Kansanedustaja Ville Valkonen, muusikko Make Perttilä, työterveyslääkäri Anumari Karlsson ja lentäjä Iisakki Saari kasvoivat lähetystyöntekijöiden lapsina Namibiassa, Etiopiassa, Japanissa ja Venäjällä.

Namibia jätti elinikäisen jäljen

Kauppatieteilijä, kansanedustaja Ville Valkonen, 34, asui lapsuudessaan 1990-luvulla Ambomaalla Pohjois-Namibiassa, missä aloitti koulunsa.

– Sinne liittyvät ensimmäiset todella merkittävät kokemukseni. Varhaisin muistoni on kolmevuotissyntymäpäiviltä: hiekalle palmun alle oli katettu limua ja karkkia.

Valkonen muistaa lapsuuden Namibiasta valtavan pitkät jumalanpalvelukset. Ne saattoivat kestää lähes koko sunnuntain.

– Me lapset leikimme vähän matkan päässä tai olimme pyhäkoulussa.

Valkosen koko perheen suhde eteläisen Afrikan kaukaiseen maahan on edelleen hyvin läheinen. Hänen siskonsa asuu siellä ja oma vaimo on taustaltaan namibialainen.

Varsinais-Suomen vaalipiiristä kansanedustajaksi edesmenneen Ilkka Kanervan tilalle tullut kokoomuspoliitikko on eduskunnassa Namibian ystävyysryhmän puheenjohtaja. Hän kuuluu myös Arkadianmäen raamattupiiriin, joskaan ei ole juuri ehtinyt osallistua sen toimintaan.

– Edustajien työ on erittäin vaativaa ja aikaa vievää, ja kalenterit ovat koko ajan pullollaan.

Lapsuuden kokemukset Namibiassa vaikuttivat Ville Valkosen kiinnostumiseen yhteiskunnallisista asioista, maailmankuvaan ja arvoihin. Hän oppi myös toimimaan kansainvälisessä ympäristössä.

– Apartheid oli juuri loppunut ja Namibia oli todella kehittymätön Suomeen verrattuna. Kontrasti Suomeen oli silmiä avaavaa. Ihmisten eriarvoisuus, köyhyys ja ympäristöongelmat olivat ihan eri planeetalta.

Sähköt ja vedet saattoivat olla poikki päiväkausia. Kaikilla ihmisillä ei ollut kenkiäkään.

Suomalainen lähetystyö on ollut Valkosen mukaan hyvin vaikuttavaa varsinkin Ambomaalla, ja namibialaiset arvostavat sitä suuresti. Ensimmäiset koulut, sairaalat ja länsimaisen kulttuurin vaikutteet tulivat lähettien kautta. Luterilaisuus juurtui maahan.

– Martti Rautanen loi ambokielen kirjakielen kääntäessään Raamattua. Martti Ahtisaari oli maan itsenäistymisprosessin pääneuvottelija, ja hän on Namibian kunniakansalainen.

Valkosen äiti työskenteli Suomen Lähetysseuran kautta lapsityön koordinaattorina Namibian luterilaiselle kirkolle. Hän muun muassa koulutti lastentarhanopettajia ja perusti päiväkoteja. Isä oli rakennusvalvoja, joka esimerkiksi rakennutti ja saneerasi kirkon yhteydessä toimivia kouluja, sairaaloita, päiväkoteja sekä seurakuntien tiloja.

– Me elimme kristillisessä yhteisössä, ja uskonto liittyi koko elämäntapaan. Se oli ihmisiä yhdistävä tekijä. Pääosa perheemme paikallisista tutuistakin oli vahvasti kristittyjä.

Elämä kirkon yhteydessä jatkui luontevasti Suomessa. Ville Valkonen kävi Lähetysseuran rippikoulun Päiväkummussa ja toimi isosena. Hän oli kahdeksan vuotta Paimion kirkkovaltuustossa ja käy jumalanpalveluksessa sikäli kuin kiireiltään ehtii.

– Elän ihan arkista kristityn elämää. Sitähän meidän perheen taival on. Usko ja arvopohdinta on elämänmittainen matka, jossa tulee erilaisia vaiheita ja keskusteluita Jumalan kanssa. Minulle se on ollut aina keskeinen osa elämää.

Kansanedustaja pitää erittäin hienona ja arvokkaana asiana sitä, että kirkolla ja kristinuskolla on Suomessa edelleen vahva asema. Kirkon ja yhteiskunnan vuorovaikutus on kunnioittavaa ja hedelmällistä.

– Uskon, että nekin suomalaiset, jotka eivät ole vakaumuksellisia kristittyjä, arvostavat aika paljon sitä työtä, mitä luterilainen kirkko tekee. Suomessa myös maallinen arvopohja heijastaa pitkälti kristillistä etiikkaa.

Jokainen etsii yhteyttä Jumalaan omalla tavallaan, Ville Valkonen näkee.

– Luterilaisuus on ihan yhtä syvällinen kristinuskon muoto kuin mitkä tahansa muutkin.

Muistot Etiopiasta kantavat muusikkoa

Muusikko Markku ”Make” Perttilän, 47, lapsuuden muistot Etiopiasta ovat hyvät ja lämpimät. Hosainan Heton alueella asuneiden lähetystyöntekijöiden yhteisö oli mukava ja kotoisa.

– Meitä lähetyslapsia asui paljon naapurustossa ja leikimme aamusta iltaan ulkona. Jälkikäteen se tuntuu erittäin onnelliselta lapsuudelta.

Etiopialaiset lapset olivat usein mukana leikeissä. He osasivat muutaman sanan suomea ja suomalaiset jokusen sanan amharaa. Sillä pärjättiin mainiosti.

– Etiopialaisuus tarkoittaa minulle yhä sydämellisyyttä, välittämistä, vieraanvaraisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Perttilä toteaa, että hengellisenä yhteisönä lähetystyöntekijöiden joukko oli tiivis. Lapsen näkökulmasta se tuntui turvalliselta. Kodissa hengelliset asiat olivat vahvasti läsnä. Isä oli pappi ja äiti uskonnonopettaja. He työskentelivät Suomen Lähetysseuran palveluksessa.

– Koin kotini kristillisyyden hyväksi kasvualustaksi. Sain olla oma itseni, ja sain myös kyseenalaistaa asioita.

Aika Etiopiassa jätti vahvan jäljen Make Perttilään ja hänen tapaansa katsoa maailmaa. Afrikka on ollut aina mantereena hänelle erityinen. Hän on miettinyt paljon epätasa-arvoa läntisen maailman ja Afrikan välillä. Länsimainen vauraus syntyi kolonialismin seurauksena.

– Siirtomaavallan myötä syntyi hyvin epäreilu lähtökohta maailman järjestykselle. Koen siitä syyllisyyttä ja ajattelen, että yltäkylläinen elämäntyylimme on kuin synnissä elämistä.

Perttilän mielestä meidän velvollisuutemme kristittyinä on pyrkiä korjaamaan kaikin tavoin nämä vääryydet ja toimia rohkeasti tasa-arvoisemman maailmanjärjestyksen edistämiseksi.

Afrikan tilanne tuli vahvasti Perttilän kasvoille vuonna 2019, kun hän teki sisarustensa kanssa muistelumatkan Etiopiaan, joka on koko sisarusparven synnyinmaa.

– Köyhyys, jonka keskellä etiopialaiset elävät, tuntui musertavalta.

Yksi kuva piirtyi erityisen syvälle mieleen. Perttilän seurue ajoi Arba Minchin hökkelikylän läpi ihmetellen, kuinka ihmiset voivat elää tällaisissa olosuhteissa. Yhtäkkiä kuski kääntyi portista sisään ja edessä aukeni länsimainen ylellinen hotelli upeine sisäpihoineen.

– Mietin, että hyvin pienestä on kiinni ihmisen osa tässä maailmassa. Ja melkoinen ristiriita ansaitsemattomasta etuoikeudestani myllersi sisälläni.

Gospeliin Make Perttilä kasvoi lähetyslapsena luontevasti sisään. Hän on esiintynyt muusikkona pääasiassa kirkollisissa piireissä.

– Minusta on ihana laulaa armosta, välittämisestä ja rakkaudesta. Uskon rakastavaan Jumalaan. Lauluissani on hyväntekemisen viesti: rakastakaa kaikkia. Se tarkoittaa välittämäisen vallankumousta. Jeesus piti köyhien puolta.

Puoliso Elina Perttilä on helsinkiläisen Malmin seurakunnan kirkkoherra.

– Olemme vaimoni kanssa molemmat hyvin hengellisissä kuvioissa jo töidemme puolesta. Niinpä kotonamme pohditaan paljon teologisia asioita.

Make Perttilän työhuoneesta kuuluu virsien laulua ja soittoa lähes päivittäin. Kun lapset olivat pieniä, heille laulettiin iltalaulu ja luettiin iltarukous.

– Olen kokenut kuitenkin tärkeäksi, että lapsemme saavat itse löytää oman vakaumuksensa. Emme ole halunneet tyrkyttää valmiita vastauksia. Paljon käsittelemme kirkkoon liittyviä asioita myös huumorin kautta.

Perttilä sanoo elävänsä armon varassa.

– Vierastan sanaa ”uskovainen” sen tähden, että se helposti sisältää jonkin muotin, johon en mahdu. Uskon, mutta myös epäilen. Luulen, että niin on lopulta aika monen muunkin ihmisen kohdalla.

Afrikan kokemustensa avartama muusikko ajattelee Jumalan olevan niin suuri, ettei ihminen voi ymmärtää kuin aavistuksen hänestä.

– Olen silti saanut kokea paljonkin jotain sellaista pyhää, jossa tunnen tai aavistan Jumalan läsnäolon.

Japanissa kasvoivat juuret ilmaan

Anumari Karlsson, 52, ehti käydä Mellilässä kaksi vuotta ala-astetta ennen perheen muuttoa ensin Yhdysvaltoihin kielikouluun ja sieltä Japaniin lähetystyöhön Sleyn eli Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen lähetteinä.

− Lapsuudenkotini oli uskonnollinen. Isäni oli enemmän tutkija kuin kansanpappi. Pappani oli Kansan Raamattuseuran evankelista. Häneen oli tehnyt suuren vaikutuksen buddhalaisen papin tapaaminen, Anumari Karlsson kertoo.

Karlsson vietti Japanissa seitsemän vuotta. Siellä hän tutustui shintolaiseen animismiin. Sen ajattelun mukaan luonnonilmiöihin ja luontokohteisiin liittyy henkiä.

Teininä animismi tuntui Karlssonista kielletyltä ja pelottavalta pakanuudelta. Nyt se tuntuu täysin luonnolliselta.

− Vahvempi luontoyhteys tuli elämääni uupumisen myötä kolme vuotta sitten. Jumalan sijaan puhun Luojasta ja Äiti Maasta, elämän voimasta.

Karlsson on ammatiltaan työterveyslääkäri, ja hän on kouluttautunut muun muassa luontoyhteysohjaajien kouluttajaksi. Parhaillaan hän opiskelee Hiljaisuuden Ystävät ry:n Luontohengellisyys-koulutuksessa sekä Kelan rahoittamassa tutkimushankkeessa kehitetyssä Luonnosta Virtaa (LuoVi) -ohjaajakoulutuksessa.

− Ekoteologien ajatukset ovat mielenkiintoisia. Uskon, että sekä tiede että meille jokin täysin tuntematon voivat molemmat olla totta. Pidän ääripäiden kohtaamisesta.

Kirkosta Karlsson erosi kymmenen vuotta sitten.

− Olin vieraantunut kirkon instituutiosta. Ensin kokeilin paluuta kirkon piiriin. Tajusin, etten mahdu sinne, en saa happea.

Henkisyyteensä hän kokee saaneensa vaikutteita erityisesti ortodoksisuudesta, zeniläisyydestä, shamanismista, kundaliinijoogasta ja luonnosta.

− En usko, että olisi vain yksi tie perille. Elämä on matkalla oloa. Taivas ja helvetti on olemassa elämän aikana, ei kuoleman jälkeen. Emme ole erillisiä vaan osa ykseyttä, kaikkeutta, Karlsson tiivistää ajatuksiaan henkisyydestä.

Sitoutuminen yhteen ”kuppikuntaan” on hänelle vieras ajatus, samoin ajatus siitä, että olisi vain yksi ainoa totuus.

Ortodoksisuuteen Anumari Karlsson tutustui jo Japanissa, missä hän kävi ortodoksikirkossa naapureidensa kanssa. Valamo on Karlssonille tärkeä paikka, jossa hän on osallistunut hiljaisuuden retriittiin ja pitänyt kurssin. Valamossa hän kävi läpi puolisonsa kanssa rakkauden enennyttämisseremonian, jonka teki Valamon pappi.

Puoliso oli Karlssonin sielunkumppani. Hän kuoli hiljan.

Kuolemaa Anumari ajattelee suurena tuntemattomana, jonka äärellä on vain tietämättömyyttä.

Puolison kuoleman jälkeen Anumari Karlsson päätti muuttaa asumaan asuntoautoon. Autoaan kutsuu ”liikkuvaksi linnaksi”, jossa hän on yhtä aikaa matkalla ja kotona.

Linnan Karlsson on sisustanut tärkeillä esineillä, joista osa on muistoja matkoista eri kulttuureihin. Sisustukseen kuuluvat myös ilmakasvit, joita hän on kasvattanut viisi vuotta. Yksi ilmakasveista on jo kukkinutkin. Ilmakasveista hän oivalsi jotain oleellista omasta elämästään.

− En ole juureton. Olen juureva, mutta juureni eivät ole maassa vaan ilmassa kuten ilmakasveilla.

Rukous-sanaa Karlsson ei enää käytä.

− Rukouksen sijaan käytän termiä yhteys. Voimme etsiytyä ja asettua avoimeen yhteyteen itsen, muiden ja kaikkeuden kanssa.

Yhteyden ja auki olemisen tilan Karlsson saavuttaa helpoimmin metsässä tai meren äärellä.

Meren aaltojen syliin Karlsson pääsee myös liikkuvassa linnassaan soittamalla merirumpua, jonka kalvojen välissä olevat kuulat saavat aikaan rauhoittavan aaltojen äänen.

Siperiassa kasvoi lähetyslentäjä

Hiekkalaatikolle Ryttylän lähetyskeskukseen oli kokoontunut lapsia juttelemaan tulevaisuudesta. Heidän vanhempansa istuivat oppitunneilla opiskelemassa lähetystyöntekijöiksi, ja nassikat leikkivät Kansanlähetysopiston pihamaalla. Iisakki Saari kuunteli kurahousuissa kaveria, joka pääsisi leijonien ja norsujen maahan.

Hänen perheensä muuttaisi paljon lähemmäksi, ensin Pietariin ja myöhemmin Siperian Omskiin. Iisakki ei keksinyt sieltä mitään eksoottista kerrottavaa.

Elämä itänaapurissa ei kuitenkaan ollut niin samanlaista kuin vanhemmat olivat kuvailleet. Maalaiselämä vaihtui suurkaupungin jylyyn. Mihinkään ei voinut mennä ilman aikuisia, ja lastentarhassa kiusattiin.

− Kun kutsuin kiusaajat synttäreille, heistä tuli kavereitani.

Venäjän kieli ja kulttuuri juurtuivat syvälle Iisakki Saaren sydämeen. Maallistuneeseen Suomeen törmääminen oli kova kopsahdus. Pitkillä kesälomille oli mukava pyydystää kyitä isovanhempien mökillä ja uida puhtaissa vesissä. Siperian Omskin miljoonakaupungissa villit pojat joutuivat elämään aitojen ja seinien sisällä.

Iisakki Saaren, 26, hengellinen koti on aina ollut Kansanlähetyksessä ja Ryttylässä. Siellä hän on käynyt lastenleirit ja rippikoulun. Isä Juha Saari toimi Inkerin kirkossa muun muassa Siperian rovastina, ja äiti Anu Saari vei kaikki viisi lasta kirkkoon silloinkin, kun isä ei ollut kotona.

Iisakki oli teini, kun perhe muutti takaisin Suomeen. Lahdesta oli vaikea löytää omaa seurakuntaa, eikä lapsen usko päässyt kypsymään aikuisen uskoksi. Isoveli Nooa Saaren kanssa käytyjen keskustelujen myötä usko alkoi muuttua elävämmäksi.

− En halunnut enää elää itselleni, vaan Jeesukselle ja seurata häntä. Ennen pelkäsin, että jos luovun kontrollista, hän vie minut jonnekin, minne en tahdo. Sain vapautua tästä pelosta.

Lähetystyöntekijäksi ryhtyminen oli aikaisemmin tuntunut Iisakki Saaresta mahdottomalta.

− Olin nähnyt taistelun, joka siihen liittyy. Kun olin lapsi, meillä ei ollut Suomessa omaa kotia. Ajattelin, että mukavamminkin voisi elää. Isä oli paljon poissa, ja tuntui epäreilulta, että työ vei isän.

Jälkeenpäin Iisakki Saari on tulkinnut monia vastoinkäymisiä myös henkivaltojen vastustukseksi. Venäläiset viranomaiset kiusasivat ja muitakin ikäviä asioita tapahtui.

Omskissa isä antoi Iisakille luettavaksi Tapani Ruokasen kirjan Tehtävä Aasiassa.

− Lukiessa tuli tunne, että tällaista minäkin haluan tehdä! Säikähdin, suljin kannet enkä koskaan lukenut loppuun.

Kun tuli aika valita opiskeluala, Iisakki päätyi lapsuutensa haaveeseen ja haki ilmailuopistoon.

− Siellä Jumala alkoi kutsua voimakkaasti. Kirjoitin päiväkirjaan suunnilleen näin: ”Saan tehdä lähetystyötä niillä lahjoilla, jotka Jumala on minulle antanut ja elää oman näköistäni elämää.”

Tänä syksynä Iisakki Saari on jälleen asunut Ryttylässä. Nyt hän on itse lähetyskurssilla ja valmistautuu lähetyslentäjän työhön MAF-järjestön yhteydessä. Työn edellytyksenä on 500 tuntia lentokokemusta. Toista sataa tuntia puuttuu vielä.

− Kerään tunteja toimimalla lennonopettajana Turun lentokerhossa ja MAF Suomella.

Keväällä ansiolentäjän on tarkoitus muuttaa Hollantiin kouluttamaan lento-oppilaita. Entä sen jälkeen?

− Papua voisi olla hieno, mutta sinne tarvitaan lentokokemusta vähintään 1000 tuntia. Varmaan joku Afrikan maa alkuun.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä