Lopen kirkon lämpötila lasketaan peruslämmölle eli 15–16 celsiusasteeseen ja kirkko suljetaan tammi–maaliskuuksi. Lisäksi muissa Lopen seurakunnan tiloissa lämpötilaa lasketaan mahdollisuuksien mukaan 1–3 celsiusastetta kuitenkin niin, että niissä voidaan edelleen järjestää toimintaa.
Päätös lämpötilan laskemisesta syntyi Lopen kirkkoneuvostossa. Aloitteen teki kirkkoherra Tuomas Hynynen.
– Ajatus syntyi maailmantilannetta ja uutisia seuratessa. Seurakunnan talous kestää sähkölaskun, mutta jos sähköä ei ole, niin osallistumme energiansäästötalkoisiin.
Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on aiheuttanut energian hinnan ja saatavuuden ongelmia koko Euroopassa. Sähkön hinta on tänä syksynä noussut rajusti, ja talveksi sähköstä voi tulla pulaa.
Säästöä sähkölämmitteisen rivitaloasunnon vuosikulutuksen verran
Lopen kirkko on 1880-luvulla rakennettu tiilikirkko, pinta-alaltaan noin 840 neliötä. Tavallisesti kirkkoa lämmitetään sähköpattereilla. Kuluvan vuoden tammi–maaliskuussa lämmitykseen kului 77 100 kilowattituntia.
Seurakunta pyysi arvion lämpötilan laskun vaikutuksista Motivasta, joka on valtion kestävän kehityksen yhtiö. Motivan energianeuvojan arvion mukaan yhden lämpöasteen lasku kirkossa vähentäisi sähkönkulutusta noin viisi prosenttia. Neljän lämpöasteen laskemisella säästetään siten noin 20 prosenttia.
Mikäli talvi olisi samanlainen kuin tänä vuonna, säästö tammi–maaliskuulta olisi noin 15 000 kilowattituntia. Se vastaa keskikokoisen sähkölämmitteisen rivitaloasunnon tai hyvin pienen sähkölämmitteisen pientalon kokonaiskulutusta vuodessa.
Tuomas Hynynen kertoo, että seurakunnassa pohdittiin onko käyttökatkolla saavutettava säästö sen aiheuttaman vaivan väärti.
– Vaikutus on todellinen, mutta eihän sillä ihmeitä saavuteta. Ei yhden kirkon lämpötilaa laskemalla Suomea pelasteta. Se on kuitenkin myös symbolinen teko. Seurakunta kantaa sitä, mitä suomalaiset joutuvat kantamaan, Hynynen sanoo.
Pidemmän päälle Lopella on suunnitteilla kirkon peruskorjaus, jossa myös kirkon lämmitysjärjestelmä uusitaan.
– Keväällä linjasimme, että kirkkoon tulee ilma-vesilämpöpumppu ja kirkkosalin lattian alle vesikiertoinen lattialämmitys, Tuomas Hynynen kertoo.
Tuomas Hynynen. Kuva: Olli Seppälä
Jumalanpalvelukset, kirkkokahvit ja valtuuston kokoukset väistötiloihin
Jumalanpalvelukset siirretään talvikuukausiksi kappeliin, joka sijaitsee hautausmaalla näköetäisyydessä Lopen kirkosta. Tavallisena sunnuntaina jumalanpalvelukseen osallistuu Lopella 20–40 henkilöä ja kappeliin mahtuu 150 henkilöä, joten tilaongelmia ei pitäisi tulla. Suuret joulun, hiljaisen viikon ja pääsiäisen kirkkopyhät jätettiin käyttökatkon ulkopuolelle.
Kirkon sulkemisella on silti merkittäviä vaikutuksia Lopen seurakunnan toimintaan. Lopen kirkossa on kirkkosalin lisäksi kaksi monitoimisalia, joissa on järjestetty esimerkiksi kirkkokahveja ja muistotilaisuuksia.
– Kirkossa on pidetty myös kirkkovaltuuston kokouksia, joiden striimaamista varten siellä on systeemit valmiina. Epämukavaahan tämä on, ja paljon on asioita mietittävänä, Tuomas Hynynen sanoo.
Lämpötilan laskemisessa täytyy ottaa huomioon myös sen vaikutukset kirkon rakenteisiin, esineistöön ja urkuihin. Motivan energianeuvojalta saadun arvion mukaan nyt suunniteltu noin neljän asteen lämpötilan lasku ei vahingoita kirkon rakenteita.
Vielä merkittävämpi säästö olisi saatu aikaan, jos kirkon lämpötilaa olisi laskettu myös marraskuuksi. Joulun pyhinä kirkkoa kuitenkin tarvitaan lämpimänä, ja uruille lämpötilan sahaaminen olisi ollut vahingollista.
Energiansäästö puhuttaa myös muissa seurakunnissa
Kirkon käyttökatkon lisäksi kirkkoneuvosto päätti, että Lopen seurakunta liittyy mukaan valtionhallinnon yhteiseen Astetta alemmas -kampanjaan, jonka tavoitteena on saada kaikki suomalaiset säästämään energiaa. Lopen seurakunnan kirkkoneuvosto haastaa myös muita seurakuntia mukaan energiansäästötalkoisiin.
Kirkkohallituksen yliarkkitehti Edla Mäkelä kertoo, että seurakunnista on viime viikkoina otettu yhteyttä ja kysytty ohjeita energian säästämiseksi.
Mäkelän mukaan vielä pohditaan, annetaanko Kirkkohallituksesta seurakunnille syksyn kuluessa täsmävinkkejä energiansäästöön liittyen. Hän muistuttaa, että valtionhallinnon Astetta alemmas -kampanja on tarkoitettu meille kaikille. Päätökset täytyy kuitenkin tehdä seurakunnissa.
– Kirkkorakennukset ovat hyvin yksilöllisiä, ja lämpötilan laskeminen voisi aiheuttaa muita ongelmia, kuten kosteutta. Seurakunnissa tiedetään parhaiten, mitä pitää ottaa huomioon etteivät esimerkiksi vesiputket jäädy.
Miten seurakunnassasi säästetään tänä talvena energiaa? Kotimaa kerää nyt energiansäästövinkkejä, joita se julkaisee sitten seurakuntien yhteiseksi hyödyksi. Lähetä vinkki: toimitus@kotimaa.fi
Ilmoita asiavirheestä

