Miellyttävän rauhallinen keskustelija. Antaa tilaa toiselle, kuuntelee keskittyneesti ja vastaa ajatuksella tyhmempiinkin kysymyksiin. On aidosti myönteisessä, ystävällisessä ja lämpimässä hengessä läsnä hetkessä.

Turkulainen Laura Arikka, 40, näyttää elävän niin kuin opettaa.

Eipä ihme, että vuonna 2019 perustetun Erätauko-säätiön toimitusjohtaja ja pappi on jo ehtinyt pokata palkintoja työstään. Hänelle myönnettiin Suomen IPI:n eli Kansainvälisen lehdistöinstituutin Sananvapauspalkinto 2021, ja hänen johtamansa säätiö sai Kirkon viestintäpalkinnon 2020.

Erätauko-säätiö opettaa ja kannustaa kehittämään dialogin taitoa. Arikka korostaa, ettei kenenkään tarvitse olla lähtökohtaisesti hyvä keskustelija, vaan sitä voi oppia.

Hänen henkilökohtaisena kehityskohteenaan on vaikeiden asioiden esiin nostaminen ja niistä puhuminen hautomisen sijasta.

– Introverttina olen aika varautunut uusien ihmisten kanssa ja tarkkailijaluonne porukoissa. Meidän tarkkailijoiden kehityskohteena on, ettemme tule jyrätyiksi. Tarvitsemme lisää sanomisen rohkeutta.

Nyky-yhteiskunnassa arvostetaan ekstroverttejä, mutta muidenkin kuin hyvien ja rohkeiden keskustelijoiden täytyy päästä yhteiskunnallisiin debatteihin.

– Myös epävarmempia ihmisiä on kutsuttava mukaan.

Erilaisissa tilanteissa tarvitaan erilaisia ihmistyyppejä, jotta keskustelu ja ryhmädynamiikka toimivat.

– Vahvuutenani on, että olen melko kärsivällinen ja jaksan kuunnella ihmisiä.

Meneekö dialogeja työkseen toteuttavalla toimitusjohtajalla koskaan hermot keskusteluissa?

– Minusta tuntuu epämukavalta, jos joku puhuu toisten päälle tai ei anna toisille tilaa puhua.

Valtaosa kaipaa parempaa ja rauhallisempaa keskustelua

Erätauko-säätiö ja sen johtaja saivat heti suuresti myönteistä huomiota. Pohjalla oli Sitran kehitystyö sekä monet yhteistyökumppanit, jotka ottivat toimintamallin käyttöönsä. Erätauko ei olisi näin suosittu ilman yhdessä tekemistä.

Kaiketi läpimurto johtuu myös siitä, että keskustelukulttuurin tason nostamiseen oli sosiaalinen tilaus?

– Valtaosa suomalaisista kaipaa parempaa ja rauhallisempaa yhteiskunnallista keskustelua. Siihen kuuluu toisten kuunteleminen ja kunnioittaminen. Voidaan olla eri mieltä ja tulla silti kuulluiksi.

Ylen kolme vuotta tekemien kansalaiskyselyjen mukaan suurin osa suomalaista kokee keskustelukulttuurimme muuttuneen huonommaksi. Yli 80 prosenttia kansalaisista kaipaisi enemmän kohteliasta käytöstä etenkin sosiaalisessa mediassa.

Noin viidennes haastatelluista, erityisesti vanhempien ikäluokkien edustajat, arvioivat keskustelukulttuurin menneen parempaan suuntaan.

– Iäkkäämmät ihmiset ovat kokeneet suomettumisen ajan itsesensuurin, jolloin vaikeista asioista ei puhuttu ääneen, ja mielessä on myös kansan vahvan jakautumisen aika. Entistä useammanlaiset ihmiset saavat tänään äänensä kuuluviin.

Polarisaatio on uhka demokratialle

Kun sosiaalisen median käyttäminen kasvoi vauhdikkaasti viitisentoista vuotta sitten, Laura Arikka näki sen suurena mahdollisuutena vahvistaa demokraattista keskustelukulttuuria.

– Some mahdollistaa enemmän yhteydenpitoa ja vuorovaikutusta. Se tarjoaa keinoja löytää uusia ystäviä ja yhteisöjä ja tilaisuuksia tuntea itsensä hyväksytyksi.

Pian tuli yhä selkeämmin esiin myös sosiaalisen median synkkä puoli, pahamaineinen polarisaatio eli vastakkainasettelujen ja viholliskuvien lietsominen.

Rakentavaa dialogia edistävä Erätauko-säätiö sai alkunsa juuri polarisaatioon liittyvistä huolista ja pohdinnoista Sitran tulevaisuustiimissä.

– Polarisaatio, josta osa on poliittisesti ja valtionjohtoisesti masinoitua, vie pohjaa ihmisten väliseltä luottamukselta. Se on uhka demokratialle.

Propagandistiset valemediat, valeuutiset, ”vaihtoehtoisten totuuksien” esittäjät ja moderoimattomat vihasivustot löysivät tiensä Suomeenkin. Koronarokotteiden vastustajien sekä koronan ja ilmastonmuutoksen kieltäjien monet väitteet nousivat nettikeskustelujen syövereistä.

Länsimaisen demokratian on nähty olevan menossa vaarallisen suuntaan yhä aggressiivisemman keskustelun ilmapiirissä.

– Demokratia ei ole luhistunut, vaikka sitä haastetaankin. Haluan nähdä yhä sen hyvän perustan ja voiman.

Unohdetut ihmisryhmät eivät koe tulevansa kuulluiksi

Propagandistinen populismi ja sen vastakkainasetteluja ruokkiva puhetapa versovat osin siitä, etteivät unohdetut ihmisryhmät koe tulleensa kuulluiksi, Laura Arikka arvioi.

Turhautuminen ja tyytymättömyys, joka olisi ollut nähtävissä ja kuultavissa, jos joku olisi halunnut nähdä ja kuulla, saa monenlaisia ilmaisumuotoja. Olisi käytävä keskustelua siitä, mikä näissä ihmisissä herättää huolta ja epäluottamusta.

– Dialogi mahdollistaa sen, että ihmiset tulevat kuulluiksi erilaisista taustoista riippumatta. Jos jotkut ihmisryhmät unohdetaan, heille voi tulla sellaisia kuuntelijoita, jotka aiheuttavat syventyvää polarisaatiota.

Verkkosivustot voivat olla hyvä vuorovaikutusväline. Syksyllä Sitran laajassa tutkimuksessa kansalaiset kertoivat, että osallistuisivat mielellään päätöksenteosta käytävään keskusteluun verkkoalustojen kautta.

Korona-aikana moni havaitsi etäkeskustelun hyväksi muodoksi. Joillekin ne madaltavat kynnystä osallistumiseen, sillä kasvokkain kohtaamiseen tuntemattomien kanssa saattaa liittyä jännitystä. Etäisyydet Suomessa ovat pitkiä, joten nettikeskustelu helpottaa siltäkin osin laajempien piirien pääsemistä mukaan.

– Keskustelun järjestäjä rajaa monia ihmisiä pois, jos hän tekee omien mieltymystensä pohjalta päätelmiä, millainen keskustelutapa muille sopii.

Ihmisarvoa kunnioitetaan entistä enemmän

Kirkollisista kipupisteistä on Laura Arikan mukaan keskusteltu runsaasti 2000-luvulla. Ennen nykyistä pestiään hän työskenteli seurakunta- ja oppilaitospappina ja Kirkkohallituksen asiantuntijana.

– Kirkossa on paljon ihmisiä, jotka puhuvat hyviä asioita. He nostavat tärkeitä ja vaikeitakin asioita keskusteluun. He saattavat saada myös todella asiatonta kommentointia ja kohtelua osakseen.

Moni yli kolmesta miljoonasta jäsenestä ei ole mukana missään kirkollisessa keskustelussa.

– Heidän kuulemisensa voisi olla avain siihen, miten tästä jatketaan eteenpäin.

Seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset kyllä tekevätkin monessa paikassa hyvää työtä. He kohtaavat ja kuuntelevat ihmisiä arjen keskellä ja kirkkorakennusten ulkopuolella.

– Niissä kohtaamisissa ollaan kirkon elämän ytimessä. Tarvitaan enemmän saarnapaikoista ulos astumista ja ihmisten kuuntelemista.

Kirkollinen keskustelukulttuuri on Arikan mielestä mennyt eteenpäin. Ihmisten asiattomalle kohtelulle on asetettu rajoja esimerkiksi yhdenvertaisuusasioissa.

– Toisten ihmisarvoa kunnioitetaan entistä enemmän, ja jos näin ei tehdä, syrjiviin sanoihin ja tekoihin puututaan. Tämä on tosi tärkeää.

Mielipiteet voivat olla erilaisia, eikä yksimielisyyteen tarvitse päästä, mutta tärkeää on, että kukin saa kertoa oman ajatuksensa ja kokemuksensa.

– Toimiva keskustelukulttuuri on helpointa aloittaa omasta itsestä. Miten minä vaikutan tänään rakentavasti keskusteluun, miten kuuntelen muita ja mahdollistan uusia yhteyksiä?