävästi suojaa perustuslain mukaisia oikeuksia syrjimättömyyteen ja tasapuoliseen kohteluun viranomaisen edessä. Hinnan tästä maksavat työn- ja viranhakijat, joiden urapolku katkeaa yksityiselämän tai vakaumuksen vuoksi. Julkishallinnon houkuttelevuus työnantajana kärsii.
Suurimman hinnan syrjivistä rekrytoinneista maksavat kuitenkin seurakuntalaiset. Kun virkanimitys tapahtuu poliittisesti, kirkkopoliittisesti tai henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella, virkaa päätyy jopa vuosikymmeniksi hoitamaan joku muu kuin kyvykkäin hakija.
Joutuessaan valittamaan valintapäätöksestä viranhakija on aina heikoilla. Parasta olisi, jos rekrytoijat kehittäisivät omaa toimintaansa niin että valintapäätökset olisi aina asianmukaisesti perusteltu täytettävän viran vaatimuksiin perustuvalla arvioinnilla. Kun näin ei ole, hallinto-oikeuksien pitäisi kyetä puuttumaan tosiasialliseen syrjintään.
Tuomas Hynynen
Terhi Latvala
Kirjoittajat ovat Lopen seurakunnan kirkkoherra ja seurakuntapastori.