Entä jos kuolema onkin surullinen, ystäviä vailla oleva luurankohahmo tyhjällä rannalla? Onko traagisen hahmon yksinäisyyden takana nyky-yhteiskunta, jossa kuollaan useimmiten sairaalassa tai hoitokodissa verhojen takana, etäällä arjesta?
Kemin taidemuseossa esillä oleva Kuolemantanssi-näyttely herättää kysymyksiä, joita pohtiessa kuolema ainakin hetkellisesti työntyy etäältä keskelle talvista arkipäivää.
***
Kuolemalla ei ole ystävää -taideteoksen on tehnyt rovaniemeläinen kuvataitelija Tuomas Korkalo. Hän on yksi viidestä jäsenestä Kuolemattomat-taitelijaryhmässä. Ryhmän yhteinen näyttely tyydyttää osaltaan ihmisen loputonta uteliaisuutta kuolemaa kohtaan.
Kuolemattomat-ryhmän taitelijat, Korkalon lisäksi Jouko Alapartanen, Ulla Remes, Anna-Maija Rissanen ja Mika Vesalahti tuovat jokainen teoksillaan kuolemaan omanlaisensa näkökulman.
Taitelijoiden töitä ei yhdistä yhtenäinen tyyli. Heitä liittää toisiinsa ymmärrys taiteen voimasta silloin, kun ihminen pyrkii sopuun asian kanssa, joka ylittää käsityskyvyn.
Tämänhetkisten maailman tapahtumien – sota Euroopassa, Turkin ja Syyrian maanjäristyksen valtaisat uhriluvut – seurauksena kuolema on myös ajankohtainen uutisaihe.
***
Näyttelyn ytimessä on Virossa asuvan yhdysvaltalaisen antropologikeräilijän Roland Paul Firnhaberin Dance of death -kokoelma 1500–1900-luvuilta. Juuri tämän kokoelman teoksista näyttely alkaa. Esillä on harvinaisia Firnhaberille kuuluvia kuolemantanssi-aiheisia uniikkivedoksia: puupiirroksia ja metalligrafiikkaa.
Kuolemantanssi (engl. Dance of death) oli keskiajalla yleinen maalaustaiteen aihe, joka kuvaa vertauskuvallisesti kuoleman universaaliutta ja arvaamattomuutta
Firnhaberin kokoelma kertoo, että keskiajalla kuolema oli alati läsnä ja siihen myös valmistauduttiin. Dancing Skeleton -teos, kuten kokoelman kaikki taide, viestii: muista, että kuolet.
Vaikka kuolema kurkki kaiken aikaa kannoilla – olihan esimerkiksi lapsikuolleisuus keskiajalla suurta – ei se ollut este lähestyä aihetta myös sarjakuvamaisesti ja humoristisin keinoin. The Skaiters -teoksessa kuolemaa symboloiva luuranko liukastelee hassunkurisen näköisenä jäihin putoavien ihmishahmojen keskellä.
Arkipäiväistikö tällainen kuva kuolemaa? Tuskin mikään teos pystyi silloin tai pystyy nyt viemään kokonaan pois kuolemaan liittyvää pelkoa ja ahdistusta.
Dance of death -kokoelman esillä oleminen Suomessa on harvinaista, kertoo näyttelyn nykytaitelija Ulla Remes. Hän arvioi, että teoksiin tutustuminen Kemissä saattaa olla jopa ainutkertainen mahdollisuus.
Firnhaberin kokoelma on näyttelyn ydintä myös siksi, että Kuolemattomat-ryhmällä oli viisi vuotta sitten kunnia tulla kutsutuksi Viroon paikan päälle tutustumaan keräilijän löytöihin. Poikkeuksellinen tilaisuus aukeni, kun näyttelyn taiteilijoihin kuuluva Mika Vesalahti oli Virossa työskennellessään tutustunut henkilökohtaisesti Roland Paul Firnhaberiin.
Keskiajalta nykyaikaan näyttelyvierasta vievät muun muassa Jouko Alapartasen pysäyttävä maalaus ruumisvaunuista, Anna-Maija Rissasen teokset Elämänvirroista, Ulla Remeksen värikylläiset työt, Tuomas Korkalon tussi- ja vesiväriteokset ja Mika Vesalahden teos, jossa luuranko kantaa raskasta puuta.
***
Onko kuolema sittenkin myös helpotus? Vapauttaako se meidät lopullisesti taakoista, joita elämä antaa kannettavaksi itse kullekin?
Näyttelyn yhden osan muodostaa Ulla Remeksen ideoima installaatio Jäämistö, joka koostuu muistoesineistä.
Ennen näyttelyn avajaisia Kemin taidemuseo etsintäkuulutti kansalaisten parista esineitä, jotka muistuttavat jostakusta jo poismenneestä läheisestä. Pyyntö poiki kymmeniä esineitä tarinoineen hienoksi lisäksi Kuolemantanssi-näyttelyyn. Kuolemantanssi-näyttelyssä kuolemasta tuskin tulee ystävä, mutta teokset uskaltavat herätellä keskustelua vääjäämättömästä.
Taiteilijaryhmä Kuolemattomien Kuolemantanssi -näyttely Kemin taidemuseossa 25.3. saakka.