Marjaana Järveläinen on kokenut retkeilijä, mutta yöpyminen kirkon pihamaalla on hänellekin uutta

Suomen luonnon päivää vietetään elokuun viimeisenä lauantaina 26.8. Silloin eri puolilla Suomea järjestetään Nuku yö ulkona -tapahtumia. Kaarinan seurakunta kutsuu nukkumaan Kuusiston saaristokirkon pihapiiriin. Yksi Kuusiston kirkolla yöpyvistä on turkulainen Marjaana Järveläinen.

1) Minkälainen ulkona nukkuja olet?

– Olen aikoinani retkeillyt paljon kansallispuistoissa ja siellä majoittunut joko teltoissa tai tuvissa. Seitsemän vuotta sitten muutimme Kuopiosta Turkuun, ja sen jälkeen ulkona nukkuminen on jäänyt vähemmälle. Turun seutu on minulle vierasta, enkä siksi uskalla yksin lähteä. Puolisoni taas ei ole yhtä innokas.

2) Miten päädyit ilmoittautumaan yöksi Kuusiston kirkolle?

– Laulan Cantilena-kuorossa, joka esiintyy illalla Kuusistossa. Laulamme luontoaiheisia lauluja ja tuutulauluja. Yhtenä päivänä kuoronjohtaja sanoi, että sinäkin Marjaana lähdet yöksi Kuusistoon. Olin jo järjestänyt esiintymisen takia siihen vapaata, niin ajattelin että totta kai.

3) Oletko ennen viettänyt yötä kirkon pihamaalla?

– En ole, enkä kirkossakaan. Kuusiston kirkkoa ympäröi hautausmaa, jonka vieressä nukkuminen on tuttua, koska asumme aivan Turun vanhan hautausmaan naapurissa.

4) Minkälaiset varusteet sinulla on?

– Teltta, makuualusta, hyvä tyyny ja makuupussi. Jos on hirveästi itikoita tai lokkeja, niin korvatulpat ja unimaski on hyvä olla mukana. Kuusistossa on mahdollisuus yöpyä myös kirkossa tai vanhassa kanttorilassa, jos sataa.

5) Mikä ulkona nukkumisessa on parasta?

– Parasta on raitis ilma. Yläpuolella on avara taivas, jota jää katsomaan ja yhtäkkiä on vaipunut uneen. Jos sattuu kuulas, tähtinen yö, niin linnunrataa on ihana tuijotella viimeisenä ennen nukahtamista.

6) Mikä Suomen luonnon merkitys sinulle on?

– Tosi iso. Se merkitsee sielun rauhaa ja kaikkea muuta ihanaa. Olen asunut myös ulkomailla, ja kyllä tästä meidän puhtaasta luonnosta pitää olla ylpeä.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliEmo on johtaja, joka luo pesään hengen, kertoo mehiläistarhausta harrastava Pekka Särkiö
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Tekoäly tuottaa persoonatonta tekstiä, mutta siitä voi silti olla paljon apua

Ei näytettäviä viestejä