Korhosen tapaus loppuun käsitelty – ei syytettä


Seurakuntalainen korhonen-uutissivuston maaliskuinen kommenttikirjoittelu ei johda syytteisiin. Poliisi on saanut tutkittua asian viimeisenkin kommentoijan osalta. Tutkintapyynnön muun muassa uskonnollisesta vihapuheesta oli tehnyt toimittaja ja kirkkovaltuutettu Johanna Korhonen.

– Poliisi esitti esitutkinnan lopettamista ja syyttäjä on määrännyt, että esitutkinta lopetetaan. Tässä nimenomaisessa tapauksessa syyttäjä katsoo itse teon niin vähäiseksi, että jättäisi joka tapauksessa syytteen nostamatta, kertoo rikoskomisario Patrik Karlsson Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Toisin sanoen syyttäjä on tehnyt esitutkinnan rajoittamispäätöksen. Rajoittamispäätökset ovat luonteeltaam sellaisia, ettei niissä oteta kantaa henkilön syyllisyyteen tai syyttömyyteen.

Esitutkinnassa tapauksen tutkintanimikkeenä oli kunnianloukkaus.

Seurakuntalainen.fi-uutissivuston kommenttikirjoittelusta tehtiin jo aiemmin viiden henkilön osalta päätös, ettei heitä epäillä rikoksesta. Niin ikään poliisi on katsonut, ettei päätoimittajarikkomusta ole tapahtunut. Poliisi oli päättänyt jatkaa tutkintaa vielä yhden kommentaattorin osalta, mikä siis on nyt saatettu loppuun.

Johanna Korhonen kertoi jo 11.6. Kotimaa24:lle, ettei aio viedä asioita eteenpäin, ja hän vahvistaa saman tänään keskiviikkona.

– Ehkä poliisin kanssa keskusteleminen on auttanut kommentoijia, että he ymmärtävät nyt, mikä on positiivista käytöstä. Saamani törkypostin määrä on vähentynyt. Loppukeväästä sitä ei ole tullut niin paljon, hän totesi kesäkuun puolivälissä.

Korhosen mukaan kommenteissa, joita poliisi tutki, oli otettu kantaa yksityisasiaan eli hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa, josta hän ei ole lausunut julkisuudessa sanaakaan. Lisäksi Korhonen katsoi, että hänen uskonnollinen vakaumus tuli halvennetuksi.

Kotimaa24 ei tavoittanut tänään iltapäivällä Seurakuntalainen.fi:n päätoimittajana kommenttikirjoittelun aikana toiminutta Vuokko Vänskää.

– Eiköhän tämä tapaus opettanut meitä kaikkia muistamaan kahdeksannen käskyn henkeä, jonka mukaan meidän kristittyjen tulee edistää lähimmäisen hyvän maineen säilymistä, hän kommentoi Seurakuntalainen.fi:ssä 12.6., kun poliisi oli ilmoittanut, ettei häntä epäillä päätoimittajarikkomuksesta eikä viittä kommentaattoria epäillä rikoksista.

Hän lisäsi, että nettikeskustelu on verrattain uutta ja koettelee siksi helposti sananvapauden rajoja.

– Kirjoittelutyylissä on silloin tällöin parantamisen varaa. Joskus tapahtuu ylilyöntejä, jolloin keskustelijat sortuvat henkilökohtaisuuksiin, mutta minusta tulisi olla erittäin huolissaan siitä, jos keskustelu tyrehtyisi kokonaan. Mielestäni vaikeneminen on pahempaa kuin särmikäs keskustelu, hän sanoi.

Lue myös: Seurakuntalaisen kommenttikirjoittelussa ei rikosta – yksi tapaus vielä kesken

Edellinen artikkeliHyväntekeväisyyteen vain elintarvikekelpoisia tuotteita
Seuraava artikkeliMaahanmuuttovirasto hakee tiloja – seurakuntienkin tilat käyvät

Ei näytettäviä viestejä