Monet seurakunnat ovat majoittaneet viime viikkoina Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita.
Erityisesti nettikeskustelijoita tuntuu mietityttäneen kysymys siitä, miten evankeliumia pidetään esillä, kun seurakunta auttaa turvapaikanhakijoita, joilla on eri uskonto? Kotimaa24 kysyi asiaa turvapaikanhakijoiden kanssa tekemisissä olleilta seurakuntien työntekijöiltä eri puolilta Suomea.
Tampereen seurakuntien Torpan kurssikeskukseen Näsijärven rannalle on perustettu ”Torpan pakolaisleirinä” tunnettu turvapaikanhakijoiden majoituspiste. Seurakuntien kehittämistyön asiantuntija Jussi Laine järjesti siellä äskettäin lastenlauluhetken yhdessä kanttori Sanna Ketolan kanssa. Lapset nauttivat ja tulivat syliin eivätkä olisi antaneet heidän lopettaa lainkaan.
– Leikimme ja lauloimme siinä Hämä-hämä-häkkiä ja Jumalan kämmenellä. Sanoilla ei ollut mitään merkitystä, koska ei siellä juuri kukaan ymmärrä edes englantia saati suomea. Laulut kuitenkin vastasivat jotenkin lasten turvan ja lohdun tarpeeseen. Siinä jos missä oli Jeesus läsnä. Omien sanojensa mukaan hän on aina läsnä apua tarvitsevissa, Laine sanoo.
– Kun turvapaikanhakijoilla on kylmä ja nälkä ja he ovat joutuneet olemaan pitkään pakomatkalla saaden eri vaiheissa viranomaisilta kyytiä, on suurinta evankeliumia olla heille kuin ihminen ihmiselle. Jeesusta mukaillen voisin todeta, että laupeutta minä tahdon enkä herätyskokouksia, Laine jatkaa.
Jussi Laineen mukaan seurakunnan tiloissa pidetään toki näkyvillä krusifikseja ja muita kristillisiä kuvia silloinkin, kun ne ovat hätämajoituskäytössä. Työntekijät pitävät yllä työasuja ja tunnuksia, joista turvapaikanhakija ymmärtää, että he ovat kristillisen kirkon palveluksessa. Yhteisen kielen puuttuessa kommunikoidaan kuitenkin lähinnä katseilla, eleillä ja hymyillä.
”Evankeliumi tulee lihaksi kätten töissä”
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakonissa Heidi Karvonen kertoo, että työntekijöillä on Oulussakin tunnukset yllään ja valmius keskustella myös hengellisistä asioista turvapaikanhakijoiden niin halutessa.
– Ei evankeliumia pidä piilottaa, päinvastoin, mutta hädässä olevan ihmisen hätä ja tuska tulee ottaa todesta ja vastaan. Diakoniatyössä emme kysy, kuulutko kirkkoon tai mihin kirkkoon. Hädässä olevia pyritään aina auttamaan. Julistus ja palvelu voivat olla yhtä, Karvonen sanoo.
Kemin kirkkoherra Markku Korpela painottaa, että evankeliumi tulee lihaksi kätten töissä.
– Otamme vakavasti Herramme sanat: Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Hädänalaiselle ei siis julisteta, vaan häntä autetaan ja luotetaan, että Jumala tekee salatulla tavalla työtään keskellämme.
– Rakkauden teot sekä kristilliset symbolit julistavat hiljaisella tavalla siitä, mistä meidän rakkautemme lähimmäistä kohtaan kumpuaa. Myöhemmin kotouttamisvaiheessa on hyvä pitää esillä seurakunnan toimintaa englanniksi ja jos mahdollista muillakin kielillä. Seurakunta voi ottaa roolia myös turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön tutustumisessa toisiinsa, Korpela jatkaa.
Kristittyjenpelko vaihtui käsitykseen kauniista uskonnosta
Kirkkonummen seurakunnan tiedottaja Timo Hormio osallistui pari viikkoa sitten Helsingin Agricolan kirkossa Tuomasmessuun, johon osallistui myös kryptaan majoitettuja turvapaikanhakijoita.
– Messun jatkoilla kuultiin heistä kahta. Irakista paennut muslimimies kertoi, että hänelle oli ollut vaikea ajatus tulla kristittyyn maahan. Hän kuitenkin sanoi löytäneensä täältä kauniin uskonnon ja hyviä ihmisiä. Miehen puheenvuoro osoitti hyvin, että toimiessamme oman uskomme mukaan annamme parhaan mahdollisen, ennakkoluuloja kumoavan todistuksen, Hormio sanoo.
Hormion mielestä turvapaikanhakijoita tulee auttaa vain ja ainoastaan lähimmäisenrakkaudesta. Toiminnan motiivina ei pidä olla yritys saada kirkolle uusia jäseniä.
– Tämä ei ole lähetystehtävä, kyse on hädänalaisten mukana kulkemisesta. Tietenkin ihmisten on oltava avoimesti sitä mitä on: seurakuntalainen saa kertoa olevansa kristitty ja toimivansa, koska uskomme hyvän tekemiseen. Tämä kuuluu normaaliin ihmisten väliseen kohtaamiseen. Turvapaikanhakijat ovat usein halukkaita keskustelemaan uskonnosta, paljon halukkaampia kuin me Suomessa olemme tottuneet.
– Sen sijaan evankeliumin aktiivinen esillä pitäminen ei auttamistyöhön sovi. Toiminnassa tulee kaikin tavoin kunnioittaa toisen vakaumusta, eikä käyttää hänen hämmennystään hyväkseen. Evankelioiminen hyvin nopeasti söisi seurakuntien uskottavuuden, Hormio sanoo.
Samoin ajattelee johtava diakoniatyöntekijä Tero Konttinen Nurmijärveltä.
– Turvapaikanhakijoille turvallisuus ja lämmin vastaanotto luovat ensivaikutelman. Päivittäisasioiden, yösijan, ravinnon ja hygieniapuolen jälkeen tulee aika, jolloin on aikaa ja odotellaan päätöstä. Kristityn ykkösasia on mielestäni kuuntelu, läsnäolo ja inhimillinen välittäminen. Sitä kutsutaan myös rakkaudeksi.
Kuva: Joona Raudaskoski. Helsingin Lauttasaaren kirkkoon on hätämajoitettu satakunta turvapaikanhakijaa.
Lue myös: