Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi 15.9., ja nyt vaalilistat on toimitettu seurakuntiin.
Kotimaa kysyi seitsemästä seurakunnasta listojen tilannetta. Ehdokkaiden kokonaismäärästä kirkossa ei vielä ole tullut tietoa.
Ylä-Savon seurakuntayhtymään kuuluvassa Varpaisjärven seurakunnassa saatiin kokoon yksi lista, jossa on riittävästi ehdokkaita vaalien järjestämiseksi. Listalla on 12 ehdokasta Varpaisjärven seurakuntaneuvostoon ja 6 ehdokasta Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuuston. Varpaisjärven seurakuntaneuvostossa on tulevalla kaudella 8 paikkaa. Varpaisjärven seurakunnalla on seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa 4 paikkaa.
Seurakuntaneuvostoon on ehdolla 8 aivan uutta jäsentä. Kirkkovaltuustoon ehdolla olevat ovat kaikki uusia ehdokkaita.
– Ihmiset ovat innostuneita lähtemään ehdolle ja haluavat vaikuttaa oman seurakunnan asioihin, ja meidän seurakunnan luottamushenkilöt ovat tehneet aktiivista työtä ehdokkaiden hankkimiseksi, Varpaisjärven vt. kirkkoherra Matias Koponen toteaa.
Hyviä syitä varpaisjärveläisten vaali-intoon saattavat olla seurakunnassa meneillään olevat isot asiat, kuten kirkkoon suunnitteilla olevat muutokset. Lisäksi mietinnässä on Varpaisjärven seurakuntatalon kohtalo.
Koposen mukaan ehdokkailla itsellään on nyt päävastuu omasta vaalityöstään. Seurakunta pitää vaaleja esillä ja kannustaa äänestämään. Vielä pohditaan, tarvitaanko vaalipaneeleita.
Joensuun seurakuntien ehdokasmäärä kasvoi hieman viime vaaleihin verrattuna. Seurakuntayhtymään kuuluu kuusi seurakuntaa. Kasvuun vaikutti ehdokkaiden määrän nousu Enon ja Rantakylän seurakunnissa.
Joensuussa palkattiin oma vaalikoordinaattori
Joensuun seurakuntien kuuteen seurakuntaneuvostoon on kaikkiaan ehdolla noin 120 ehdokasta. Viime vaaleissa ehdokkaita oli 117. Yhteiseen kirkkovaltuustoon pyrkii yhteensä noin 95 ehdokasta, mikä on sama määrä kuin viime vaaleissa. Yhteiseen kirkkovaltuustoon valitaan 51 jäsentä. Seurakuntaneuvostoihin valitaan 10–14 jäsentä seurakunnasta riippuen.
– Meillä on ollut ensimmäistä kertaa palkattuna projektityöntekijänä kaikkien seurakuntien yhteinen vaalikoordinaattori, viestintäpäällikkö Kirsi Taskinen kertoo.
– Olemme tukeneet yhtymän viestinnässä vaalikoordinaattorin avulla parhaamme mukaan seurakuntia ehdokkaiden haussa. Teimme vaalityötä esimerkiksi Joen Yössä seurakuntavaaliteltalla. Vaalien viestinnässä hyödynnämme seurakuntalehden, tiedotteiden ja uutiskirjeiden lisäksi verkkosivuja ja erityisesti somekanavia.
Äänestysintoa seurakuntayhtymän puolelta kohotetaan somemainonnan lisäksi mainoksilla lehdissä, radiossa ja ulkona.
– Pyrimme järjestämään mahdollisimman paljon tilaisuuksia, joissa tavataan ihmisiä kasvokkain. Varsinaisesti vaaleista vastaavat seurakunnat. Niissä joka ikinen työntekijä tekee töitä vaalien hyväksi.
Enossa saatiin lisää ehdokkaita
Joensuun seurakuntayhtymään kuuluvan Enon seurakunnan kirkkoherra Markku Koistinen kertoo, että paikkakunnalla on innostettu ja motivoitu seurakuntalaisia ehdokkaiksi.
– Vuosi sitten lähdimme puhumaan tästä. Onhan siinä sekin, että pienen seurakunnan tulevaisuus on kiinni siitä, onko päätöksentekijöitä, Koistinen sanoo ja kiittelee etenkin luottamushenkilöitä lehtikirjoituksista, joissa muistutettiin vaikuttamismahdollisuudesta seurakunnan isoihin asioihin.
Edellisen kerran Enossa oli sopuvaalit, ja varajäsenistä oli pulaa. Sairastumisten ja poismuuttojen vuoksi oltiin jo tilanteessa, että jokaisen oli tultava paikalle, jotta seurakuntaneuvosto oli päätösvaltainen. Nyt Enossa saatiin kokoon yksi lista, mitä Koistinen pitää onnellisena asiana varajäsenten kannalta. Listalla on nyt 17 ehdokasta seurakuntaneuvostoon, viimeksi 12. Yhteiseen kirkkovaltuustoon ehdokkaita on 11, viimeksi 6.
Oulussa ehdokkaiden määrä putosi
Oulussa ehdokkaiden määrä putosi. Neljä vuotta sitten seurakuntaneuvostoihin oli ehdolla 308 ihmistä, tänä syksynä 222, ja yhteiseen kirkkovaltuustoon 291 ihmistä, tänä vuonna 197.
Oulunsalon kirkkoherra ja Oulun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja <
Jyväskylässä saatiin torjuntavoitto
Jyväskylässä ehdokkaiden määrä kasvoi muutamalla.
– Onnistuimme torjuntavoittoon osaksi siksi, että ehdokashaku oli julkisempaa ja jaossa oli enemmän tietoa muun muassa kirkkopalvelujen vaali-inspiraattori Annmari Salmelan striimatun esityksen kautta, kirkkoherra Arto Viitala sanoo.
Jyväskylässä myös listat uudistuivat. Kirkkoherran mukaan niissä näkyy ehkä aiempaa enemmän polarisaatio.
Jyväskyläläisiä aiotaan innostaa äänestämään järjestämällä enemmän ennakkoäänestyspaikkoja marketteihin. Lisäksi edellisten vaalien tapaan esillä on kontti kävelykadulla, jossa voi käydä äänestämässä.
– Vaalit eivät ole vain hallinnollinen tapahtuma, vaan työntekijöille loistava mahdollisuus tavata seurakuntalaisia, Viitala sanoo.
Jyväskylässä on palkattu myös aiempaa enemmän työvoimaa seurakuntavaaleihin.
Imatran seurakunnassa valitsijayhdistyslistoja on kaksi: Myö Yhes ja Tulkaa kaikki – Kirkon uudistajat. Ehdokkaita on nyt 44, kun viime vaaleissa heitä oli 40. Ihan uusia ehdokkaista on 28.
Imatralla viestittiin ja näyttiin
Imatran kirkkovaltuustoon valitaan 27 luottamushenkilöä.
Vuoden verran Imatran kirkkoherrana ollut Mari Parkkinen on aiemmalta ammatiltaan toimittaja, joten vaaliviestintään on seurakunnassa panostettu.
– Ollaan oltu näkyvillä, puhuttu, liikuttu ihmisten ilmoilla, tehty somea, tsempattu ihmisiä ehdolle. Todella paljon on saatu mukaan uusia ja mukavasti nuoria ehdokkaita, Parkkinen sanoo.
Ehdokkaista neljä on 18–30-vuotiaita.
Parkkisen mukaan äänestysinnokkuutta kohotetaan samalla tavalla kuin ehdokkaitakin hankittiin.
– Ollaan läsnä ja näytään.
Liedossa kolmannes lisää
Liedossa ehdokkaiden määrä kasvoi edellisisistä seurakuntavaaleista lähes kolmanneksen eli 93 ehdokkaaseen.
– Työntekijät ovat houkutelleet ihmisiä aiempaa aktiivisemmin ehdolle. Heillä on ollut jopa leikkimielinen kilpailu siitä, kuka saa eniten seurakuntalaisia asettumaan ehdolle, kirkkoherra Risto Leppänen kertoo.
Hänen mukaansa Liedossa ei tällä hetkellä ole edes mitään erityistä kysymystä, johon tahdottaisiin vaikuttaa. Sen sijaan vallalla on pikemminkin ”myönteinen ilmapiiri.”
Leppänen tahtoo kiittää myös puolueita, jotka toimivat ainakin taustalla.
– Puolueiden aktiivisuutta seurakuntavaaleissa ei tarvitsisi kirkossa hävetä, Leppänen sanoo.
Vaaleissa on toista kertaa käytössä vaaliauto, joka kiertää kylillä määrätyissä äänestysosoitteissa. Näin ennakkoon äänestäminen helpottuu. Autosta on jaossa 1 500 leipää.
Lisäksi Liedon kirkon Leipähuoneen avajaisia vietetään ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. Myös siellä saa äänestää.
Edellisissä vaaleissa Liedon äänestysprosentti oli yli 20. Yhtenä syynä hyvään prosenttiin oli se, että vaalien viimeisinä tunteina seurakunta antoi somessa lupauksen asentaa valot maillaan oleville kuntoportaille, jos äänestysprosentti nousee yli 20:n.
Lupaus on pidetty.
Ilmoita asiavirheestä

