Kuurojen koulun oppilaista kertova dokumentti ensi-iltaan

Ohjaaja Satu Majava lähti noin vuosi sitten Etiopiaan kuvaamaan dokumenttia Hosainan kuurojen koulun arjesta. Nyt elokuva Kuuroille korville on valmistunut ja saa ensi-iltansa Helsinki African Film Festivaalilla tänään 12. toukokuuta. 

Etiopiassa uskotaan yhä lasten kuurouden johtuvan heidän vanhempiensa synneistä. Tämän vuoksi kuuroja lapsia usein piilotellaan ja hävetään. Lyhyt dokumenttielokuva kertoo viiden koululaisen tarinan siitä, kuinka he ovat päätyneet kouluun, mitä se heille merkitsee ja mitä he toivoisivat tulevaisuudelta.

Elokuvassa seurataan nuorten arkea Hosainan kuurojen koulussa, tutustuen samalla heidän elämäntarinoihinsa. Nuorten kautta kuullaan heihin kohdistuvasta syrjinnästä, halveksunnasta ja orpoudesta, mutta myös selviytymisestä ja anteeksiannosta.

Suomen Lähetysseura tukee Hosainan kuurojen koulua ja on elokuvan yksi kumppani. Myös Kirkon mediasäätiö on tukenut elokuvaa.

Edellinen artikkeliYle: Rauman kirkkoherraa epäillään salakuuntelusta
Seuraava artikkeliYmmärtääkö kirkolliskokouksen hiljainen enemmistö, mistä se päättää?

Ei näytettäviä viestejä