Kymmenettä kertaa jaetun Kunnioittavasti köyhyydestä -journalistipalkinnon sai maaliskuussa Kalevan toimittaja Päivi Alasuutari. Palkinnon myöntää Köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin. Sosiaalipolitiikan aiheisiin erikoistunut Alasuutari palkittiin viime vuonna kirjoittamastaan artikkelisarjasta, joka käsitteli erityisesti asumistuen leikkausten seurauksia Oulun seudulla.

1. Kela kehottaa ihmisiä etsimään halvempia vuokra-asuntoja asumistuen leikkauksen takia. Mitä tästä on seurannut?

– Hakemukset halvempiin asuntoihin ovat lisääntyneet tavattomasti, samoin vuokranmaksujärjestelyt, koska ihmisten rahat ovat tosi tiukalla. Tapaamieni ihmisten asunnot eivät olleet mitenkään erityisen kalliita, ja vielä edullisempi pitäisi löytää. Niitä on kovin vähän.

– Ihmisellä on syynsä asua tietyllä alueella. Naapurit tukevat toisiaan lastenhoidossa tai auton lainassa. Vanhemmat saattavat asua lähellä, heistä on apua tai he kaipaavat apua. Yhteisöllisyys ja verkostot ovat tärkeitä. Nyt ihmiset kokevat voimattomuutta, kun merkitystä on vain sillä, miten halvalla pystyy asumaan.

2. Miten haastavaa tällaisten juttujen tekeminen on?

– Selvitin Oulun kaupungin Sivakka-vuokrataloyhtiön tilannetta. Se on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhtiö, alueen ylivoimaisesti suurin. Sillä on noin 8 400 vuokra-asuntoa. Yllättävän helposti sain haastatteluja. Sivakan johtajat olivat tosi avuliaita. Heidän kauttaan tavoitin myös vuokralaisia. Kaikkiin juttuihini, joissa olen käsitellyt tukien leikkaamista, löysin ihmisiä, jotka puhuivat omalla nimellään ja kasvoillaan.

3. Millaista palautetta olet saanut?

– Palautteista käy ilmi vääristyneitä käsityksiä: Kela maksaa vuokrat, valtio maksaa yleishyödyllisen asuntotuotannon talot, veronmaksajien rahoilla tehdään sitä sun tätä. Asukkaiden vuokrillahan näitä taloja pyöritetään. Ja vaikka palautteessa ei edes kiistetä faktoja, sanotaan, että on vain väärä valinta tehdä tällaisia juttuja. Vihervassariksi on haukuttu, ei mitään sen uhkaavampaa. Mutta myönteistä palautetta sain vähintään yhtä paljon. Palkitun sarjan juttuja on luettu paljon.

4. Sait Kunnioittavasti köyhyydestä -palkinnon tapahtumassa, jossa keskusteltiin köyhyyden kuvasta mediassa. Miten itse arvioisit, ovatko journalistit onnistuneet työssään?

– Olen nähnyt paljon aihetta hyvin avaavia juttuja. Mutta yhä näkee niitäkin, joita ennen vanhaan kutsuttiin sosiaalipornoksi. Kuvataan vain kurjuutta ja avataan huonosti, miten päätöksenteko liittyy köyhyyteen. Hyvä, että kerrotaan ihmisten tarinoita, mutta niihin ei pidä hukkua. Aina kun tulee uutta sosiaalipolitiikan lainsäädäntöä, pitää miettiä, keihin se vaikuttaa ja millä tavoin.

5. Paneelikeskustelussa tuli esille myös vähäosaisten tuntema viha. Miten lopulta pitäisi kirjoittaa köyhyydestä kunnioittavasti?

– Julkisuuden kuva vähäosaisuudesta on aika reipas. Sitä mietin itsekin, olenko pehmennellyt ihmisten sanomisia. Haastattelin pienipalkkaista työssäkäyvää yksinhuoltajaäitiä, joka kaikin voimin tuki lapsiaan. Leikkaukset osuvat heihin. Kun kysyin, miltä elämä tuntuu, hän vastasi, että ”kyllähän sitä nyt ajattelee, että haistakaa paska koko valtiovalta”.

– Suuttumus näkyy, mutta ihmiset ovat tosi taipuvaisia ja kestäviä. He eivät halua elää katkeruudessa eivätkä välittää sitä lapsilleen.

6. Olet kirjoittanut myös lapsista ja nuorista. Millaisia havaintoja teit?

– Turun yliopiston tutkimuksessa nuoret kirjoittivat itse köyhyyskokemuksistaan. Tein tutkimuksesta jutun. Haastattelin lapsena huostaanotettua nuorta miestä, jolla oli mielenterveysongelmia. Hän oli työkyvyttömyyseläkkeellä. Tarjosin nuorukaiselle lounaan ja kiinnitin huomiota, että hän söi kovin vähän. Hän kertoi, että on opetellut syömään niin, että pärjää vähällä ruualla. Se oli minulle kuin nyrkki vatsaan. Hän oli totutellut siihen, ettei saa tarpeeksi ruokaa. Ei ole mitään muuta mistä säästää kuin ruoka.

– Sekä tutkijoita että minua järkytti, miten lapsilta ja nuorilta puuttui perustarpeita. Nälkä ja rikkinäiset vaatteet olivat toistuva kokemus. Köyhien lasten ja lapsiperheiden määrän kasvu on karmivaa. Meidän yhteiskunnan pitäisi pystyä parempaan.

7. Olet juuri jäänyt eläkkeelle työskenneltyäsi Kalevassa 28 vuotta Millä mielin jätät työsi?

– Onhan tämä sillä tavoin hieno ammatti, että olen saanut perehtyä itseäni kiinnostaviin aiheisiin. Aion seurata yhteiskunnallista keskustelua ja lainsäädäntöä, mutta näillä näkymin en jatka journalistin työtä. Olen kiitollinen. Annan nyt aikaa lapsenlapsilleni, hoivakodissa asuvalle isälleni, lauluharrastukselleni ja hiihtämiselle. Rakastan pohjoisen talvia.

Lue myös:

Köyhyyden todellisuus on esillä mediassa entistä avoimemmin, mutta meneekö viesti perille?

Ilmoita asiavirheestä