Tamperelaisella Kalevankankaan hautausmaalla, kenkätehtailija Eemil Aaltosen haudan takana on penkki, johon on kiinnitetty qr-koodi. Penkin vieressä on astia täynnä hiekkaa.

Qr-koodista avautuva harjoitus ohjaa tunnustelemaan hiekkaa, ottamaan sitä käteen ja pysähtymään oman kuolevaisuuden äärelle.

Raamatun luomiskertomuksessa Jumala muovaa ihmisen maan tomusta. Hautaan siunaamisessa arkulle piirretään hiekkaristi. Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.

Mutta entä sen jälkeen?

N. T. Wrightin, englantilaisen Uuden testamentin tutkijan ja anglikaaniemerituspiispan tulkinnan mukaan taivas ei ole kristittyjen lopullinen määränpää, vaan väliaikainen koti.

Kirjassaan Surprised by Hope Wright kirjoittaa, että Jeesuksen ylösnousemus oli alku uudelle maailmalle, jota Kristus hallitsee. Ylösnousemus aloitti prosessin, jossa Jumalan valtakunta tulee maan päällä niin kuin taivaassa.

Työ huipentuu siihen, että Jumala luo kokonaan uudeksi maailman, jonka hän jo ensimmäisessä luomisessa totesi hyväksi. Tämä ei koske ainoastaan ihmisiä vaan koko luomakuntaa: maapalloa, universumia, maapallon pinnalla kihisevää elämää rusokukkajääristä maitovalaisiin, tervaleppälehdoista ja rakkohauruista rusakoihin.

Wrightin näkemyksessä uuden maailman perusta on Kristuksen sovitustyö ja ylösnousemus. Kristityt on kutsuttu rakentamaan Jumalan valtakuntaa yhdessä Jumalan kanssa.

MINUA KIINNOSTAA, miltä hautausmaaluonto ja sen vaaliminen näyttää näiden ajatusten valossa. Kalevankankaalle aihetta lähtee kanssani ihmettelemään Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pappi Jussi Holopainen.

Wrightin mukaan ylösnousemuksen ansiosta ihminen voi täydemmin toteuttaa saamaansa mandaattia, vaalia luomakuntaa ja tuoda järjestystä Jumalan maailmaan.

Suomalaisessa kulttuurissa kasvaneelle sana järjestys tuo herkästi mieleen suorat rivistöt, selkeät pinot, tasaiset pinnat sekä hillityn käytöksen. Pihoilla ja puutarhoissa järjestyksen perikuva on ollut tasaiseksi ajettu nurmikko.

Kalevankankaalla, hautarivien väliin jäävissä kapeissa kaistaleissa, kasvaa kuitenkin siellä täällä apilaa, niittyhhumalaa, päivänkakkaraa, mataraa ja kukkivia heiniä. Hautausmaan muurin ulkopuolella on alue, jossa museoitujen hautakivien lomassa huojuu niittykasvillisuutta.

Jussi Holopainen kertoo, että paikassa näkyy Kalevankankaan puutarhureiden ajatus luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta.

– Niityssä on huomattavasti enemmän kuhinaa ja elämää kuin sen vieressä olevassa ajetussa nurmikossa, Holopainen sanoo.

Hän arvioi, että länsimainen kulttuuri on opettanut meitä pilkkomaan, jäsentämään ja nimeämään lajeja erikseen, mutta luonnossa on kyse kytkeytyneisyydestä. Elämän kuhina syntyy eri lajien ja luonnonilmiöiden välisistä vuorovaikutussuhteista. Mitä moninaisempaa vuorovaikutusta, sitä enemmän kuhinaa.

Niittyekosysteemit esimerkiksi houkuttelevat monenlaisia hyönteisiä, lintuja ja nisäkkäitä.

Ehkä järjestys, johon Wright viittaa, ei tarkoitakaan kasvien taltuttamista helposti hallittaviin muotoihin ja yhden lajin ryhmiin. Ehkä se tarkoittaakin sitä, että tuemme ekosysteemien luontaista toimintaa, vaikka se aluksi näyttäisi meistä turhan rönsyilevältä tai jopa kaoottiselta.

Kalevankankaalla hautojen välejä on niitytetty siellä, missä maa ei ole liian rehevää ja missä ruohonleikkurilla olisi muutenkin hankala ajaa. Isompi niittyhalue löytyy harjulle perustetun hautausmaan korkeinta kohtaa ympäröiviltä rinteiltä.

Eivätkä Kalevankankaan nurmikotkaan ole pelkkää heinää. Seassa on pihahratamoa, niittyhumalaa ja voikukkaa, jonka syvät juuret kuohkeuttavat maata ja jonka kukat tarjoavat ruokaa pölyttäjille.

Puutarhureiden periaatteena on hallittu hoitamattomuus. Niityillä on selkeät rajat. Rajat viestivät hautausmaalla kulkeville, että kyse ei ole välinpitämättömyydestä vaan harkitusta valinnasta.

Koivu on kumppaninani surussa

JUMALAN VALTAKUNNAN rakentamisessa Wright painottaa oikeudenmukaisuuden ja kauneuden merkitystä. Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen, lajien katoamisen, maaperän köyhtymisen ja myrkkyjen runtelemassa maailmassa tarvitaan molempia.

Oikeudenmukaisuutta ja kauneutta kaivataan sekä ihmisten keskinäisissä että ihmisen ja muun luomakunnan välisissä suhteissa. Kummankaan kohdalla maanpäällistä ja taivaallista todellisuutta ei voi irrottaa toisistaan.

Holopaista puhuttelee C.S. Lewisin ajatus, että ”taivaallinen” on vain tiheämpää ainetta kuin materiaalinen maailma, jossa elämme nyt. Ajatus lohdutti häntä nuorempana erään vaelluksen päätteeksi.

– Olin ollut Saamenmaalla, imenyt itseeni tunturien avaruutta ja tullut Jumalan puhuttelemaksi. Surin kaupunkiin palaamista. Sain lohtua siitä, että kerran perillä taivaassa kaikki se mitä olen kokenut, on paljon tiiviimpää, hän kertoo.

Pysähdymme ihastelemaan valtavia ruhtinaanpoppeleita. Niiden ryhmyisistä kyljistä versoo nuoria oksanalkuja. Harmaasiepot sirahtelevat jossain ylempänä.

Holopainen näyttää lähistöltä suuren kannon. Se on jätetty maahan luovuttamaan ravinteita muille kasveille.

Kalevankankaan puutarhurit näkevät vaivaa sen eteen, että hautausmaalta löytyy kaikenikäisiä puita, ja että vanhat puut voivat olla turvallisesti paikoillaan mahdollisimman pitkään.

Pohjoisreunalla kasvavista ruotsinpihlajista on kevennetty latvat, jotta ne eivät kaadu. Joissain kasvaa arinakääpiä. Muualla yksittäisiä kuolleita puita on katkaistu ja jätetty pystyyn toteemeiksi. Osa kokonaan poistetuista puista on saanut paikan lahottajahyönteisiä ja -sieniä houkuttelevana maalahohpuuna.

Ja mitä enemmän erilaisia puu-, hyönteis- ja lintulajeja, sitä siedettävämpinä pysyvät esimerkiksi hyönteisten aiheuttamat tuhot.

Betula pendula youngii, lukee koivun runkoon kiinnitetyssä kyltissä. Kyynelkoivu. Holopainen sukeltaa puun alle, silittää riippuvia oksia ja vihreitä kyyneliä muistuttavia lehtiä. Aivan kuin lehdet liplattaisivat.

Holopainen tuo usein ihmisiä koivun oksien suojaan.

– Pyydän ihmistä ihan vain hengittelemään, katsomaan puun kyyneliä, kuuntelemaan, mitä itse suren, ja kuinka koivu on kumppaninani surussa, hän kertoo.

Holopainen sanoo ekokriisin kytkeytyvän siihen, millaiseen suhteeseen luomakunnan kanssa varsinkin länsimainen ihminen on kasvanut. Hänelle itselleen luomakunta ei ole se, vaan sinä, subjekti, joka on yhteydessä Luojaansa. Ajatukseen on vaikuttanut Fransiskus Assisilaisen kokemus muista elollisista veljinä ja sisarina.

– Ehtoollisliturgiassa sanotaan, että koko luomakunta ylistää sinua. Me ihmiset liitymme siihen, mikä jo on, kun koko luomakunta ylistää Luojaansa, Holopainen sanoo.

Hän uskoo sen olevan yksi syy siihen, miksi ihmiset rauhoittuvat ja elpyvät luonnon keskellä. Hän on esimerkiksi huomannut, että tuskaista surua läpikäyvät ihmiset tulevat hautausmaalle paitsi muistelemaan läheistään, myös siksi, että hautausmaan luonnossa on jotain, mikä kannattelee.

WRIGHTIN TEOLOGIASSA uuden maailman perusta on se, että Jeesus sovitti ristillä ihmisten synnit ja voitti kuoleman, joka on seurausta synnistä.

Holopainen kertoo, että luontopyhiinvaelluksilla hänelle on tullut tavaksi murentaa ja kaataa ylijäänyt ehtoollisleipä ja -viini maahan sanoen: ”Sinun puolestasi vuodatettu.” Se merkitsee, että Kristus on antanut henkensä myös ihmisen syntiinlankeemuksesta kärsivän luomakunnan puolesta.

Ajattelen hautakivellä poikastaan ruokkivaa västäräkkiä, vanhojen puiden suojissa sirahtelevia harmaasieppoja, niityillä ruokailevia perhosia, kovakuoriaisia ja pinnan alla möyriviä matoja. Kaikkia täynnä elämää, odottamassa päivää, jolloin luomakunta saa kukoistaa.

Ympärillämme ihmisruumiit, äidit ja isät, sisarukset, ystävät, ukit ja mummit, naapurit, professorit, yhteiskunnalliset vaikuttajat ja he, joiden hautajaisissa lähiomaisena oli pappi tai sosiaalityöntekijä, muuttavat hiljalleen muotoaan.

Maasta sinä olet tullut, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman, kunnes Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.

Ilmassa leijaa ruhtinaanpoppeleiden lenninhaivenia. Ne tuntuvat kädellä keveiltä ja pehmeiltä kuin kissanpoikasen turkki.

Juttua varten on haastateltu Kalevankankaan hautausmaan työnjohtaja Mari Ryömää.

Muut lähteet: N.T. Wright: Surprised by Hope.

Ilmoita asiavirheestä